Se ois nyt silleen, että vaikka nämä mun opinnot on ainakin osin vähän hitaanlaisesti edennyt tämän toistuvan lisääntymiseni myötä, niin teknisen työn opettajan opinnot on mulla nyt pulkassa!! Jiihaa!!
Pääaineena mulla on siis käsityötiede, ja tein teknisen työn open perus- ja aineopinnot laajana sivuaineena, mikä antaa mulle aineopettajan pätevyyden tuohonkin hommaan. Sopivasti tietenkin just nyt, kun uudessa opetussuunnitelmassa on kokonaan luovuttu tekstiili ja tekninen -jaottelusta ja puhutaan vain käsityöstä. Tämän myötä myös kaikki kässäopet olisivat jatkossa vain kässäopeja, ei siis teknisen ja/tai tekstiilin opettajia. Noh, aika näyttää että onko tästä tutkinnosta mulle työllistymisen kanssa hyötyä. Itse ajattelisin ja ennenkaikkea tietty toivoisin että on. Ainakin mä nyt ihan oikeasti voisin opettaa kumpaakin.
Mutta vaikka en voisikaan siis tulevaisuudessa työelämässä leveillä molempien aineiden pätevyydellä, niin olipa kyllä niin superhypermukava ja mielenkiintoinen tutkinto tehdä, että en usko että koskaan asiaa harmittelisin. Erityisesti siksi, että näitä opintoja sai tehdä. Ei niinkään lukea ja päntätä ja kirjoittaa, vaan tehdä. Hankkia ajokilometrejä eri laitteille, kuten meidän opettaja asian ilmaisi. Ottaa näppituntumaa materiaaleihin ja työstötapoihin. Ja siinä missä tekstiilin puolella vain koneneulonta on ollut mulle ennestään kokonaan uusi tekniikka, niin teknisen puolella vain puun työstö käsityökaluin oli edes jossain määrin tuttua. Mutta nyt on kuulkaas kahden vuoden aikana sorvattu, hitsattu, sirkkelöity, porattu, sahattu, pakotettu, taottu, höylätty, kolvattu, hiottu, maalattu ja laserleikkurinkin kanssa kikkailtu. On myös mokailtu (paljon), rikottu, kiroiltu, teippailtu haavoja ja tehty turhaa työtä, mutta ennen kaikkea on opittu. Ja sehän se on ihan parasta, uusien juttujen kanssa puuhailu! Lisäksi meillä oli kerrassaan mainio porukka ns. saman sorvin äärellä, että aika onnistunut sivuainevalinta kaiken kaikkiaan.
Yksi mielenkiintoisimmista opeista on muuten ollut uudenlainen suhtautuminen estetiikkaan. Teknisen työn puolella se ei nimittäin joka työssä korostu ihan samalla tavalla, kuin mihin oon tekstiilipuolella tottunut. Se on ollut virkistävää! Esimerkiksi tuo yllä oleva, öh, pyörillä liikkuva nippusitein koottu muovinpala on yksi kurssityö, josta numeron sai ennen kaikkea sen mukaan kenen auto oli nopein. Ei siis tarvinnut hioa ja viilata, vaan miettiä vain, että miten mä saan kuljetettua tuon sähkömoottorin mahdollisimman nopeasti pyörien päällä pisteestä A pisteeseen B. Mä päädyin panostamaan keveyteen ja se kannatti, taisin olla toiseksi nopein! Rumahana tuo on ku mikä, mutta just se olikin niin virkistävää!
Aika tosi paljon opittavaa tietty yhä on, tai siis sitähän on loputtomiin! Mutta nyt on pohjaa mille voi jatkaa. Ja rohkeutta! Kun jotenkin itelle nuo puu-, metalli- ja elektroniikkatyöt on aina tuntunut jotenkin semmosilta, että käsi leikkautuu irti jo kun pikkasen katteleekin sirkkeliin päin. Mutta nyt tiedän, että ei irtoo, ellen työnnä sitä kättäni sinne suojalaitteiden alle. Tästä on hyvä jatkaa!
Yllä näkyvät laatikot tein muuten viimeisen jakson kurssityönä. Ohjeena oli kehittää jotain tuotetta eteenpäin omia tarpeita vastaavaksi, ja sitten valmistaa se. Tässä tapauksessa tein lelulaatikot, joita meille todellakin tarvittiin! Nämä pyrin valmistamaan niin, että laatikot on kestävät, tarvittaessa pinottavat, liikuteltavat, suljettavat, helposti siivottavat ja omaan makuun sopivat. Laatikoiden etuseinämät/kuviot on toteutettu laserleikkurilla vanerilevylle. Sitten maalasin toisen levyn ja liimasin nämä kaksi vanerilevyä päällekäin. Laatikot kokosin lamelloliitoksin. Vielä pari vuotta sitten olisin veikannut lamelloliitoksen tarkoittavan ehkä jotain italialaista perinnettä.
Juuh, oppiminen on siistiä!
-hanne
