No blogaamisestahan ei tuu yhtään mitään mutta käsitöistä muuten kyllä, ja nyt kun vihdoin sain valmiiksi tämä lähes vuoden kestäneen ja varmasti työläimmän koskaan tekemäni lankatyön, oli ihan ihan ihan ihan pakko saada se tänne asti! Että tässä tulee! Ja sitä paitsi instan puolella lupasin vähän avata prosessia.
Ellikkäs! Se oli viikkoa ennen jouluaattoa 2017, kun pikkuveli kirjoitti joulupukille, että toivoisi ryijyä joululahjaksi. Noh, ihan viikossa se ei synny, sen tajusin jo ilman kummempaa ryijykokemustakin. Annoin siis lahjakortin jossa lupasin tehdä ryijyn. Yhdessä ideoitiin muutama kuva-aihe ja loputa pähkäiltiin pitkään Fight club -elokuvan Marla Singerin klassisen röökikuvan ja Yksin kotona -elokuvien Kevinin kuvan kanssa, ja päädyttiin Marlaan. Alun perin meinasin tehdä ryijyn sekatekniikalla, mutta tästä tulikin ihan perinteisin ryijysolmuin tehty työ. Aloitin tekemisen siis joskus maaliskuussa 2018. Välillä tein joka ilta monta tuntia, vällillä oli kuukauden tai parin taukokin. Mutta luulen, että jos olisin tehnyt tätä päivittäin, niin silti se olisi vienyt jokusen kuukauden. Esim. kollaasikuvassa alla ainakin keskimmäisen rivin kuvat on otettu viikon välein, ja viikon aikana tein muistaakseni joka päivä ainakin vähän.
(Ja kyllä, söin aika paljon herkkuja tätä tehdessä. Namsk.)
Valmiin työn koko oli noin 50cm x 70cm.
Eli, hidasta on, mutta tekeminen on teknisesti (oikeesti!) helppoa ja varsin koukuttavaa. Ja näin se siis syntyi!
RYIJYN TEKEMINEN
1. Mallikuva. Aloitin googlailemalla sopivaa kuvaa. Hakusanoihin laitoin mm. Marla Singer + black white + stencil, sillä ajatuksissa oli tuollainen mustavalkokuva. Toki kuvankäsittelyohjelmalla voi itsekkin muokata kuvasta stencil -tyyppisen, jos semmosta haluaa.
2. Kuvan muokkaaminen pikseleiksi. Kun sopiva kuva löytyi, latasin sen suber yyber näpsäkälle sivustolle, jossa voi mistä tahansa kuvasta tehdä kirjontamallin (ilmaiseksi ja online!). Ite saa päättää pistojen määrän ja värien määrän, ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, käykää ihmeessä katsomassa ja testaamassa sivusto Pixel Stitch! Kokeilin erilaisia pistojen määriä (kauhistelin kokonaismäärää) ja lopulta sain tehtyä mallin jossa oli mahd. vähän pistoja mutta kuitenkin tunnistettava kuva. Tämä versio oli noin 70 pistoa leveä ja 100 pistoa korkea. Sit vaan latasin pikselöidyn kuvan! (muutamia muokkauksia tein vielä sit prosessin aikana).
3. Materiaalien hankinta. Ryijypohjia on olemassa erimoisia, mä halusin ehdottomasti pohjan, joka sallii kaikenlaisen sooloilun ja rytmittelyn pistojen kanssa. Niinpä päädyin ostamaan Hoppy pointista helsingistä Smyrna kanavakangasta. Tämä sama pohja soveltuu siis myös kanava- ja ristipistotöihin. Tätä myydään kahdella erilaisella tiheydellä, mä käytin tuota väljempää pohjaa koska tiesin että haluan paksuhkoja solmuja. Käyttämäni musta lanka on Novitan seiskaveikkaa ja valkoinen Adlibriksen Socki lankaa. Molempia kului paljon, oisko ollut 500g per väri?
4. Kuvio pohjaan. Hahmottelin permanent -tussilla (permanent, ettei väri irtoo lankaan solmua tehdessä!) pohjaan ryijyn kuvion. Toki voi seurata vain tuosta ruudukostakin ja välillä teinkin niin, mutta tekemistä (ja sooloilua/lintsaamista!) helpottaa kun piirtää työn pohjaan. Ja koska mulla oli käytössä pääosin vain kaksi väriä, en tokikaan piirtänyt joka pistoa, vaan isot saman väriset alueet merkkasin vain reunoja myöden.
6. Lintsaa! Koska työ on iso, siis sekä kooltaan että työmäärältään, mun työskentely pohjautui lintsaamiseen aina kun mahdollista. Eli. Kaikki pikkasenkaan isommat samanväriset värialueet tein vain joka toiselle riville. Oikeastaan suurin osa siis työstä on tehty vain joka toiselle riville ja lähinnä osa kasvoista ja käden tummat viivat on tehty joka riville. Lintsaaminen vähentää työmäärää _huomattavasti_. Mutta huom! Että ryijyn tiheys säilyisi samana, tein joka toiselle riville tehdessäni tuplalankamäärällä verrattuna joka rivin pistoihin. Eli, joka riville tehdessäni mulla oli valmiissa nukassa/solmussa neljä lankaa, joka toiselle tehdessäni kahdeksan lankaa. Alla kuvio, jossa on punaisella merkattu ne mallikuvan pikselit, joihin oikeasti tein solmun. Huomaatte, että lintsasin aina kun mahdollista, heh!
7. Huolittelu. Muista kääntää reunat sivuilta pari senttiä (mä käänsin tehdessä niin, että reunassa tein solmun myös käänteen läpi). Työn ylä- ja alareunaan taas kannattaa jättää kunnon kääntövara, koska ainakin tämmönen isompi työ on hyvä tukea pujottamalla ohut puurima käänteisiin. Pienempi työ säilyttänee ryhtinsä ilmankin.
YLEISTÄ RYIJYN TEKEMISESTÄ
- Käsin ommellun ryijyn tekemiseen tarvitset siis tukevan ja isosilmäisen neulan, ryijypohjan, (villa)lankaa ja ryijynukkulastan.
- Ryijysolmun/ryijynukan tekemiseen löydät hyviä ohjeita esim. kuvien ja videoin kera täältä. Yllä olevassa kuvassa näkyy mun uusi ryijyprojekti, jossa on käytössä sama ryijypohja. Siihenkin merkkasin kuvioiden äärilaidat valmiiksi. Ryijysolmujen paikan merkkaan aina kahdella täplällä, ja itse solmu muodostuu siis tuon mun kömpelön tikkupiirustuksen tavoin, eli kahden vierekkäisen säikeen/täplän ympärille. Ilmeisesti yleensä tähän kyseiseen pohjaan solmut tehdään paljon väljemmin, mutta hyvin onnistui tosiaan tällä mun tiheämmällä solmutuksellakin.
- Ryijyä tehdessä on ehdottomasti järkevintä edetä alhaalta ylöspäin ja aina vasemmalta oikealle. Tällöin aiemmin tehty ryijynukka on mahd. vähän tiellä. Mutta ei se nyt mahdotonta ole tästä ajoittain vähän poikeata, kuten esim. kollaasikuvasta näkyy. Samoin tein suusta tulevan savualueen viimeisenä ja nyt aloitin uuden ryijyn, jossa etenen ihan miten sattuu, heh!
- Suosittelen ryijynukkalastan käyttöä! Ensin ajattelin että en halua sitä käyttää, koska sen käyttö tuntui aluksi kömpelöltä ja lisäksi halusin ettei ryijyssä näkyisi rivit niin selkeästi. Mutta tasamittaisen nukan aikaan saamiseksi lasta kyllä auttaa. Mä käytin ihan vaan perusviivoitinta.
- Ryijyssä voi käyttää monenmoista lankaa, mutta huomaa, että esim. pörröinen ja löyhäkierteinen lanka antaa aivan erilaisen vaikutelman kuin vaikka napakkakierteinen sukkalanka. Myös langan paksuus vaikuttaa ilmeeseen. Eli jos haluaa tiheyden näyttävän kauttaaltaan samalta, olisi lankojen hyvä olla edes sinnepäin samanpaksuisia. Mulla tuossa savussa on mukana myös ohuen ohutta pörrölankaa, ja se kyllä heti toi vähän erilaista fiilistä pintaan.
Kysykää jos tulee mieleen jotain kysyttävää! Nyt en laittanut tarkemmin ohjetta itse tekemiseen (siiis solmun tekemiseen), vaan yleisemmin ryijyn tekemiseen omasta kuvasta käsin. Mutta olisiko ollut vielä tarkemmalle ohjeelle tarvetta?
Ja mähän siis otin heti toisen ryijyn työn alle ja itse asiassa Jokkekin innoistui tekemään omaa ryijyä (sekatekniikalla), että kohtalaisen koukuttavaa hommaa on, ja ainakin instagramin puolella siis pyöritään jatkossakin myös ryijyjen parissa!
-hanne
Aivan upea! Kiitos selkeistä ohjeista, josko vaikka itekin uskaltautuisin tällaseen pitkäkestoiseen projektiin. Ihan mielettömän hienon työt olet tehnyt!
VastaaPoistaKiitos kovasti! Ja suosittelen ainakin kokeilemaan, vaikka pienikokoisemmalla työllä alkuun :) Tää(kin) on varsin koukuttavaa tosiaan! :)
PoistaUpea!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaIhan tajuttoman upea, saattaa pikkuveli olla vähän otettu lahjasta!
VastaaPoistaKiitos, kyllä se tuntui tykkäävän :D
PoistaUpea! Olen vuosikaudet haaveillut ryijyn tekemisestä - kiitos siis ohjeista, näistä sain taas haaveiluun ihan uutta pontta! Josko sitä vihdoin alkaisi hankkia materiaaleja.
VastaaPoistaKiitos! Mullakin ryijy on ollut pitkään mielessä, mutta jotenkaan en koskaan oo saanut aikaiseksi, ennen kuin tosiaan ulkopuolisesta yllykkeestä :D Suosittelen kokeilemaan :)
PoistaMoikka, löysin sun vanhan postauksen kissoille tehdystä kiipeilypuusta. Se näytti todella hienolta! Onko se vielä nykyäänkin pystyssä? :) Saman postauksen kommenteissa puhuit, että aiot tehdä myös parvekkeelle jonkun vastaavan. Yritin etsiä sun postauksista sitä parvekkeen kiipeilypuuta, mutta en millään löytänyt. Sain kiipeilypuustasi inspiraatiota ja ajattelin, että askartelisin vastaavan kiipeilypuun myös omalle parvekkeelleni.
VastaaPoistaHei ja pahoittelen hidasta vastausta, en ollut huomannut kommenttia! Ja siis joo, kiipeilypuu on yhä pystyssä, vaikka ollaan tässä välissä jo muutettukkin toiseen asuntoon. Kerran ollaan siihen osittain vaihdettu nuo köydet kun vanhat oli raavittu rikki :D Parvekkeelle rakentaminen jäi aikanaan, mutta muuten tuo puu on kyllä ollut kerrassaan erinomainen :)
PoistaAivan ä l y t t ö m ä n upea! :D
VastaaPoistaKiitos!! :)
PoistaOmpas upea ryijy pikku-veljelle ja ihana muistokin
VastaaPoistaSiis WAU! 🤩
VastaaPoistaAivan huikea työ! Minkä mittainen nukka sinulla on? Olitko tehnyt ennen ryijyä?
VastaaPoistaMoikka!
VastaaPoistaMietin tuota ruudukkokuvan tekemistä ja siirtämistä tuohon kanavakankaalle. Suunnittelen itse omaa pohjaa nyt, ja ongelmaksi tulee nyt tuo pikselöinti. Vastaako yksi solmu suunnitelmassasi siis yhtä pikseliä? Entä ruudukkomallia tehdessä, miten siis skaalata se haluttuun kankaan kokoon/kankaan koko ruudun suuruuteen? Jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan, kysymys on yhtä hankala, kuin täällä kotona photarilla pyöritellessäni ja sopivaa taustakangasta etsiessä... 😬
Your comment is very beneficial for the future, you have written in a very beautiful way, you have an inspiration for the youth who come to your comment is really very beautiful, nowadays children do not know where they are wandering, no one can make a comment like you. The post is very different. VIP Girl Bhiwadi
VastaaPoistaGurugram Girl Number
IMT Manesar Girl low price
Hyderabad Party Girl
College Girl Gurugram
newly married Girls Bhiwadi
VIP girl mahipalpur
gurugram girl number
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaI liked this one
VastaaPoistaCrafts allow endless creativity, and Emb digitizing can take your projects to the next level. By turning your handmade designs into machine-ready embroidery patterns, you can add intricate details to any craft. Whether you're working on fabric art or personalized gifts, digitizing ensures precision in every stitch.
VastaaPoista