2013/04/23

ALKU


Mulla on ollut käytössä töissä kohta kolme vuotta Gollan violetti kännykkäpussi, josta en pitänyt silloin kun sen sain, enkä pidä vieläkään. Nyt se on kaupan päälle vielä kauhtunut ja kulahtanut. Oikea kaunotar siis. Kohta saman kolme vuotta (!) oon yrittänyt tehdä itelleni uutta kännykkäpussia. Kerran pääsin jo loppuun asti, kuva näkyy tuossa alla. Mutta sitten mä ollutkaan tyytyväinen neulepussukan muotoon, se oli mun mielestä vähän liian kapea kehyksiinsä. Siispä jatkoin ruman Gollapussin käyttöä (!?) ja jätin tuon neulepussukkaparan lojumaan käyttämättömänä mun kässäkassin pohjalle. Onneksi yksi toinen toimintaterapeutti adoptoi lopulta tuon neulepussukan käyttöönsä.

Mutta nyt hyvät ystävät, viikonloppuna vihdoin aloitin mun oman kännykkäpussukan tekemisen, ja nyt aion päästä loppuun asti! Niin! Asian varmistamiseksi ajattelin laittaa alun tänne näytille. Sitten mun on ihan pakko saada tuo valmiiksi. Pussukkan etupuolelle tulee tuo kolme ja puolivuotiaan Hannen omakuva, jonka kirjoin viikonloppuna (kera kissankarvojen, heh). Ja ettei tule väärinkäsityksiä, niin kyllä, mulla oli oikein onnellinen lapsuus. 

Miksi tämä aikaansaaminen on joskus niin kauhean vaikeaa?



























-hanne

26 kommenttia:

  1. Ihanasti naama nurinpäin. :) Tuleeko toiselle puolelle hymynaama, ettei ihan niin suruisissa tunnelmissa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se kyllä tasapainottaisi mutta valitettavasti tämä mutrunaama on ainoa mitä tähän tulee, mä nimittäin piirsin yhdessä välissä aina suut nurinpäin :) Toiselle puolelle tulee näillä näkymin mun oma nimi, kirjailtuna siten kun sen sen pienenä kirjoitin :)

      Poista
  2. Juuri se aikaansaaminen tuntuu välillä niiiiiiin aikaavievältä ja turhauttavalta :D Mutta sitten kun saa tehtyä, niin miettii että miksi tässä meni niin kauan? ;) Hienolta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Montakohan kertaa on tullut sanottua että oho, näin helpostikko se sit lopulta kävi? Huoh :)

      Poista
  3. Voi että olet kekseliäs! Tosi hauska ajatus kirjoa langoilla lapsuuden piirros!

    Ja tuo on ihan totta, että kun blogiin menee kertomaan aloittamastaan hommasta, se hyvin suurella todennäköisyydellä valmistuukin joskus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta nyt en kyllä ehkä voi ottaa kunniaa itelleni :) Esim. Muita Ihania Tiinan juttuja oon monesti ihaillut, Tiina on kirjaillut lastensa piirustuksia tilkkupeittoihin yms. Niin hienoja!

      Mutta silleen tämä on hauska, että mä työssäni piirrätän lapsilla paljon omia kuvia. Nyt voin näyttää niille millaisia oon ite piirtänyt :)

      Onneksi on blogi :D

      Poista
  4. Kivoilta näyttävät molemmat ...

    VastaaPoista
  5. Ihan loistava kuva tulossa uuteen pussukkaan! :) Surullinen mutta silti niin hupaisan suloinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos :) Kyllä mä näkisin että tämä tyttönen tässä ei ole kuitenkaan sydämeltään surullinen, suultaan vain :D

      Poista
  6. Joskus tuollaisten ihan pienten juttujen tekeminen tuntuu olevan kaikkein vaikeinta. Mutta kiva että sait vihdoin mieleisen kännykkäpussukan. Aika ihana tuo omakuva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, tämähän on vasta työn alla...toivottavasti valmistuu tosiaan pian :) Kiitos! :)

      Poista
  7. Kylläpä on ihana omakuva. Ilmeisesti olet silloin jo tiennyt, että tulet olemaan näppärä näpeistäs, koska sormet on piirretty noin tarkkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ehkä sormet oli juu silloinkin tärkeä juttu! Niiden kanssa on kyllä nähty huomattavasti enemmän vaivaa kuin vaikka naamaan. Vähän niinkuin nykyääkin :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tattista, aikamoisen synkeä ilme, mutta luulisin että se on kuitenkin pohjimmiltaan onnellinen :D

      Poista
  9. Ihana omakuva. Ja loistava idea. Mä aloin heti miettimään, miten vastaavaa voisi hyödyntää, vaikka keskeneräisiä projekteja on jo ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkäpä tuo juuri on se aikaansaamisen vaikeuden ydin...ne tuhannet muut mielenkiintoiset puuhat, joihin törmää kesken edellisten projektien... :D

      Poista
  10. Kiva idea, voi kun mulla olis tallella omia piirustuksia. Olen joskus nuorena liian innokas välillä siivoamaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Mä saan kyllä näistäkin kiittää äitiä, ei mulla varsinaisesti itselläni ole mitään näitä tallella...Mutta äidin kätköistä onneksi vielä löytyi :)

      Sun pitää lahjoa sun lapset piirtämään :)

      Poista
  11. HA, hauska kuva, jotenkin just tollaisen kuvan olenkin saanut sinusta ;D, not. Upeita käsitöitäkin saat aina aikaiseksi, vaikka sulla näyttäisi olevan vaan kolme sormea oikeassa kädessä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, tämä kiteyttää erittäin onnistuneesi mut, ryhtiä sormien lukumäärää myöden! :D

      Poista
  12. Tuo neulepussukka on aivan ihana! Kyllähän tuommoisen mielellään kotiuttaisi :)
    Ihana tuosta uudestakin tekeleestä varmasti tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se aika kiva, mut sit kun joku juttu siinä vähän häiritsee niin sitten se jää näköjään käyttämättä, ainakin mulla... :) Toivotaan että tämä toinen onnistuu ilman häiritseviä juttuja :)

      Poista
  13. Siis toihan on ihan uskomattoman hyvä piirustus kolme ja puoli -vuotiaalta! Meidän lapsista 2/5 on piirtäny 3v edes jonkinmoista ukkelia. Lähinnä pää jolla silmät, suu ja viivajalat, ehkä jopa pari lisäviivaa käsinä. Ja mää jo oon heitäkin kahta pitäny niiiin taiteellisina :). Että jos sää riität tutkimukseksi ni kyllä lapsuuden piirustuksilla on suora yhteys aikuisuuden lahjakuuksiin.
    -alma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no, mä töissäni piirrätän ja pisteytän lasten ihmispiirroksia ja tiedän että tuo menee vähän yli ikäodotuksen, mutta toisaalta kehitys ainakin mun piirtelytaitojen osalta pysähtyikin sitten melkein tuohon, heh :D Mä oon oikeasti varsin huono piirtäjä ja mulla on tosi huono käsiala. Tuo eilen tein -otsikkokin on kaverin kirjoittama, ei mun :D Että koen, että nämä käsityötaidot (tai "aikuisuuden lahjakkuus" heh :D) rajoittuu aika suppealle alueelle... :)

      Pääjalkainen on kolmevuotiaalle ihan hyvä ihmispiirros, ja melkein tärkeämpää on se että on innostusta piirtää ja edes jonkinlainen suunnitelma siitä mitä on piirtämässä :)

      Poista