NYT REPPU JUPISET!

Tervehdys pitkähköksi venyneen kesätauon jälkeen! Useampaakin postausta oon aloitellut pitkin loppukesää, mutta vasta nyt kun lueskelin oman graduaiheeni keksimisen tueksi ja inspiraation lähteeksi uunituoretta väitöskirjaa neuloblogeista, tuli tarve saada oikeasti elämää taas tänne eilen tein puolellekin. Olkoonkin, että tämä haiskahtaa pahasti sen graduaiheen päättämisen välttelyltä! Mitään en myönnä!

Tämän em. väitöskirjan viiden vuoden välein (2008 ja 2013) tehdyn kyselyn tuloksista väläyteltiin, että blogien suurin kukoistuaika olisi ohi. Ehkä näin onkin? Vai onko muoto jotenkin muuttumassa? Ainakin oma blogini on muuttunut, mutta se nyt on ehkä vain luonnollista, yhden ihmisen tarinan muutos. Mitään blogien suoranaista korvaajaa en myöskään oo löytänyt, siis jotain paikkaa missä samalla tavalla olisi ideat ja ohjeet tallennettuna ja samalla jaossa. Siis perusteellisemmin kuin vaikkapa instassa, helpommin löydettävissä kuin facen ryhmissä ja näppärämmin selattavana kuin youtube -videoilla. Ravelryn tyyppiset ryhmät on toki yksi...Onko? En tiedä. Ehkä mun pitää tutkia tätä! Minne kässääjät tallettaa tekeleensä? No, meikäläisen Eilen tein on edelleen mitä on, vaikkakin harvakseen päivittyen. Ja viimeksi toissapäivänä sieltä (täältä) tarkistelin mittoja, joita ei mulla missään muualla ole ylhäällä, heh! Musta tuntuu, että niin kauan kuin teen käsitöitä, en voi kokonaan lopettaa blogaamista, koska sitten en koskaan laita mitään mihinkään talteen. Ja sit harmittaa kun arvon uusiksi toimivia mittoja/materiaaleja/tekniikoita.

Ja siiiiis, aasinsiltana itse aiheeseen, näitä tarkistelemiani mittoja tarvin reppuun, jonka alustavasta suunnitelmasta poiketen toteutinkin lähes täysin samalla tavalla, kuin ihanan ihanan joutsenreppuni, jonka tein ohjeineen pari vuotta sitten. Sekin reppu on vielä hengissä, mutta hieman huoltoa vailla. Ja kun Jokke jäi nyt vuorostaan kotiin vauvelssonin (no okei yksivuotiaan) kanssa ja mä vapauduin takas koulunpenkille, tuli selkee tarve uudelle repulle, tietenkin.

Kankaan sukelsin Eurokankaan palalaareista, tämä on jotain verhoilukangasta, paksua, jämäkkää ja aika karheaakin. Ja valtavan kaunista! Jokke on varaillut kankaanjämää itselleen johonkin laukkujutskaan, koska kangas on vaan kerrassaan ajattoman tyylikästä. Repun vuorikankaasta järjestin muuten Instagramin storyssa äänestyksen, vaihtoehtoina oli tämä kässäopeopintojeni ekana keväänä yhtenä kurssityönä värjäämäni ja painamani kangas ja sitten Vimman värikäs puuvilla. Äänestys oli tiukka, mutta noin 10% enemmistön tuella päädyin tähän origamikankaaseen. Onhan se jo syntytaustansakkin vuoksi sovelias koulureppuun!

Parkkinahkaiset hihnat on Rustoopuorista jo ekan repun aikoihin ostettu, soljet on Hobby pointista, ja harmaa hihna Killinkosken nauhtatehtaan tehdasmyymälästä (menkää muuten ihmeessä käymään täällä jos satutte lähistölle!!!). Kankaan pintaan hinkkasin Fjällravenin mehiläisvaha/parafiinilla vähän kosteudensuojaa. Vuorin tuin tukikankaalla.

Ainut isompi muokkaus aiempaan reppuun oli Fjällraveinin yhdestä repusta tuttu muunneltavuus, jossa reppuhihnat saa kiskaistua yhdeksi pitkäksi olkahihnaksi. No, ekalla käyttökerralla jouduin toteamaan että hihnasysteemi ei kuitenkaan tuollaisena toiminut, nauhat luistaa liiaksi kun repussa on enemmän painoa. Pitänee joku nepparihommeli vielä lisätä. 

Sellaista siis! Luonnoksissa odottaa postauksen alkuja mekon muokkauksista ja niiden vaikutuksesta, taaperon ruokalapusta kaavoineen, koulutyönä parini kanssa tekemästäni sivustosta joustavien kankaiden ompelun tueksi sekä myös vähän tietoa vihdoin keväällä valmiiksi saamastani kandista, jossa tutkin inspiraatiota tuottavia tekijöitä käsityöllisissä blogipostauksissa. Varsinkin viimeinen näistä on sellainen jonka jakamista tänne teille odotan, oottehan te sitä tutkimusjoukkoa!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Hanne

TEKNISESTI PÄTEVÄ

Se ois nyt silleen, että vaikka nämä mun opinnot on ainakin osin vähän hitaanlaisesti edennyt tämän toistuvan lisääntymiseni myötä, niin teknisen työn opettajan opinnot on mulla nyt pulkassa!! Jiihaa!!

Pääaineena mulla on siis käsityötiede, ja tein teknisen työn open perus- ja aineopinnot laajana sivuaineena, mikä antaa mulle aineopettajan pätevyyden tuohonkin hommaan. Sopivasti tietenkin just nyt, kun uudessa opetussuunnitelmassa on kokonaan luovuttu tekstiili ja tekninen -jaottelusta ja puhutaan vain käsityöstä. Tämän myötä myös kaikki kässäopet olisivat jatkossa vain kässäopeja, ei siis teknisen ja/tai tekstiilin opettajia. Noh, aika näyttää että onko tästä tutkinnosta mulle työllistymisen kanssa hyötyä. Itse ajattelisin ja ennenkaikkea tietty toivoisin että on. Ainakin mä nyt ihan oikeasti voisin opettaa kumpaakin.  

Mutta vaikka en voisikaan siis tulevaisuudessa työelämässä leveillä molempien aineiden pätevyydellä, niin olipa kyllä niin superhypermukava ja mielenkiintoinen tutkinto tehdä, että en usko että koskaan asiaa harmittelisin. Erityisesti siksi, että näitä opintoja sai tehdä. Ei niinkään lukea ja päntätä ja kirjoittaa, vaan tehdä. Hankkia ajokilometrejä eri laitteille, kuten meidän opettaja asian ilmaisi. Ottaa näppituntumaa materiaaleihin ja työstötapoihin. Ja siinä missä tekstiilin puolella vain koneneulonta on ollut mulle ennestään kokonaan uusi tekniikka, niin teknisen puolella vain puun työstö käsityökaluin oli edes jossain määrin tuttua. Mutta nyt on kuulkaas kahden vuoden aikana sorvattu, hitsattu, sirkkelöity, porattu, sahattu, pakotettu, taottu, höylätty, kolvattu, hiottu, maalattu ja laserleikkurinkin kanssa kikkailtu. On myös mokailtu (paljon), rikottu, kiroiltu, teippailtu haavoja ja tehty turhaa työtä, mutta ennen kaikkea on opittu. Ja sehän se on ihan parasta, uusien juttujen kanssa puuhailu! Lisäksi meillä oli kerrassaan mainio porukka ns. saman sorvin äärellä, että aika onnistunut sivuainevalinta kaiken kaikkiaan.

Yksi mielenkiintoisimmista opeista on muuten ollut uudenlainen suhtautuminen estetiikkaan. Teknisen työn puolella se ei nimittäin joka työssä korostu ihan samalla tavalla, kuin mihin oon tekstiilipuolella tottunut. Se on ollut virkistävää! Esimerkiksi tuo yllä oleva, öh, pyörillä liikkuva nippusitein koottu muovinpala on yksi kurssityö, josta numeron sai ennen kaikkea sen mukaan kenen auto oli nopein. Ei siis tarvinnut hioa ja viilata, vaan miettiä vain, että miten mä saan kuljetettua tuon sähkömoottorin mahdollisimman nopeasti pyörien päällä pisteestä A pisteeseen B. Mä päädyin panostamaan keveyteen ja se kannatti, taisin olla toiseksi nopein! Rumahana tuo on ku mikä, mutta just se olikin niin virkistävää!

Aika tosi paljon opittavaa tietty yhä on, tai siis sitähän on loputtomiin! Mutta nyt on pohjaa mille voi jatkaa. Ja rohkeutta! Kun jotenkin itelle nuo puu-, metalli- ja elektroniikkatyöt on aina tuntunut jotenkin semmosilta, että käsi leikkautuu irti jo kun pikkasen katteleekin sirkkeliin päin. Mutta nyt tiedän, että ei irtoo, ellen työnnä sitä kättäni sinne suojalaitteiden alle. Tästä on hyvä jatkaa!

Yllä näkyvät laatikot tein muuten viimeisen jakson kurssityönä. Ohjeena oli kehittää jotain tuotetta eteenpäin omia tarpeita vastaavaksi, ja sitten valmistaa se. Tässä tapauksessa tein lelulaatikot, joita meille todellakin tarvittiin! Nämä pyrin valmistamaan niin, että laatikot on kestävät, tarvittaessa pinottavat, liikuteltavat, suljettavat, helposti siivottavat ja omaan makuun sopivat. Laatikoiden etuseinämät/kuviot on toteutettu laserleikkurilla vanerilevylle. Sitten maalasin toisen levyn ja liimasin nämä kaksi vanerilevyä päällekäin. Laatikot kokosin lamelloliitoksin. Vielä pari vuotta sitten olisin veikannut lamelloliitoksen tarkoittavan ehkä jotain italialaista perinnettä. 

Juuh, oppiminen on siistiä! 

-hanne

KANDITYÖ INSPIROITUMISESTA - TULE VASTAAMAAN!

Oi inspiraatio! Joskus se iskee salamana kirkkaalta taivaalta, joskus se kypsyy ja syntyy hiljalleen. Ja ainakin mun kohdalla se aikas usein löytyy, yllätys yllätys, käsityöblogeista! Ja vähän näistä aatoksista käsin lähdin tekemään kandidaatin tutkielmaa käsityöopettajan opinnoissani. Ja nyt, ystävät hyvät, tarvitsen teidän apua!

Teen siis tutkimusta käsityöblogien tuomasta inspiraatiosta. Toivoisin kovasti, että ehtisitte klikkaamaan itsenne allaolevaan linkkiin ja vastaamaan kyselyyni. Se ei ole pitkä! Ja toisaalta, jos innostutte oikein kovasti vastailemaan, niin kyselyyn voi vastata useammankin kerran! Pidän kyselyä auki 7.2. iltaan saakka. 

Pääset kyselyyn tästä
Kysely on suljettu, iso kiitos kaikille vastanneille!

Kiitokseksi ja kannustukseksi arvon kaikkien vastanneiden ja kyselyn lopuksi yhteystietonsa jättäneiden kesken lisää inspiraatiota tuomaan lumoavan kauniin Neuleiden neljä vuodenaikaa -neulekirjan. Arvon kirjan 8.2. ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti.

Mikäli sinulle tulee kysyttävää kyselyyn tai tutkimukseen liittyen, haluat antaa siitä palautetta tai muuten kommentoida, niin voit jättää viestiä tähän postauksen kommenttiosioon tai mailitse eilentein(at)gmail.com

Kiitos valtavasti jokaiselle vastaajalle!

-hanne

KAIKKI JÄRJESTYY

Joskus kymmenisen vuotta sitten mun kaverin kaveri väsäsi ja tulosti itse taroja, joissa oli peppipitkätossumainen surullinen hahmo, ja vieressä teksti "kyllä se siitä". Näitä tarroja sitten liimailtiin sinne tänne tsemppaamaan ihmisiä. Mä muistan, että liimasin ite yhden tarran silloisen kouluni lähelle bussipysäkille. Muutaman päivän päästä tarran reunaan oli joku kirjoittanut vihreällä tussilla "niinpä...". Tarra oli siis mitä ilmeisemmin koskettanut jotain pysäkillä värjöttelevää niin syvästi, että talvipakkasilla tämä oli kaivanut laukustaan kynän, lisätäkseen tarraan sen herättäneen tuntemuksen. Ja kuulin myös, että joku oli liimannut tarran jonkun kaupan ilmoitustauluun, ja tuon kaupan henkilökunta huolehti tarkasti ettei tarra peittyisi ilmoitustaululla muiden ilmoitusten alle.

Tämä tarra tuli mieleen, kun tuossa jokunen yö sitten pyörin sängyssä ja mietin alkavaa kevättä, opintoja ja niiden tuomaa työmäärää, opintojen yhdistämistä kotihoitoon, keskeneräisenä roikkuvaa kandityötä, rahaa, kelahakemuksia ja no, kaikkea sitä mitä ei pitäisi miettiä silloin kun pitäisi nukkua. Päätin siinä sitten, että meikä tarvii kyllä nyt kevääksi kouluun uuden penaalin, tsemppitekstillä. 

Ja vaikka aamulla ei murheet taaskaan olleet ollenkaan niin isoja miltä ne yöllä tuntui, koulun alkukin tuntuu oikeastaan vaan innostavalta, niin sen penaalin kirjoin silti. Sillä kyllä kaikki järjestyy.

-hanne

VASARA JA NAULOJA

Nyt alkaneen sivuaineen, teknisen työn opintojen ensimmäinen kurssi, puuteknologia, on onnistuneesti läpi kahlattu!

Täytyy sanoa, että pari päivää koulua viikossa tässä vauvaloman loppupuolella sopi mulle paremmin kuin hyvin. Surin kyllä etukäteen menetettyjä päiviä vauvan kanssa ja koulun tuoman stressin paluuta tähän mukavan leppoisaan kotona oloon. Mutta pöh, turhia murehdin! Jokke on saanut nauttia eri tavalla Millin kanssa olosta ja mä saanut oppia uutta. Ja kaiken kaikkiaan ainakin tämä ensimmäinen kurssi on ollut oikein hallittava työmäärältään. Ilman stressiäkin on siis selvitty! 

Kurssilla me käytiin läpi siis puutyön perusteita, sekä käsityövälineitä että noita yhä vähä jänskättäviä tällä-voin-periaatteessa-irrottaa-käteni -koneita, kuten sirkkeliä, oikohöylää ja vannesahaa. Kivaa kivaa kaikki, enkä irrottanut kättäni! Kurssin aikana me tehtiin kolme työtä ja lisäksi päästiin samantien opetusharjoittelunkin pariin kolmosluokkalaisten teknisen työn tunneille. 

Ihan ekana meidän piti rakentaa samanmoinen laatikko, minkä teko meidän piti sit samantien kolmosluokkalaisille ohjeistaa. Tai ei nyt ihan samanlainen, suunnittelijan vapauksia toki pitää olla! Mutta laatikko on siis varsin yksinkertainen ja karkea, ja tehty niillä välineillä mitä kolmosluokkalaisilla on käsillä. Jokkea vähän nauratti tuo mun laatikko rakoilevine liitoksineen ja aikas pikaisesti hiotuin pintoineen, mutta hei, mä tykkään! 

Toinen myös kokonaan käsityövälineillä koottu työ oli tommonen knokkeri. Se on kait jonkunmoinen lelu ja siitä lähtee kova kolina kun sitä heiluttaa. Tässä lähtökohtana oli valmis samanmoinen työ, laudan palanen sekä mitat miten lauta tulee sahata niin, että se tulee kokonaisuudessaan käyttöön. Sit vaan tekemään!

Kolmas työ oli mun suosikki. Meille annettiin käteen pätkä raakalautaa, josta lähettiin työstämään eka liimalevyä ja sitten leikkuulautaa, kukin oman suunnitelmansa mukaan. Mun leikkuulauta ei nyt varsinaisesti oo leikkuulauta, vaan juustotarjotin. Toi mänty oli niin pehmoista, että siihen jäi pienestäkin kopauksesta jälki, niin aattelin että juustotarjottimena se ehkä pärjäis pidempään. Mulla oli tommonen aika minimalistinen työn suunnittelussa, ja opettaja vähä vihjailikin että voisin vielä jotain lisätä. Siispä upotin tarjottimen kylkeen vielä muutaman magneetin, johon veitset saa kiinni. Ei se täydellinen ole, mutta sisältää paljon uusia opittuja asioita ja rakkautta!

Kaiken kaikkiaan oli kyllä tosi mukavaa! Harvoin saa oppia yhtä paljon uutta näin lyhyessä ajassa. Nyt ois tietty kauhee palo tehä lisää puutöitä, mutta nää hommat on vähä haastavia kerrostalokaksiossa, heh. Mutta ehkä mä jotain keksin. Nyt seuraavaksi meillä alkaa metalliteknologia, uujea! Se on, jos mahdollista, vielä vieraampaa mulle kun puutyöt. Jänskättävää!

-hanne

TEKSTIILIÄ JA TEKNIIKKAA

Arvatkaas mikä tää on! 

No en mä jaksa oottaa, kerron jo. Se on valaisin, jonka omin pikku kätösin viime syksynä sahasin, hioin, porasin, kaiversin, taivutin, kolvasin/juotin, naulasin, liimasin ja vahasin kasaan teknisen työn didaktiikan kurssilla. Ohjeena oli tehdä valaisin annetuista materiaaleista. Tämän kummallisen puuboksin ajatus on toimia myös minikokoisena valopöytänä. 

Ei siitä tullut häävi, eikä se ole kauheasti käyttöönkään päässyt. Siinä on myös mukana semmoisiakin aivopieruja, että en ehkä takaa kovin pitkää käyttöikää. Mutta ite tein! Jotkut puuntyöstöjutut oli tuttuja, mutta esim. kolvaus ja yleensäkin ledivalon elektroniikkahässäkkän (huomatkaa ammattimainen sanasto!) teko oli aivan uutta. En ollut myöskään työstänyt koskaan aiemmin metallia tai pleksiä. 

Tämän kurssin otin viime syksyn ohjelmistooni siksi, että sen käyminen oli vaatimuksena teknisen työn sivuaineeksi hakemiseen. Loppukeväästä sitten täyttelin hakukaavakkeen tähän vain joka toinen vuosi starttaavaan aineeseen. Ja sillä seurauksella, että minä pääsin kuin pääsinkin sisään!!! Aion lukea teknisen pitkänä, minkä myötä joskus valmistuessani musta tulee sekä tekstiilityön että teknisen työn aineopettaja! Hih hei! 

Hieman jänskättää aloittaa jo nyt koulua, kun tuo oma mönkijä on vasta reipas 7kk. Mutta koulua on onneksi vain pari kertaa viikossa ja muutama tunti kerrallaan, ja pystytään järkkäilemään siten, että Jokke ottaa läpsystä vaihdon vauvan hoidon kanssa näille päiville. Mutta silti! Lisäksi jännittää se, että tekninen työ on kutakuinkin ainut opetettava aine, missä oppilas voi sahata itseltään käden irti. Tai minä. Siis sahata itseltäni, en toivottavasti oppilaalta. Mutta heti tän kässäopekoulun alusta asti tekninen työ on ollut ainut aine, mikä mua on kiehtonut sivuaineeksi ja se kiinnostaakin sitten todella kovasti! 

Niin että ehkäpä jatkossa saan esitellä muutaman muunkin puisen/metallisen/muovisen/elektonisen jutun! Pitäkää mulle ja meille peukkuja!

-hanne

TOIMIKAS

Hellurei aivan liian pitkästä aikaa! 

Nyt on muutettu tavarat uuteen osoitteeseen (huh!), päivätyöt pulkkassa, äitiysloma aloitettu ja kouluhommatkin on tältä syksyltä aikalailla paketissa (toinen huh!). Minkähän takia muuten monet asioiden hoitamiseen viittaavat sanonnat on kauhean talviaiheisia? Homma pulkassa tai paketissa tai hanskassa? Miksei vaikka homma riippukeinussa tai kesämekossa? Kysynpä vaan.

Ja kouluhommista puheenollen, tässäpä mun tämän syksyn aivan suosikkilempparikurssin, kankaankudonnan, kurssityö. Mä oon kutonut viimeksi ala-asteella, mutta muistin kyllä että se on superkivaa. Muistin myös mihin tarvitaan luhaa, polkusia ja viriötä, mutta siinä kohtaa kun alettiin puhumaan niisinnästä ja sidonnasta, niin olin viimeistään aika pihalla. Kankaankudonnan termistö on kyllä jotain, mikä kuullostaa vähintäänkin pahemman luokan koulukiusaamiselta. Miettikää nyt miltä kuullostaa, jos sanon että oon nyt syksyllä koulussa niisinyt, sitonut, pistellyt pirtaan ja suunnitellut poljentaa.

Mutta lupaan etten kiusannut ketään muuta kuin itseäni, suunnittelemalla leveän toimikashuivin, jossa materiaalina on ohut alpakkalanka (DROPS alpaca mix). Oli nimittäin jonnin verran töitä tuon tekemisessä! Mutta sainpas itselleni aivan valtaisan ihanan, ison, pehmeän, lämpimän mutta kuitenkin ohuen kietoutumishuivin! Huivi on lähes 70 cm leveä ja melkein 2 metriä pitkä, joten siihen mahtuu kyllä kietoutumaan. Jokkekin lupasi heti auliisti huivin nähdessään, että voi kyllä kovasti sitä multa lainata. Jokellahan on tunnetusti taustaa huivivarkauksien osalta, joten pitänee olla tarkkana!

Meinasin muuten tässä samalla esitellä teille vähän mun mahaakin, joka on omasta ja Joken mielestä vaatimattomasti maailman ihanin, mutta ei se nyt oikein tästä kuvasta hahmotukkaan. Sen sijaan voitte hyvin nähdä juurikasvusta, kuinka paljon hiukset ehtii kasvaa raskauden alusta täysaikaisuuden kynnykselle asti. Nimittäin aika yllättävän paljon! Ja yllättäen niin ehtii kasvaa mahakin :)

Pulkista ja paketeista tuli muuten vielä mieleen, että aivan kohta on joulu! Kaikessa tässä hässäkässä joulukortit jäi tekemättä, ja joululahjatkin on lähes kokonaan ostostaustaisia, mutta onneksi se joulu tulee ilman käsitöitäkin. Tässä veljen vaimon näyte sellaisesta stressittömästä joulunlaitosta, johon vielä ehkä itekkin ehdin. Yksinkertaista ja valtavan kaunista!

-hanne

TAIDEPÖKSYT

Mulla oli keväällä koulussa monta kivaa tekniikkakurssia, mm. kankaanpainantaa ja kirjontaa. Pitääkin tehdä niistä yhteenveto tännekin! Nerokkuudella varustettu luokkatoverini pisti tuolloin tarkasti talteen kankaanpainannan kurssin "suttupaperinsa", siis sen kankaanpalasen, johon testaili pensselillä kaikkia sekoittamiaan sävyjä. Ja voi kuulkaas siitä kankaasta syntyi hienouksia sitten hieman myöhemmin kirjonnan kurssilla, kun suttukankaan väriläiskät täydentyivät ja muotoutuivat helmillä, käsinkirjonnalla ja konekirjonnalla!

Ja minähän terävänä tyttönä tunnistan kyllä pöllittävät ideat!

Keväällä sitten "painoinkin" palasen kangasta sutimalla siihen pensselillä pitkin ja poikin sävyjä toisensa perään, silleen suttupaperihenkeen, pieni vauvahaave mielessäni. Hieman pitkäpiimäisesti edennyt housujen ompelu taas valmistui vihdoin eilen. Kirjonnat jätin nyt näistä varsin räyhäkkäistä pöksyistä vähemmälle, mutta yksi pieni sydän tuolla pepun puolella vaati kuitenkin ääriviivat.  

Housujen kaavoina on Ottobre Design 3/2013 Summer Sea -housut, lahkeita vaan taisin hieman näissä pidentää. Kangas on Eurokankaasta hamstrattua puuvillaista collegea, jonka nurja puoli on ihanan pehmeäksi harjattu. Kangasväreinä toimii Emo-tuotannon Emo-painoemulsiota, johon sekoittelin sattumanvaraisesti eri saman firman väripigmenttejä.  

-hanne

NEULAVIHKO

Vähäkö ois, jos vielä joku päivä löytäisin sen mystisen kätkön, jonne katoaa kaikki mun pinnit, neulat ja pampulat. Siinä olis kuulkaas loppuelämän varastot noita kaikkia! No mut neuloja varten tein nyt oman jemman, josko ne vähän paremmin pysyis tallessa. Voi nimittäin tietenkin olla, että niiden katoamista on edesauttanut se, että oon yleensä jemmaillut niitä esim. lähimpään lankavyötteeseen, housujen taskun suuhun ja pöydän reunalle...Ja saattaapa pari neulaa löytyä myös sohvan käsinojaan painuneenakin. Ja öö...ehkä myös verhosta. Ja sisustuskorin reunasta. Siis paikoista, joihin helposti yllän tästä käsityönurkkauksestani (sohvalta). Tämmösessä neulavihossa neulat pysynevät ehkä vähän paremmassa tallessa ja kulkeutuvat myös näppärämmin kouluun kirjontatunnille. Ei tästä tullu lähellekkään niin hieno kuin syksyisestä ompeluteknologian neulatyynystä, mutta ihan toimiva kuiteski.

Mutta se on mikä tässä neulavihossa on erityisen siistiä on se, että nyt on kyllä monenmoista koulussa opittua tungettuna samaan työhön: Kansien sisäpuoli on värjäyskurssilla värjättyä kangasta, samoin vihon sivujen villa on itse värjättyä ja tietenkin siten myöhemmin myös itse huovuttamaa. Ja kirjonnat on tietty myös itse tehtyjä, joskin tuo kirjontakäsiala vaatii kyllä todella vielä harjoitusta.

Napin valkkasin edesmenneeltä mummaltani peritystä nappikokoelmasta. Ajattelin että se tuo vihkoseen kivan lisän, kun mumma oli kerta itsekin innokas kirjoja. Semmonen mustakin vielä tulee!

-hanne

MINÄ SYDÄN KOULU

Vuosi sitten näihin aikoihin tulin siihen tulokseen, että tartun unelmaan ja haen kässäalalle opiskelemaan. Vähän myöhemmin heräsi ajatus käsityönopettajan opinnoista ja kesällä kopsahti Helsingin yliopiston kutsukirje postissa. Tällä viikolla mä oon viettänyt koululla neljänä päivänä 11 tuntia, ensin normaalitunnit ja sitten siihen perään useamman tunnin neulekonesessio. Koti on sotkussa, pinna vähän kireellä ja blogi reppana postauksia vailla, mutta kouluun hakeminen on ainakin tähän asti ollut yksi mun parhaita ratkaisuja! Ja sitä paitsi, jos koulu olis viikonloppuna auki, olisin mennyt sinne varmaan tänäänkin, neulekoneen ääreen tai värjäysluokkaan.

Syksyllä kun kerroin täällä blogissa että lähden kouluun, lupasin myös vähän päivitellä tännekin koulukuulumisia. Aika menee nopeasti, mutta tässä nyt vähän viiveellä tiivistelmä ensimmäisen puolen vuoden taitoaineista ja vähän muistakin puuhailuista.

OMPELUTEKNOLOGIA

Pussihelmainen liivihame

Liivihameen tasokuvat ja rakenteiden poikkileikkauskuvat

Rakenneharjoitus 1. Yhden kaitaleen napinläpitasku

Rakenneharjoitus 2. Amerikan halkio

Ompeluteknologia oli ensimmäisiä syksyllä alkaneita kursseja ja yksi mun tähänastisista lemppareista. Modernista nimestään huolimatta kurssi piti sisällään ompelun perusteita. Kurssilla käytiin läpi asioita aina ompelukoneen ja saumurin langoittamisesta erilaisiin rakenteisiin ja niiden poikkileikkauskuviin asti. Varsinaisina kurssitöinä oli kahden vapaa valinnaisen rakenteen harjoittelu, lapsen liivihameen suunnittelu, ompelu ja siitä rakennekuvien piirtäminen, saumuriharjoitus, käsityötieteen kurssin kanssa yhteinen ompelutyö sekä kirjalliset työt (mm. itsereflektioita em. töistä, sekä oman työpisteen ergonomian arvointi). Kurssin työt oli määritelty siten, että kukin sai tehdä itselleen sopivan haasteellisia töitä, mikä on kyllä tosi hyvä. Mä tein liivihametehtävässä vuoritetun ja pussihelmaisen hameen, koska oon tehnyt vuoritettuja vaatteita viimeksi yläasteella. 

 KÄSITYÖTIETEEN PERUSTEET

Robotti Ruttunen kuuntelee kaikki sun murheet

Käsityötieteen perusteiden kurssi oli pitkälti luontepainotteinen kurssi, mutta osana kurssia tehtiin myös pienissä ryhmissä suunnittelutyö, jossa tavoitteena oli rakentaa kolmiulotteinen palapeli näkövammaisille lapsille. Suunnittelulla oli tietyt raamit, jotka ohjasivat ryhmien etenemistä. Meidän kolmen hengen ryhmä halusi tehdä koottavan lelun, joka kestäisi hyvin leikkimistä. Palasia voi yhdistellä mielensä mukaan tai tuntopalautteen/värikontrastien avulla. Robotin esikuvana toimi Röllin ihana Robotti Ruttunen ja siitä voi irrottaa kädet, jalat sekä pään. Lisäksi raajojen päissä on magneetit ja mahan sisällä on hieman metallia, joten kädet ja jalat tarttuu mahaan. Robotin suunnitelma toteutettiin sitten ompeluteknologian kurssityönä, mä vastasin tuon neliön muotoisen mahan tekemisestä. Valmis robotti sekä muiden ryhmien työt luovutettiin Celia -kirjastolle. Me pidettiin sympaattisesta Ruttusestamme niin paljon, että saatoin hieman halatakin sitä hyvästiksi. Toivottavasti se pääsee moniin kivoihin leikkeihin uudessa kodissaan!

NEULONTA JA VIRKKAUS

Sormikas ja kämmenikäs

Neulekoneharjoituksia

Marimekkosukat, joissa on yhdistettynä käsinneulontaharjoituksina sädekavennus, kantapää ja kirjoneule

Ihana neulonnan ja virkkauksen kurssi on yhä kesken, loput kurssityöt pitäisi palauttaa parin viikon päästä, hui! Syksyn aikana kurssilla ollaan harjoiteltu vasenkätisesti neulomista (kokeilkaapa huviksenne!), pitsineuletta, kirjoneuletta, kantapään tekemistä, lapasia, kärkikavennuksia, virkkausta sekä koneneulontaa. Kurssin töitä on saanut pääosin toteuttaa joko yksittäisinä harjoitustilkkuina tai kokonaisina töinä, miten nyt vaan itse halusi niitä toteuttaa. Esim. kantapää -harjoitukseen todellakin riitti pelkkä irrallinen kantapää kiilakavennuksineen. Lapaset (tai sormikkaat) piti kuitenkin suunnitella ja toteuttaa kokonaan, joskin niissäkin riitti että palautti vain toisen käden hanskan. Mulla oli ollut mielessä jo aiemmin tuollaiset sormikkaat, joihin saa napitettua kiinni kämmenikkään, mutta molempia voisi käyttää erikseenkin. Niistä tuli ihan hauskat, joskin napit haluan kyllä vielä vaihtaa paremman värisiin.

Nyt kurssin päättyessä täytyy palauttaa loput harjoitustilkut (mun tapauksessa esim. ne vasenkätisesti neulotut, pitsineule, virkkauksen harjoitukset, pieni virkkaustyö) sekä kurssin varsinainen työ, neulevaate. Sen sai tehdä käsin tai neulekoneella. Mä teen koneella, koska se on mulle uutta ja ajattelin että oppisin siinä enemmän. Ja opinhan mä! Siitä lisää sitten myöhemmin keväällä.

VISUAALINEN SUUNNITTELU

Kuosikokeiluja oman nimen ambigrammista

Harjoituksia värin murtamisesta

 
Visuaalinen suunnittelu on pitänyt sisällään vähän kaikenmoista piirtelyä ja maalailua, ja sepä vaatikin vähän uudenlaista asennoitumista tällaiselta ei kovin tottuneelta kynän tai siveltimen käyttäjältä...Mutta ei kaiken nyt tarvitsekkaan olla niin kivaa, eihän? Kurssin alkuosion, sommitteluoppiin painottuva puoliskon koin vaikeasti lähetyttäväksi. Jotain ehkä kertoo sekin, että mulle tuottaa yhä vaikeuksia kertoa mitä kurssilla opin, heh. Kurssin jälkipuolisko, värioppi, oli kuitenkin paljon selkeämpää ja antoisampaa puuhaa. Kurssin työt olivat ryhmätöinä sekä yksilötöinä tehtyjä puuhia, paljon maalaamista, kuten nyt vaikka aiemmin blogissa vilahtaneet musteläiskät.

TEKSTIILIMATERIAALIT

Teksiitimateriaalikansio ja materiaalinäytteitä

Tekstiilimateriaalikurssi oli loppujen lopuksi varsin mielenkiintoinen kokonaisuus, vaikka mulle kyllä tuottaa aina vaikeuksia aineet, joissa tulee oppia pienessä ajassa paljon yksityiskohtaista tietoa. Kurssilla opeteltiin ensiksi luonnonkuitujen ja tekokuitujen ominaisuuksia, tutkittiin niitä mikroskoopilla ja polttokokeilla. Sitten laskettiin lankojen tex-numeroita ja kierteitä ja loppukurssi paneuduttiin kankaisiin; erilaisiin sidoksiin, kudottuihin ja neulottuihin kankaisiin, viimeistyksiin, värjäyksiin sekä kankaiden kauppanimiin. Kurssityönä piti tentin lisäksi rykäistä kansio, johon piti jaotella kurssin aikana kerätyt miljoonat mallitilkut niiden rakenteen tai/ja valmistustavan mukaan. Kansiota kootessa (tietty viimeisenä iltana) meinasi hieman pinna kiristyä ja koinkin tärkeämmäksi jättää tilkut hetkeksi sikseen ja päällystää kansio asiaan kuuluvalla tavalla. Siitä tuli erittäin ruma ja huvittava, peige loimusametti ryppyyn liimattuna tuo mieleen sellaisen koiran, jolla on liikaa nahkaa, tiiättekö? Kansio nauratti sen verran että jaksoin plärätä tilkut loppuun asti.

*****

Semmoista! Nyt meillä on meneillään mm. kankaan värjäyskurssi, kirjontaa ja kaavoitusta. Pian alkaa myös vaatetus 1. kurssi sekä kankaan painanta. Kivaakivaakivaa. Töitä saa tietenkin tehdä paljon, mutta sehän kuuluu asiaan. Ja siitä puheen ollen, mulla oiskin pari esseetä kirjoittettavana. Pitää ehkä paneutua nyt niihin. Palaillaan!

-hanne