Meidän perheessä ei kyllä laisinkaan olla sillä linjalla, että ei aikuiset enää niin lahjoja tarvi. Tietty ne tarvii. Ja sitäpaitsi lahjojen hankkiminen on ihan mun lempparipuuhaa, eikä se saaminenkaan ihan kauheen rasittavaa ole. Tänä vuonna mä olin ollut oikein oikein kiltti. Kiltti käsityöihminen. Tässä joitain aihepiiriin sopivia lahjoja joita sain, ihan vaan siksi kun Jee!
FAIR ISLEN neulemallit -kirja
Jokke osui nyt kyllä napakymppiin tämän kirjan kanssa. Se oli ihan itse ja oma-aloitteisesti tämän jostain bongannut! No, liekkö ehkä omakin lehmä ojassa, kun se on just nyt kovin ihastunut tällaisiin neuleisiin. Vielä en kuitenkaan lupaa villapaitaa lähteä sille vääntämään. Mutta kirja on kyllä huippu! Alussa käydään läpi perustekniikkaa ihan silmukoiden luomisesta alkaen ja hieman myöhemmin tutkiskellaan tarkemmin kirjoneulonnan saloja, esim. lankojen pitelyä käsissä, lankajuoksujen sitomista, työn suunnittelua sekä pingottamista. Kirjassa on 200 mallia, jotka on esitetty tyhjentävin kaavioin. Mun suosikkikirjoja käsityön saralta on juurikin tällaiset tekniikkakirjat; ne ei neuvo välttämättä valmiita töitä, mutta antavat kattavan pohjan omalle suunnittelulle.
KERINLEHDET (+kerijälaite)
Nyt luisutaan ehkä vähän välineurheilun puolelle, mutta kun pääasiallisina työvälineinä on kerä lankaa ja puikot, niin välineurheilun mahdollisuudet on aika rajalliset. Tämä siis olikin toivottu lahja. Mun lahja tästä oli nuo kerinlehdet, äiti osti sitten vielä itselleen lahjaksi kerijälaitteen, voidaan sitten vähän vuorotella näiden sijoituspaikan kanssa.
Niin näppärää! Ei mene kuulkaas minuuttiakaan että täydellinen kerä on valmis. Katsokaa kuinka kauniita ne on! Lanka juoksee täydellisesti kerän sisältä, ja muotonsa vuoksi kerä pysyy nätisti paikallaan. Nämä suorastaan huutaa neulomaan. Kaupan täti epäili ettei kerinlehtiä voisi oikein käyttää matonkuteiden kanssa, mutta kun nuo ovat ne metalliset lehdet (=tukevimmat kerinlehdet), niin minä tyttö uhmasin ohjeita ja ihan hyvin onnistui sekin, kunhan vaan asetti kerinlehdet sivuttain eikä pystyyn kuten kuvissa.
VOHVELIKIRJONTA -kirja
Tämäkin oli toivottu lahja, vaikken ollut kirjaa ennemmin selaillutkaan. En tiedä lähteekö vohvelikirjonta tällä uuteen nousuun kässäilijöiden parissa, mutta mua tämä ainakin innostaa kokeilemaan! Kirja esittelee alussa kattavasti perinteisiä malleja, siis niitä ala-asteella tuttuja koukeroita sekä uudempia ja monimutkaisempia kirjontamalleja. Lisäksi kirjassa on esiteltynä laajasti erilaisia vohvelikirjontatöitä, kuten nyt vaikka nuo lasten piirustuksista tehdyt penaalit. Osaan näistä töistä on ohjeet, osa esitellään vain inspiskuvana.

No joo, nämä nyt ei varsinaisesti tullut joulupukilta, tämä on rehdisti mun lahja mulle! Ajattelin, että näiden ihanaisten korvisten puuttuminen multa on suoranainen vääryys, joten tietenkin korjasin asian pikaisesti. Korvikset ovat siis kotoisin Succaplokista, materiaalina teollisuuden ylijäämä muovi. Ja avuliaat pöllöthän ovat söpöytensä lisäksi myös yleishyödylliset puikkomitat (nro 0,75 - 1,5)! En kyllä muista koskaan neuloneeni 0,75 puikoilla (ja näillä hermoilla en kyllä koskaan tulekkaan neulomaan..) mutta nytpäs on mulla siihenkin mitta! Nää on succaplokin jutut on vaan jotain niin huippua! Mun mielestä on mahtava pitää korviksia, jotka asiaan vihkiytymättömille ovat vain tavalliset korvikset, mutta mulle mahdollisuus kantaa tälläkin tavalla rakasta harrastusta koko ajan mukana.
KAUKOLAUKAISIN
Tämä tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen! Mitä simppelein vehje, mutta ah niin pienen blogaajan elämää helpottava laite! Tämä on ihan tällainen "karvalakkimalli", jolla kuvan saa otettua heti tai kahden sekuntin viiveellä. Laite toimii Canonin kameran kanssa yhteen ilman mitään ylimääräisiä vastaanottimia tai monimutkaisia säätöjä. Näppärää! Jokke naureskeli tuossa taannoin (kun kaahattiin autolla auringonlaskun kanssa kilpaa kotiin ottamaan valokuvia..), että se ostaa mulle ensi jouluksi oman studion, ettei tarvi niin aikatauluttaa näitä päivän lyhyitä valoisia hetkiä kuvaussessioita täyteen, heh heh. Sitä odotellessa!
Sain mä sitten vielä kaikkea muitakin kässäjuttuja, mm. kahdet kunnon kangassakset sekä mahtavan "puuhapussin" joka sisälsi lankaa, kangasta, nappeja, heijastinlankaa, villaa, pitsiä, helmiä...no, ties mitä. Lisäksi sain anopin tekemän kauniin kaulahuivin, joka oli virkattu mulle ennestään vieraalla tekniikalla, varras- / puikkovirkkauksella. Ja tietenkin mummalta ne perinteiset villasukat. Niin että olin kyllä ollut erityisen kiltti! Mites te, olitteko olleet kilttejä?
******
Toivotin jo kertaalleen, mutta toivotellaan uusiksi, oikein oikein iloista vuoden vaihdetta ja tuhansittain lankakeriä uudelle vuodelle 2013!! Mä palaan heti vuoden vaihteen jälkeen asiaan arpajaisin, niin saa tuon vuoden käyntiin hyvissä merkeissä :) Nähdään!
-hanne