2012/08/21

what, korviksia?


Mulla ei oo näitä näkynyt sitten yläasteen. Tai no, jossain kohtaa mulla oli meneillään pieni venytysprojekti holkkeja varten, mutta se jäi kesken. En ole ollut siis korvakorutyttö. Paitsi että kesällä yhtäkkiä päätin, että semmonenhan musta tulee. Kai se on tää ikä mikä sen tekee, pitää kokeilla vähän rajojaan ja ettiä itteensä. Kyllähän te tiedätte. 

Tilasin samalta istumalta itelleni jo aiemmin ihailemani Nousevan myrskyn kauniit Musta lintu -korvakorut. Hieman myöhemmin, matkalla Ilosaarirockiin, tajusin yhtäkkiä tarvitsevani ehdottomasti ja välttämättä toisetkin korvikset. Lomalaisen lahosta päästä ei kuitenkaan noussut idean ideaa kuuden tunnin ajomatkan aikana, joten tein siinä matkalla niin törkeät kopiot Modernin mummolan valtaisan ihanista Jonglööri -korvakoruista, että aivan hävettää. Yritän saada aikaiseksi tilattua Karnevaalikaupasta ne aidot ja alkuperäisetkin. Sittemmin on korviskokoelmani karttunut edelleen.

Noh, mut koko jutun pointti on se, että nyt mä voin tehdä myös koruja. Jee sille! Nahka oli helppo materiaali näin alkuun. Mm. Madam B.C. on useampaankin otteeseen tehnyt monenmoisia koruhienouksia nahkasta, ja oon monesti miettinyt että pitäis itekki kokeilla. Mutta kun en oo ennemmin ollut korvakorutyttö (enkä muukaan korutyttö). Mut nyt oon. Jee silleki! 


Mitään kovin erikoisia koruaskarteluvälineitä en oo vielä haalinut käsiini. Joksun Leathermaneista on kuitenkin moneen! Tää eka setti on syntynyt tv:n ääressä, yritys-erehdys -menetelmää käyttäen. Ei nyt mitenkään erityisen nokkelia ratkaisuja tai luovuuden multihuipentumia, mutta käytöön ovat päässeet kaikki. Eipä näissä kummempia ohjeita ole. Leikkaa (tarvittaessa liimaa) ja liitä. Helppoa ja hauskaa. Tässä tarvikekuvat ensimmäiseen pariin (mun suosikkiversioihin). Huomenna ja ylihuomenna noi kaks muuta, nyt pitää taas jatkaa ton telkkarin parissa. 

Tärkeitä juttuja, you know. 


[pikaohje]

Leikkaa kaksi nahkasuikaletta, nuo ovat noin 11,5cm ja 9,5cm pitkiä. Aseta ne päällekäin nyörilukkoon/nauhanpää -kiinnikkeeseen ja taivuta reunasiivekkeet tiukasti kiinni. Avaa lenkit, yhdistele osat ja purista taas kiinni.


-hanne

10 kommenttia:

  1. Oi-joi! Mahtavia, upeita! Jos en olisi jumiutunut pyöränkumiin, tekisin koruja ehdottomasti nahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tänks mään :) jos et olisi jo keksinyt pyöränkumikoruja, kokeilisin ehdottomasti pyöränkumia korumateriaalina :D Paitsi että se ei kyllä olisi tullut mulle mitenkään mieleen :)

      Poista
  2. Oi, korviksistasi tuli hienoja! :) Mahtavaa, että olet löytänyt sisäisen korvakorutyttösi ;) Ja kiitos linkityksistä postauksiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan sen löytäminen kestikin :D ollos hyvä, sun kautta taisi tulla vajaa vuosi sitten eka isompi pyrähdyn meikkiksen blogsuun ;)

      Poista
  3. Vautsi, simppeleitä ja just hienoja! :)
    Miun korumaksimi on pienet napit korvissa, mutta jotain tuollaista voisin ehkä jopa uskaltautua kokeilemaan ilman, että olo olisi kuin joulukuusella! :D

    -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks mään :)
      Mäkin oon kamppaillut tämän joulukuusiasian kanssa, mutta nää on mennyt. Mä luulen että se on tuo nahka mikä tekee näistä jotenkin riittävän öö...maanläheiset?

      Poista