2018/11/15

PIPARKAKKUMUOTTI LAPSEN PIIRUSTUKSESTA




Mulla on meneillään työläs mutta antoisa viimeinen (!!!) opetusharjoittelu näissä kässäopeopinnoissani. Harjoittelut on aina olleet mielenkiintoisia ja tämä harjoittelu on vasta puolessa välissä, mutta tiedän jo nyt että siitä saan ehdottomasti eniten irti monellakin tasolla. Yksi kerrassaan hieno homma on ollut 3D mallintamiseen ja tulostamiseen tutustuminen, ja jopa sen opettaminen! Ja vaikka en nyt heti oo itelleni 3D printteriä ostamassa, heh, (niitähän saa käyttää monissa kirjastoissa ihan ilmaiseksi, vink vink), niin jälleen kerran, innostuin! 

Isänpäivän kynnyksellä tartuin ohjaavan opettajani kertomaan kouluprojektiin, jossa olivat tulostaneet oppilaiden suunnittelemia piparimuotteja. Mä pyysin esikoista piirtämään "keksin, jonka haluaisit isälle antaa isänpäivänä", ja sain kulmikkaan tuotoksen, joka on ehkä mörkö, tai sitten kummitus. Saattoi toi halloweenin läheisyys vähän vaikuttaa teemaan enenmmän kuin isän miettiminen, mutta mitäs siitä, hieno tuli! 




Sitten pikkasen näytin kuvalle photoshoppia, muutin kuvan mallinnosohjelman ymmärtämään muotoon Inkscape -ohjelmalla ja lopuksi mallinsin piparkakkumuotin Tinkercad -ohjelmalla, joka on muuten erittäin helppo käyttää, ilmainen ja selaisemma toimiva 3D mallinnosohjelma! (www.tinkercad.com). Siten vain tekele auki 3D tulostimen omalla ohjelmalla,  tallennus tikulle ja tulostumaan. 

Jaaaaa kun sain tulosteen ulos, ohjaava opettajani kysyi (kuultuaan ensin miten olin piparkakkumuotin tehnyt), että olinko tietoinen että oli olemassa ILMAINEN NETTISIVU JOKA TEKEE SUORAAN KUVASTA PIPARKAKKUMUOTIN JA TARJOILEE SEN TAKAISIN VALMIINA TIEDOSTONA PRINTTERIN OHJELMALLE AVATTAVAKSI. Jeep, en tiennyt, koska muuten en ehkä olisi käyttänyt puuhaan sitä noin kolmea tuntia, jonka nyt käytin. Mutta ei siinä. Teille nyt kuitenkin tiedoksi, että älkää tehkö kuten minä, vaan tehkää järkevämmin!




Eli, jos teillä on pääsy kirjaston 3D tulostimelle, niin tässäpä vinkki vaikkapa jouluiseksi lahjaksi kummille tai isovanhemmille! Paras on, kun lapsen (tai hei, vaikka sun oma!) piirustus on valkoisella paperilla, piirrettynä mustalla tai muulla selkeäkontrastisella värillä. Sitten skannaat tai nappaat kuvan piirustuksesta (niin ettei kuvassa näy kuin valkoinen tausta ja piirustus), ja lataat sen sivustolle www.cookiecaster.com (klikkaa kohdasta Trace niin pääset lataamaan kuvan), muuttele kokoa ja leikkuupinnan korkeutta/paksuutta halutunlaiseksi ja tallenna tiedosto tikulle. Sit vaan tikun kanssa kirjastoon jossa on printteri. Henkilökunta auttaa varmasti tulostamisen käynnistämisessä (tiedosto tulee ensin avata tulostimen ohjelmalla ja tallentaa tikulle uudelleen. 

Tulostaminen on vielä tämän päivän pienillä koneilla hiiiiiiiiidasta. Esim vaikka tässä mun omassa tulosteen täyttö ja kerrosten rakentuminen oli säädetty mahd. pienelle (minkä vuoksi tulostusjälkikin on tuollaista vähän epätasaisempaa) kesti tämän tulostaminen melkein puolitoista tuntia. 

Mutta muotista tuli hauska ja ennenkaikkea isälle rakas. Niin ja kekseistä tuli hyviä ja karkkisia, kuten kuuluukin. More is more!

-Hanne

Ps. HUOMENNA TAMPEREELLE KÄDENTAIDOT -MESSUILLE!!! JEEEEEE!!!

4 kommenttia:

  1. Kiva idea! Tästä inspiroituneena taidetaan tehdä hoitolasten kanssa tänä vuonna piparkakut omista piirrustuksista. 3D tulostukseen en lähde, mutta jäljennän kuvat vanhanaikaisesti voipaperille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhanaikaisuus kunniaan! Mä tykkään tosi paljon käyttää noita lasten piirustuksia, niitä saa jalostettua vaikka mihinkä :D ps. Vaikutat ihanalta hoitotädiltä <3

      Poista
  2. Onpa kiva ja uniikki muotti!
    Ihastuttavia juttuja esim. lapsen piirroksista tekee myös https://huttaroo.fi/etusivu/ Kannattaa kurkata!

    VastaaPoista
  3. Niin mikähän se sivu oli missä voi ilmaiseksi tehdä?

    VastaaPoista