ILMA(PALLO)PALLOTTELUA

Toimintaterapeutti minussa haluaisi vähä luennoida esim. tasapainon ja asennonhallinnan kehityksestä, mutta se olis varmaan aika tylsää luettavaa. Mutta sanonpa kuitenkin, että pallopelit on kyllä yksi parhaista keinoista tukea kokoinaisvaltaisesti lapsen motoriikan kehitystä.

Mutta pallot on kyllä aika vaikeita. Ehkä kun ne on niin pyöreitä. Ja niin nopeita. Mutta ilmapallot, ne on toista maata! Varppina jokainen lasten kanssa töitä tekevä toiminta- ja fysioterapeutti vannoo ilmapallojen nimeen, koska: a) ilmapallo liikkuu palloa hitaammin --> pelailu, ja sen harjoittelu, on huomattavasti helpompaa (ja vähemmän kivuliasta, toim.huom.) b) ilmapallolla voi pallotella myös sisällä  c) melkein kaikki lapset innostuu ilmapalloista.

Mä oon pelannut töissä monet erät ilmapallopesistä, -tennistä, -korista, -lentopalloa, ei-saa-ehtiä-maahan-asti -pallottelua ja kokeillut ilmapallonpompottelun ennätyksiä pompotellen kädellä, varpailla, kyynerpäällä, otsalla, pepulla, polvella ja muistaakseni kerran korvallakin, mutta se oli kyllä aika vaikeeta. Kokeiltaa vaikka.



Mutta jos pelaaja onkin kuitenkin vähän taitavempi, voi ilmapallottelua vähän vaikeuttaa, ja tästä päästäänkin vihdoin itse aiheeseen. Jos nääs ilmapalloon lisää tasaisesti painoa, liikkuu pallo vähän nopeammin kuin pelkkä ilmpallo, mutta edelleen kuitenkin hitaammin kuin tavallinen pallo. Ja näin on pelailu asteen verran haastavampaa. Silloin tällöin kaupassa näkyy kangaspussukoita, jotka on tarkoitettu ajamaan tätä samaa asiaa, mutta kollega ehdotti että kokeilisin tehdä itse.

No nyt lipsahti vähän tuonne työelämän puolelle, mutta kyllä nämä toimisi mun mielestä kotonakin? Ilmapallon tuunausta ja jämälankojen hävitystä?

OHJE

Kokeilin tehdä vähän erikokoisia pussukoita, ja pallon kokohan sen loppujen lopuksi määrittää. Jos käytössä on ohuempi lanka tai isompi pallo, kannataa lisätä joko ketjusilmukoiden määrää tai lenkkien määrää.

Lanka: Seitsemän veljestä
Koukku: nro 4
Menekki: 40 g
Ilmapallon halkaisija: 65 cm

Virkkaa 10 kjs ja sulje ringiksi piilosilmukalla. Tee rinkiin kiinteä silmukka, *virkkaa 8 kjs, tee rinkiin ks*. Toista *-* vielä 12 kertaa = 13 ketjusilmukkalenkkiä. Virkkaa 4 piilosilmukkaa ensimmäisen kjs-lenkin sivuun, ja vielä 1 kiinteä silmukka lenkkiin noin puoleen väliin, eli korkeimpaan kohtaan (kierroksen aloituskohta). *Virkkaa 8 kjs, virkkaa 1 ks seuraavan lenkin keskelle.* Toista *-* vielä 11 kertaa.

Kierros suljetaan kuten alla kuvissa: Eli virkkaa 4 kjs (kuva 1), tee kolmoispylväs, eli ota kolme langankiertoa koukulle (kuva 2), Pujota koukku läpi kierroksen aloituskohdasta (kuva 3), ota taas langankierto ja tee pylväs loppuun (= ota lanka koukulle, ja vedä kahden koukulla olevan langan kierron läpi. Toista vielä 3 kertaa). Nyt olet seuraavan kierroksen aloituskohdassa (kuva 4).

Jatka virkaten kierroksia eli virkkaa 8 kjs ja 1 ks seuraavan lenkin puoleen väliin ja sulje aina kierros kuten yllä. Tee yhteensä 20 kierrosta.

Virkkaa viimeinen kierros: *Virkkaa 1 kjs, tee 1 ks seuraavan lenkin puoleen väliin* toista *-* vielä 12 kertaa. Katkaise lanka ja vedä se viimeisestä silmukasta läpi. Päättele langanpäät.

Pujota sitten ilmapallo verkkopussukan sisään (lopetuspään aukosta) ja puhalla palloon sopivasti ilmaa. Katso että pallo asettuu hyvin verkon keskelle. Solmi ilmapallon suu.

Ja sit ois kuulkaa kohta vappu! Mikä mahtava keksintö, ilmainen vapaapäivä! Eikö oo yhtään hullumpi tuo seuraavalla viikolla tuleva helatorstaikaan, vai mitä!

-hanne

ALKU

Mulla on ollut käytössä töissä kohta kolme vuotta Gollan violetti kännykkäpussi, josta en pitänyt silloin kun sen sain, enkä pidä vieläkään. Nyt se on kaupan päälle vielä kauhtunut ja kulahtanut. Oikea kaunotar siis. Kohta saman kolme vuotta (!) oon yrittänyt tehdä itelleni uutta kännykkäpussia. Kerran pääsin jo loppuun asti, kuva näkyy tuossa alla. Mutta sitten mä ollutkaan tyytyväinen neulepussukan muotoon, se oli mun mielestä vähän liian kapea kehyksiinsä. Siispä jatkoin ruman Gollapussin käyttöä (!?) ja jätin tuon neulepussukkaparan lojumaan käyttämättömänä mun kässäkassin pohjalle. Onneksi yksi toinen toimintaterapeutti adoptoi lopulta tuon neulepussukan käyttöönsä.

Mutta nyt hyvät ystävät, viikonloppuna vihdoin aloitin mun oman kännykkäpussukan tekemisen, ja nyt aion päästä loppuun asti! Niin! Asian varmistamiseksi ajattelin laittaa alun tänne näytille. Sitten mun on ihan pakko saada tuo valmiiksi. Pussukkan etupuolelle tulee tuo kolme ja puolivuotiaan Hannen omakuva, jonka kirjoin viikonloppuna (kera kissankarvojen, heh). Ja ettei tule väärinkäsityksiä, niin kyllä, mulla oli oikein onnellinen lapsuus. 

Miksi tämä aikaansaaminen on joskus niin kauhean vaikeaa?

-hanne

TEIN JA TEIN

Eka mä tein lankaa ekan kerran ikinä. Olin siitä iloinen, sen kaikista möykyistä ja mytyistä, lirukohdista ja alikierteestäkin. Piti saada kokeilla tehdä siitä jotain, vaikka paksuuden vaihtelun vuoksi tiesin, että tulos olisi vähintäänkin vino. Eka kokeilin puikoilla, mutta päädyin koukkuun nro 7. Siitä tuli pannunalunen, malli syntyi pään sopukoista työn tuoksinnassa.

Tommonen noin. Mutta nyt mua kuitenkin vähä mietityttää, että oisko se pitänytkin jättää vyyhdiksi, oisko se ollut kivempi säilyttää silleen? Kehystää vaikka. Tehdä semmonen kollaasi, missä on nuo kolme-ekaa-ikinä vyyhtiä on rinnakkain, numeroituna, 1., 2. ja 3. Oisko se ollut parempi kuiteski? Se sopisi mun täydellisen käsityöhuoneen seinälle, joka on siellä täydellisessä talossa, minkä saan sitten vielä joskus.

Vasemmalla nro 2 ja oikealla nro 3. Ne ovat jo selvästi ykköstä tasalaatuisempia, joskin omalla pikku lisämausteella tietty. Kolmonen on paksudeltaan jossain ehkä isoveikan tuntumassa. On tää vaan hauskaa puuhaa. Nämä ovat siis värttinällä kehrätty koko joukko, rukkin ääreen en ole ehtinyt sitten viikonlopun kurssin, vaikka sormia (ja jalkoja) syyhyttäis!!

-hanne

RUKKIKURSSILLA

Mukavaista lauantai-iltaa ystävät!
Nyt on pakko hieman hehkuttaa taannoista rukkikehruukurssia. Keskiviikkona vetäisin buranaa naamaan pitämään kurissa keväistä vierastani flunssaa, ja kipaisin rukkikurssille Villavyyhtiin. Mä olin edellisenä iltana kokenut valaistumisen villan käsittelyn kanssa värttinäkehruuta harjoitellessani, ja odotinkin näitä opintoja innolla. Mä oon epäilemättä isältäni perinyt mieltymyksen vekottimiin, joiden tarkoituksena on hoitaa joku työ aiempaa nopeammin ja näppärämmin (poikkeuksena tähän neulekone, jonka kokeilemiseen en oo toistaiseksi tuntenut vetoa). Niinpä epäilin jo valmiiksi, että pitäisin ehkä rukilla kehräämisestä vielä enemmän kuin värttinällä kehräämisesti.

Ja kyllä, kyllä, näinhän se oli!

Vaikka onhan molemmissa puolensa tietenkin...rukilla kehrääminen on (mun mielestä) helpompaa, ergonomisempaa ja paaljon nopeampaa; kärsimättömänä ihmisenä pidin siitä, että rukin kanssa sai aikas nopeasti valmista, tai ainakin valmiimpaa. Toisaalta taas värttinällä kehräämisessä on jotain erittäin meditatiivistä, eikä sen kanssa oikein voi lipsahtaa liialliseen tehokkuuteen, käsillä tekemisenhän pitäisi kuitenkin olla ennen kaikkea rentouttavaa puuhaa. Mainittakoon vielä, että värttinä maksaa vähintäänkin 500€ vähemmän kuin rukki, ja mahtuu vaikka käsilaukun pohjalle, toisin kuin rukit...Mutta silti!

Kurssilla käytettiin modernia rukkia, jotka eroavat perinnerukeista kokonsa ja ulkonäkönsä lisäksi myös sillä, että niissä on useimmiten kaksi poljinta, mikä helpottaa kovasti hommaa. Yllä Villavyyhdin Jenni näyttää mallia. Tällä kurssilla keskityttiin nyt yksisäikeisen langan kehräämiseen, lisäksi me saatiin ottaa näppi- ja jalkatuntutumaa erilaisiin rukkeihin. Mä ihastuin Schachtin Ladybug -rukkiin, joka oli simppeli hallita ja sieltä edullisemmasta päästä. Ja arvatkaa nyt vaan, mikä siintää tämän materialistin hankintatoiveissa tulevaisuudessa...Onneksi tähän akuuttiin innostukseen auttaa Villavyyhdin rukit, joita saa käydä kaupassa polkemassa.

Yllä siis ihastuttava Ladybug. Joo, punainen ei ole mun väri ja suosisin ehkä ennemmin kokonaan puista vehjettä, mutta tämä se on kuitenkin nyt ajatuksissani kehrännyt vielä ehkä hieman möykkyistä ja yli- tai alikierteistä lankaa, mutta omaa, itsetehtyä lankaa kuitenkin.

Tuonne värttinäkehruu -postaukseen oli pari jo kommentoineet pitävänsa myös kehräämisestä. Onko teistä muista kukaan kokeillut? Suositteko värittinää vai rukkia? Entäpäs perinnerukkia vai moderniarukkia?

-hanne

VÄRTTINÄKURSSILLA

Lauantaina vietin mitä mukavimman päivän värttinäkehruukurssilla Helsingissä Villavyyhdissä. Olin jotenkin unohtanut, kuinka antoisaa on uuden oppiminen. Tai kuten tässä tapauksessa, uuden oppimisen yrittäminen.  Mutta kuitenkin. Ja yllätyin, kuinka onnellinen sitä voi olla ihan vaan siitä, että saa päivän lopuksi pidellä käsissään itse kehräämäänsä lankavyyhtiä. Olkoonkin muotopuolilankaa, joka näyttää sitä että se olisi kehrätty käyttäen apuna raastinta ja vähän vasaraa.

Sunnuntaina langan pesemisen ja kuivaamisen jälkeen kuljin vyyhti kädessäni ympäri kämppää, silittelin sitä välillä, ihailin, vähän nauroin sille ja silittelin taas. Hannen pieni vammavyyhti. Mietin joskos neuloisin siitä jotain. Pitäisi vaan päättää, että jos neuloisin, niin käyttäysinkö nro 3 puikkoja, vai nro 10 puikkoja, koska suurin piirtein tällä välillä langanpaksuus vaihtelee.

Mulle koko värttinäkehruu oli täysin mystinen toimitus ennen kurssin alkua. En varmaan olisi tunnistanut edes tuota hassua hyrrää värttinäksi. Mutta se se on kuulkaas on. Värttinä. Kurssilla käytiin myös läpi, että millainen on se värttinä, johon Prinsessa Ruusunen satuttaa sormensa, ja kuinka virheellistä tietoa Disneyn kuvittajat värttinästä tarjoaa, aika perusteellinen kurssi siis! Ylläolevassa kuvassa on mun ihan ensimmäiseksi kehrätty säie. Siitä se sitten lähti. 

Tältä näyttää kehrääminen värttinällä, muutaman vuoden harjoittelun jälkeen. Värttinään pyöräytetään vauhtia, jolloin se jää pyörimään hyrrän tavoin ilmassa, kiertäen samalla villakuituun kierrettä. Kuullostaa helpolta? Tässä kehrääjänä tietenkin Villavyyhdin Jenni, meidän muiden touhu ei ollut ihan yhtä sutjakkaa, mutta eipä se tietenkään voisikaan olla. Kurssikaveri, Kerroksia -blogin Pitko sanoi osuvasti, että Jennin homma näytti siltä, että villatopsin sisällä on piilossa lankakerä, mistä Jenni vetelee rennosti valmista lankaa. Siltä se tosiaan näytti, kun oma värttinä taas siinä rinnalla karkaili pyörimään väärään suuntaan ja kopsahteli kesken kaiken lattialle.

Yllä meikä kertaamassa lankaa yksisäikeisestä kaksi säikeiseksi. Se oli vähän helpompaa, ainakin jos ei hukannut heti alussa langan päitä kerän sisään, kuten allekirjoittanut. Kuvasta kiitos Tarja Kuismalle!

Kuva: Tarja Kuisma

Ja onnellisesti valmista, kerrattu lanka värttinästä vyyhdinpuille ja valmis vyyhti kainaloon. Mä itse lähdin kurssille lähinnä siksi, että ajattelin että kun tietää vähän miten lanka syntyy, ymmärtää myös muutenkin paremmin miten se missäkin neuleessa käyttäytyy. Syvälliseen ymmärrykseen on vielä matkaa aika monen lankatopsin verran, mutta jo nyt kyllä osaa arvostaa jokaista vyyhtiä taas asteen enemmän (koska vielä aiemminhan en pitänyt langasta juuri lainkaan....eiku...).

Siinä se on. Mun pikkuruinen vyyhti. Huomenna jatkan Villavyyhdissä Jennin opastuksella rukkikehruuta, saas nähdä mitä siitä tulee. Mutta jo nyt pidän tästä, kehräämisestä siis. Loputtoman rentouttavaa hommaa, ja vaikka tämä vaatii HIRVEÄSTI harjoittelua, niin näköjään tämmöiseen pörrölankaankin voi olla pieni kässääjä kovin kovin tyytyväinen. Jos teillä on mahkuja osallistua joskus vastaavalle kurssille, niin suosittelen kyllä lämmöllä kokeilemaan.

Kiitokset kurssikavereille seurasta ja kannustuksesta, Tarjalle kuvailujeesistä & kuvista, ja tietty Jennille opastuksesta!

-hanne

LAPSUUS KÄSILLÄ [yläasteella]

Muistatteko vielä Lapsuus käsillä -haasteen, jonka heitin jokin aika sitten ilmoille? Huippua, että niin monet teistä tarttui haasteeseen kommenttilaatikossa ja blogeissa! Esim. Kastehelmi-,  Susannan työhuone-, Ei mikään ole turhaa- ja Puikkoillen, koukkuillen -blogeissa on muisteltu vanhoja hienouksia.  

Hupsistarallaa -blogin Terhi oli tarttunut haasteeseen oikein kaksin käsin, ja teki postauksen ensin ala-asteaikaisista töistä ja sitten yläasteaikaisista töistä. Mää tietty haluan kans! Tuossa ekassa postauksessa kun oli vain ala-astejuttuja. Ensin en kyllä muistanut kuin kaksi työtä yläasteelta, mutta kun pääsin pääsiäisenä vanhempien luo penkomaan paikkoja, niin jo vain alkoi löytyä tuttuja juttuja, joten tässä tulee satsi yläasteaikaisia kässäilyjä.

Ullan pikku liina

Tämän muistin ehkä ensimmäiseksi, katkerin mielin. Ullan "pikku" liinan valitsin yläasteella virkkaustyöksi NIMEN perusteella. En ollut kauhean innostunut liinan virkkauksesta, joten otin työn alle liinan, joka lupasi olla pieni. Mutta jännä juttu, ei se ollut. Niin että terkkujaa vaan Ullalle sinne jonnekin; mun mielestä pieni tarkoittaa halkaisijaltaan ehkä noin 20cm leveää liinaa, ei tuollaista 50 senttistä, kiitosta vain. Virkkasin tätä mielestäni ikuisuuden (murrosikäisen teinin mittapuulla mitattuna) eikä siitä edes tullut hyvä! Reunat kupruilee niin ettei liinaa taida pelastaa edes tiukka pingotus. Kovia takaiskuja nuoren kässääjän elämässä.

Olohousut

Mulla on tuntuma että housut olisi ollut jonkinlainen pikainen välityö yläasteella, tai ehkäpä tein nämä ihan vaan muuten vaan kotona? Ainakin nämä on nopeasti tehdyn oloiset...Kuvassa housut istuu tietenkin kohtalaisesti, mutta kun näitä hetken pitää, asettuu tuo haarojen väli tuosta etumuksesta vähän silleen kuin mulla olisi hieman...no, jotain miehekkäämpää mukana housuissa. Viehättävän näköistä kerrassaan, voinette kuvitella! Nämä ovat kuitenkin äärimmäisen mukavat, ja jalassa edelleen aina kun lomailen vanhempieni luona. Ja kiitos löyhähkön mallin, näihin mä mahdun edelleen!

Olkalaukku

Tämä laukku oli mun pitkän suunnittelun tulos ja kuten kankaasta näkyy, sitä on pidetty PALJON. Muistan, että olin tähän kauhean tyytyväinen. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, tuollainen peruslaukku, aika perustytölle, mutta se oli juuri sellainen kuin halusin. Tämän tein yläaste aikana (ehkä loppuvaiheissa?) kotona itsekseni. Tai no, todennäköisesti äidin avustuksella. Päällykangas on ohuehkoa villakangasta, sisällä on vuori ja kankaiden välissä on vielä kolmas kangas joka on jonkinlaista tykkyä materiaalia, niin että laukku pysyy hyvin muodossaan.

Säärystimet

Yläasteaikoina tuli myös neulottua aika paljon. Mutta hyvät ystävät, värien käyttö ei ole koskaan ollut mun vahvimpia puolia. Yläasteella olin näemmä jumittunut neulehommissa erityisesti tuollaiseen tylsähköön vihreään. Vai johtuikohan se vain ysikytluvusta? Äiti löysi mulle ylläolevien säärystimien lisäksi esim. kaulahuivin, jossa vuorotteli kahta erisävyistä vihreää ja tiedän että mulla on vanhempien luona toinenkin (puolivamis) kaulahuivi, samalla vihreällä tehtynä. Ja jossain kaappien perällä makaa isälle tehdyt sinivihreät(?) sormikkaat. Ja aina raitoja.

Kynsikkäät/lapaset

Ja juuri kun sain kerrottua jumittaneeni vihreyteen ja raitoihin, niin näiden kanssa on otettu kyllä kaikki aseet käyttöön. Huomatkaa nirkkoreuna, kirjoneule, joustinnele, raidoitus ja kynsikäs/lapanen -yhdistelmä. Peukalokiilakin löytyy, tottakai, eikä yhtään vihreää! Mulla ei oo mitään käryä minkä numeron näistä sain mutta yritystä on ollut ainakin kahdenkympin edestä! 

Gaala -mekko

Tämä mekko syntyi luullakseni yhdeksännellä, sillä tein mekon ysiluokkalaisten gaalaan, joka oli meidän koulussa ikään kuin yläasteversio vanhojen tanssiaisista. Harmikseni en löytänyt kuvia missä mulla olisi tuo mekko yllä, joten päädyinkin sovittamaan mekkoa. Saatatte arvata, että tuosta sovitusyrityksestä olisi saanut tänne varsin hupaisan kuvasarjan, mä oon aivan ilmeisesti nimittäin kerännyt kilon tai kaksi tässä viimeisen neljäntoista vuoden aikana (!!?) Mutta luontainen itsesuojeluvaisto piti mut kuitenkin kaukana kamerasta tämän yrityksen aikana, joten ei, ette nyt näe kuvia, joissa minä yritän pujottatua ainakin kolme numeroa liian pieneen mekkoon mitä mielenkiintoisimmin menetelmin.

Mä muistelen, että en olisi ollut ihan kauhean tyytyväinen lopputulokseen, mutta tämän mekon tekeminen on jäänyt kyllä mieleen mieluisana projektina. Erityisesti siksi, että meillä oli tosi vapaat käden mekon kanssa. Mulla oli selkeä visio mallista ja sen värimaailmasta, ja sain tehdä mekon juurikin tämän vision mukaan. Mä ajattelisin että se on aikas tärkeää, varsinkin juurikin yläasteella.

Olisinkohan mun käsityöinnostus jatkunut, jos olisi pitänyt tehdä aina just niinkuin opettaja sanoi, ja just niistä kankaista, mitä opettaja antoi? Äiti muisteli yhtä mun ala-asteen työtä (joka jäi kuvaamatta siihen ekaan postaukseen..), että olin kerran tullut yhden kankaanpainantatyön kanssa itkien kotiin siksi, kun opettaja oli käskenyt mun painaa työhön lisää kuvioita ja tämä oli mun mielestä pilannut koko työn. Montakohan tällaista kokemusta tarvitaan, että käsityöinnostus hiipuu pois? Niin että kolme HEI huutoa kaikille niille kässäopettajille, jotka tukevat luovuuteen ja vapauteen!

*****

Hei ja pakko vielä mainostaa, mä olin tänään Villavyyhdin järjestämällä värttinäkehruu -kurssilla, JEEE!!! Ja keskiviikkona heti perään meen rukkikehräämään. Ja nyt jo kuulkaas mulla kököttää tässä sylissä muotopuoli ja ah niin rakas eka oma lankavyyhti! Laittelen tarkempaa raporttia tästä jahka ehdin :)

-hanne