KEHTO

Kiitos ystävät onnitteluista! Mä vähän ajattelinkin, että ehkä jokunen teistä on jo vähän veikkaillutkin syytä blogin hijaisuudelle :)

Minä sekä mun kaksi veljeä ollaan nukuttu aikoinamme ekat kolmisen kuukautta kehdossa, jonka on tehnyt äidin veli, mun kummisetä, noin 35 vuotta sitten. Äiti antoi silloin hieman mittoja kehtoa varten, sillä perinteiset kehdot on kovin kapeita. Tämä onkin kooltaan varsin tilava, hieman äitiyspakkauksen laatikkoa pienempi. Mä oon aina ajatellut, että nukuttaisin myös itse mielläni lastani kehdossa aluksi. Niinpä kun meidän pieni ilmoitti tulostaan, kaivettiin me Joken kanssa vanha kehto esiin varastosta. Se oli (meidän makuun) hieman koristeellisempi kuin muistin, mutta eipä siinä mitään, kun kerta saatiin lupa sekä äidiltä että tekijältä vähän päivittää sitä meitä varten. Eikun töihin! 

Niin joo. Kuvissa näkyy aina Jokke työn touhussa, mutta ihan oikeesti mäkin tein osani!

Kehdon päätyjen kanssa pohdittiin pitkään, mitä tehtäisiin. Molemmat pois, vai vaan toinen? Jätetäänkö toinen pää hieman korkeammaksi? Vedetäänkö suora linja, vai vähän kaareva? Päädyttiin lopulta symmetrisiin, kaareviin päätyihin, ja mä oon kyllä tyytyväinen! Jokke joutui hieman säätämään, että sai kaariin oikeat suhteet. Mun vaatimaton mielipide kuitenkin on, että lopputulos on täydellinen. Sit vaan hiottiin ja hiottiin, käsin ja koneella (mä hioin kans!)

Maalaus oli kyllä kokonaan Joken homma. Me haluttiin kehdosta vaalea, muttei aivan valkoista. Valittiinkin hyvin vaalea harmaa, joka kyllä loppujen lopuksi olisi voinut olla ehkä kuitenkin asteen verran tummempi. Höhlä. Jätettiinkin harkintaan uudelleen maalaaminen, mutta luulenpa että tässä me kuitenkin pysytään.



Äitikin innostui kaivelemaan kaapeistaan vielä tallessa olevia vanhoja lakanoita, joista osa lienee isän pikkusiskonkin aikaisia. Kissapussilakana pääsee ainakin meille käytöön, sen alla myös mä oon nukkunut silloin...no, aika kauan sitten :)

Onko teillä nukuttu kehdossa, nyt tai silloin aikoinaan?

-hanne

ARVATKAAS MITÄ

Nyt mä palaan hieman tarkemmin tuohon mun alkukesäisen blogitaukoilun perimmäisiin syihin. Nokkelimmat pokkelimmat voivat jo tuosta kuvasta ehkä bongata, mikä vei aikas paljon alkukesästä mun energiaa ja ajatuksia pois blogista ja käsitöistä. Meille tulee vauva! On tämä vaan aika ihmeellistä, varsinkin nyt kun liikkeet tuntuu. Siellä se melskaa, mun lapsi!

Mä oon muuten aina ajatellut, että sinä päivänä kun saan plussan, pärähtää mulle aivan armoton vauvanvaatteiden väkerrysvietti. Mutta arvatkaapa mitä! Toisin kävi, tai suorastaan aivan päinvastoin, kun käsityöt jäikin kokonaan tauolle. Toki asiaan vaikutti kovasti myös kouluvuoden loppurutistuksen tuoma väsymys ja siihen päälle ei-joka-hetki-aivan-superi-olo, niin näin siinä nyt sitten kävi. Mutta ehkä sitä toisinaan pitää antaa käsille tauko ja päänsisäistä tilaa muillekin asioille, erityisesti tämmöisille maailman tärkeimmille.

Yhdet pökät mä oon saanut kuiteskin tehtyä, ja nyt on sitten jo muitakin hommia tuloillaan. Että ei tää ehkä vaatettomaksi jää tämä lapsi! Ylläolevat kortit sain myös väännettyä, ja ne lähtivät kesällä iloisten uutisten ja pienten kirjailujen kera tulevalle sedälle ja tädille.

Semmoista :) Palaillaan ystävät!

-hanne

JATKOKEHITTELYÄ VAILLA

Tää on näitä "hei voisko semmonen toimia jos..." -tekeleitä, jotka toisinaan tosiaan toimiikin ja toisinaan taas eivät yhtään (ja päätyvät roskiin). Tai sitten kolmantena vaihtoehtona on "melkein/tavallaan toimiminen", jolloin voin aina viedä ne sitten äitille. Äitit on nimittäin siitä(kin) hyviä, että niille voi lahjoittaa sellaisia(kin) juttuja, jotka ovat periaatteessa ihan käyttökelpoisia, mutta sen verran poikkeavat siitä alkuperäisestä päänsisäisestä mielikuvasta, että itsellä jäisi käyttämättä ihan vaan sen harmituksenkin vuoksi. Että kun ei tää nyt oo kuitenkaan just sitä mitä piti. Mutta äitit yleensä tykkää niistä silti.

Niin että äiti, tässä on sulle uusi pannunalunen :)

Se, mikä mulla alunperin oli mielessä, oli neulotun pannunalusen värjääminen semmoisella roisketekniikalla, käyttämällä ruiskuemulsiota ja väripigmenttiä. Ajattelin vähän sellaista "hups tähän on kaatunut jotain mustetta" -tyyppistä isohkoa musteläiskää (vaikka kahviläiskä olisi kyllä uskottavampi, kun eihän mulla mitään mustepulloja ole). Mutta eihän sellaista hienoa läiskää saanut alkuunkaan tällaiselle pinalle.

No, sitten meinasin siirtyä sellaiseen moniväriseen pisararoiskutteluun, mutta rohkeus loppui kesken ja lopputulokseksi jäi hieman roiskeinen pinta, jossa oli lisäksi yksi isompi läiskä (se ensimmäinen värjäyskokeilu). Tartuin lopulta pensseliin, ja nyt tästä tuli tällainen koivun runko -pinta. Joka näyttää muuten nyt näissä kuvissa vähän kivemmalle kuin mitä livenä. Että jos katselisin kotiani koko ajan vaan kameranlinssin läpi, niin voi olla että tulisin myös itse tätä käyttäneeksi.

Mutta ehkä vielä palaan tuohon pisararoiskutteluhommeliin...Ehkä. Tai sitten keksin taas puolessa välissä jotain aivan muuta. Ehkä.

Itse pannunalunen on muuten neulottu kasin puikoilla, aina oikein Suomen Langan aivan mainiosta 24-säikeisestä Moppi-langasta. Lanka on saatu yhteistyökuvioiden pohjalta, johon palajan myöhemmin. Mukava materiaali, joka toimii mm. juurikin tällaisissa (toisinaan) laiskan tekijän nopeissa virkkaus- ja neulontatöissä, mutta siihen matonkuteeseen (mitä usein tulee käytettyä) verrattuna neule on selvästi selvästi pehmeämpää ja laskeutuvampaa paksuudestaan huolimatta. Näin ollen tämä toimii erihyvin myös patalappunakin. Ja koska moppilanka on tuollaista monisäikeistä, on neuleen pinta kauniin elävä.

-hanne

VIIVOITTIMEEN KIRJOITETTU

Nyt ei kyllä liikuta kovin läheisesti käsitöiden maailmassa, mutta jaanpa silti teille nämä nostalgiafiilistelyni,  ja noin 10-12 -vuotiaan Hannen suurimmat salaisuudet. Kesäloman viimeisiä päiviä viettäessäni vanhempieni luona, kävin piipahtamassa Seinäjoella ystäväni mahtavassa Holmström Second Hand -liikkeessä. Siellä hipeilöin muutamaakin kultaiselta ysikytluvulta tuttua tavaraa niin fiiliksissä, että intouduin lopulta kaivelemaan yhden sateisen iltapäivän ajan lapsuudenkotini pöytälaatikoita. 

Ja ah mitä aarteita! Ihan muutamia mainitakseni, tyylikäs, ala-asteella ehkä kolmannella luokalla käyttämäni nahkainen Hanne -penaali (täytteineen tietenkin), korkkaamaton (!!!) Neiti Etsivä Fan Club -muistikirja sekä -viivoitin, ja löytyipä yksi erimakea lompakkokin (siitä kuva löytyy Instagramin -puolelta). Näistä ainakin penaali ja viivoitin pääsee heti takaisin toimintaan mukaan, nyt kun koulukin on jatkumassa taas. Ja melkein tuo lompakkokin pitää ottaa taas hyötykäyttöön.

Ja niitä salaisuuksia! Nimittäin Neiti Etsivä -viivoittimen takaa löytyi teksti "I love you Nick & Mark".  Nick viitannee Backstreet Boys:n jäseneen, mutta Mark, ah, siitä ei ole epäillyksen häivääkään, nimittäin noin kolmen vuoden ajan pienen Hannen sydän kuului tiiviisti Take Thatin Mark Owenille. 

Jokke muuten huomautti, että näköjään olen ollut käytännön ihminen jo nuorempanakin; Viivoittimen "I love you" -teksti on kaiverrettu viivoittimeen pysyvästi, mutta poikien nimet on näemmä vain lyijykynällä kirjoitettu, joten ne voi sitten näppärästi aina tarpeen mukaan vaihtaa. Aika kiva ominaisuus, pitää kai nyt sitten kirjoittaa siihen Jokke, niin ei koulukaverit joudu juoruilemaan. 

Ja jos jotenkin etäisesti liitän tämän nostalgiapläjäykseni myös käsitöihin, niin teittekö/pidittekö te ala-asteella tällaisia salaisuus -pussukoita, joiden sisältä löytyi supersalainen lappunen jossa luki ihastuksen nimi? Meillä näitä oli kaulassa ehkä joskus vitosluokalla. Mulla on näitä useampikin, ompelin kaikki jostain tarkoin valitusta, ihanasta kukkakankaasta. Teki aivan mieli ottaa käteen pieni kangastilkku ja kirjailla itselle tällainen uusi salaisuuspussukka, vaikkei tässä nyt enää suurempia rakkaussalaisuuksia ehkä olekkaan.

Niin ja mikä nimi tämän pussin sisällä olevasta lapusta paljastuikaan....?

No tietenkin se tosirakkaus, Mark!

-hanne

VIRKATUT KORVAKORUT

Me saatiin tälle kesälle kaksi hääkutsua, molemmat tietty just samalle päivälle ja eri puolille suomea. Voi harmitus! Valittiin lopulta ne häät, jonne oltiin jo ehditty ilmoittautua. Mekon häihin hain tapani mukaan päivää ennen häitä, ja korvikset sekä kortti syntyi edellisenä iltana / hääjuhlien aamuna. Milloinkahan sitä ihminen oppisi aikatauluttamaan elämäänsä järkevämmin?

 

Nämä korvakorut syntyi onneksi aika nopeasti 1,5 nron virkkuukoukulla ja karhunlangalla. Ihan hauskaa puuhaa, ja näitähän voi varioida loputtomiin. Luokkakaverilla oon nähnyt aivan mainiot minikokoiset isoäidinneliökorvakorut, liekkö ehkä ompelulangalla tai muliinilangalla virkatut? Vähän tällä lainatulla ajatuksella nämäkin nyt syntyi. Tein kukkaset, koska ajatus ei nyt ehtinyt sen innovatiivisempiin syövereihin. Mutta näin myöhemmin oon pohtinut, että miltähän näyttäisi korvissa vaikkapa minikokoinen, ompelulangalla virkattu pitsipöytäliina? Riittäisköhän kärsivällisyys kokeilemiseen?

Näitä peruskukkia on helppo varioida, nyt tein nämä kukkaset about tällä tavalla: 

Tee lankaan pieni lenkki. Virkkaa lenkkiin 9 kiinteää silmukkaa ja sulje rinki piilosilmukalla. Kiristä aloituslenkki tiukaksi. Virkkaa 5 ketjusilmukkaa, jätä 1 ks väliin ja virkkaa seuraavaan kiinteään silmukkaan piilosilmukka. *Virkkaa 4 kjs, jätä 1 ks väliin, virkkaa seuraavaan kiinteään silmukkaan ps*, toista *-* vielä 3 kertaa = viisi sakaraa. Virkkaa ensimmäiseen sakaraan 2 ks, 1 puoli pylväs, 2 ks ja siirry seuraavaan sakaraan. Virkkaa siihen taas *2 ks 1 puolipylväs, 2 ks* ja siirry taas seuraavaan. Toista *-* seuraavissakin sakaroissa. Virkkaa 1 ps sakaroiden väliin, vedä lanka nurjalle puolelle. Päättele langat.

Laita pikaliimatippa korvispohjaan ja paina kukka kiinni pohjaan.

Kortiksi syntyi tällä kertaa hieman naivistinen, langalla kirjailtu kortti, jossa kukkien keskellä on kihlajaisten kiitoskortista napattu kuva. Mun piti alunperin kirjailla korttiin kokonainen kukkameri, mutta no, se vähän kiireinen aikataulu...Eiköhän onnittelut menneet perille tuollakin. 

Tsau taas, me lähetään nyt hakemaan karkkia Makuunista!

-hanne