2012/03/29

pääsiäismunien maalausta!


Mä halusin maalata pääsiäismunia. Eipä oo tullu tehtyä tätä hommaa sitten villien nuoruusvuosien. Jokke teki mulle ehdotelman, millaisia munia voisin esimerkiksi maalata. Ne on tuossa yllä. No, en osannut. Oikeesti en edes yrittänyt. Ei mulla ollut sopivia maalejakaan. Eikä varsinkaan sopivaa taitoa.


Sitten kuvittelin olleeni nokkela ja keksineeni hauskan idean maalata pääsiäismunia liitutaulumaalilla! Nopea googlaus paljasti kuitenkin taas, että joka ikinen asia on jo ainakin kertaalleen keksitty. Ei sitte. Maalasin niitä kuitenkin. Mä oon aina ollut onneton munien koristelija, varmaankin, koska oon ylipäänsä onneton piirtäjä. Liitutaulumaalimunien kanssa voi ottaa sitten aina uusiksi ja uusiksi. Toisena ei-niin-taitavan-munien-maalaajan koristelukikkana käytin teippejä/tarroja. Tässä taas vaihe vaiheelta mun koko munaprojekti.

Pääsiäismunan tyhjääminen/puhaltaminen

Pääsiäismunien tyhjäämisessä, tai erityisesti reikien tekemisessä, on montaa eri koulukuntaa. Mä kokeilin muutamaakin mentelmää, alla kaksi mun suosikkia. HUOM. muna kannattaa hygieniasyistä pestä hyvin ennen reikien tekoa ja puhaltamista.

Perusideahan on tietenkin tehdä kananmunan yläpäähän pieni, parin millin reikä, ja kananmunan alapäähän taas hieman isompi, halkaisijaltaan noin 3-4mm, reikä. Isommasta reiästä kannattaa aluksi hieman tökkiä munan sisälle esim. sukkapuikolla niin että keltuainen rikkoutuu. Sitten kananmuna tyhjennetään puhaltamalla napakasti pienempään reikään. Tässä voi käyttää myös pilliä. Kun sisusta on puhallettu pois, kannattaa muna pestä hyvin: Valuta munan sisälle vettä isommasta reiästä, ravista hyvin ja puhalla vesi pois. Toista, kunnes vesi on täysin kirkasta. Näin muna ei ala haisemaan.

Reikien tekotapa 1.  
Tee alkuun pieni reikä nuppineulalla, ja suurenna sitten vähitellen reikää pyörittämällä reiässä varovasti ja ikäänkuin poramaisesti terävää veistä, kunnes reikä on halutun kokoinen.

 
Reikien teko, tapa 2. 
Tee nuppineulalla rykelmä pieniä reikiä ympyrän muotoon, työnnä sitten nuppineula varovasti yhden reiän kautta keskelle jääneen kohdan alle ja napsauta varovasti keskikohta irti.


Teipillä koristeleminen:

Jos haluaa että valmiissa munassa näkyvät kuviot ovat muun värisiä kuin valkoisia, pohjamaalaa muna. Liimaile sitten haluamiasi tarroja munaan. Tähti -munassa käytin ehkä hieman jouluisia ääriviivatarroja, jotka liimailin pohjamaalatun munan pintaan siten kun nyt niitä siihen halusin. Sitten maalasin koko munan keltaiseksi.


Kolmio -munassa leikkasin taas ihan vaan vapaalla kädellä teipistä haluamani muotoisia kolmioita. Asettelin ensin kaikki kolmiot pohjamaalattuun munaan oikeille paikoille (että hahmotin oikeat kohdat/etäisyydet). Sitten nypin varovasti joka toisen kolmion pois, maalasin kohdan keltaisella ja maalin kuivuttua liimasin kolmiot takaisin paikalleen. Sitten maalasin koko munan uudelleen mustalla.


Kun päälimmäinen maalikerros oli kuivunut kunnolla, irrotin varovasti tarrat pois, nuppineulalla avittaen.



Pääsiäismunan maalaaminen:

Multa se onnistui siisteimmin työntämällä pääsiäismunan sisälle just niin paksu sukkapuikko, että sen kärki tuli juuri ja juuri näkyviin munan yläpään pienemmästä reiästä. Näin munan sai "kiilattua" paikalleen ja maalaaminen onnistui kerralla, sormia sotkematta.


Ja valmis setti:


-hanne

6 kommenttia:

  1. Nuo liitutaulumaalimunat on itselläkin tee listalla. Saas nähä tuleeko sitä toteutettua vielä tänä vuonna mutta jos viimeistään sitten vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mitä sitä turhaan kiirehtimään!

      Poista
  2. Täytyy sanoa, että harvemmin pidän pääsiäismunista (paitsi syöntimielessä), mutta noi on todella hienoja ja mahtava idea käyttää liitutaulumaalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) eipä oo kyllä itekkään tullut tosiaan vuosiin maalailtua munia tai hommattua ylipäänsä minkäänlaisia päääsiäiskoristeita. Ehkä näillä pärjää nyt taas vuosia.. :)

      Poista