Nyt se olis semmonen homma, että eilen tein otti ja täytti jo tuossa reipas viikko sitten jo kolme vuotta! Sehän on blogillekin jo ihan hyvä ikä! Kolme vuotta sitten mä toivuin meidän kesähäistä ja tein päivätöitä toimintaterapeuttina. Tänään mä oon nauranut sylissä makaavalle kissalle, joka hytkähtelee vauvan potkiessa mun mahassa, ja painanut käsityönopettajan opintojeni sisustustekstiilikurssin työhön logoa sekä suunnitellut kankaankudonta -kurssin loimilankoja. Tiedättekö, mä oon aivan varma, että ilman tätä blogia en olisi nyt opiskelemassa itselleni uutta ja innostavaa alaa!
Ja jälleen kerran täytyy myös todeta, että vaikka tämä blogaaminen on harrastuksena mitä antoisin ja mielenkiintoisin, niin ei tässä ainakaan mulle olisi puoleksikaan samanmoista pointtia, jos ei teitä lukijoita siellä toisella puolella olisi. Tänä vuonna sain nähdä myös isoksi ilokseni sen, että teidän porukka ei tuntunut harvenevan, vaikka blogi ehti viettää tovin hengähdystaukoakin. Kiitos, kiitos kiitos teille! Jo siitäkin syystä pitää ehdottomasti taas pykätä pientä arvontaa pystyyn!
eilen tein -lempilangat ARVONTA
Tällä kertaa sain synttäriarvontaan yhteistyökamuksi Eiran Langat, joka maahantuo mitä ihanaisempia laatulankoja. Lankoja löytää sekä jälleenmyyjiltä että Eiran lankojen omasta myymälästä Helsingistä.
Ja kun mulle antaa vapaat kädet arvontapalkinnon miettimiseen, niin
minähän päädyn näissä nostalgisissa fiiliksissäni arpomaan korillisen
lankoja, jotka ovat aivan mun suosikkeja näiden kolmen vuoden varrelta, ja joilla mielelläni jokaisen teistä lahjoisin! Lankojen yhteisarvo on 48,10 €. Toivottavasti nämä maistuvat myös teille, ja jos nämä ovat enestään vieraita, niin lämmöllä voin suositella tutustumista!
Palkinto pitää sisällään:
2 vyyhtiä Debbie Blissin Palomaa (60 % baby-alpakka, 40 % merinovilla)
1 vyyhti Araucania yarnsin Botany Lacea (100 % merinovilla)
2 kerää Lang Yarnsin Novenaa (50 % merinovilla, 30 % baby-alpakka, 20 % polyamidi)
Paketin mukana lähtee voittajalle myös uusin Eiran langat -lehti,
josta löytyy yhdeksän blogaajakollegan neuleohjeet!
Voittaja saa itse valita mieluisat värit lankoihin
Hieman pitää fiilistellä näitä lankoja, en nääs turhaan juuri näitä rakkaudella ja huolella valkannut! Paloma on muhkea ja pehmeä suosikki jo pidemmältä ajalta, siitä on mulla syntynyt esim. kalanruotopantoja ja tuubihuivi/kauluri, vielä tekis mieli koklata vaikkapa Jonnan mainiota Yhden illan tuubihuivia tai saman sarjan pipoa (ja noin miljoona muuta juttua...). Ensimmäiset Palomat muistan saaneeni ihka ensimmäisestä blogitapaamisestani! Chileläiseen, käsinvärjättyyn Botany Laceen sain tutustua reipas vuosi sitten, kun sain sitä materiaaliksi ensimmäisen Eiran langat -lehden ohjetta varten. Aivan ihastuttavan pehmeä, joustava ja laadukas lanka, josta syntyi lopulta paritkin Ruista ranteeseen -kämmenikkäät ohjeineen sekä myös ihana Cladonia huivi (ohje täällä). Tämä lanka on jäänytkin aivan erityisellä rakkaudella mun mieleen! Kaikista pikkuohjeistani Ruista ranteeseen on ehkäpä se, josta olen kaikista ylpein. Viimeksi tänään vetäisin ne käsiini. Novena on taas uudempi ihastus, joskin käsissäni mä oon pyöritellyt näitä keriä jo ainakin vuosi sitten. Novena on ontelomaista, keveää ja riittoisaa lankaa. Se on sattunut mulle aiemmin silmiin muissa blogeissa esim. Rikke -pipolankana. Mulla sormet syyhysi tehdä Novenasta nyt erityisesti huivia, ja nytpä sitten oiskin työn alla kaksikin Novena -huivia (kuvissa alimpana). Näistä lisää tuonnempana!
ARVONTAAN OSALLISTUMINEN
Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttikenttään. Osallistua voi kuka vaan, ja kaikki saavat yhden arvan. Anonyymit, jättäkääs myös mailiosoite ja/tai nimimerkki! Koska mä niiiiin pidän noista lauseiden jatkamisista ja teidän tarinoinnista, niin ajattelin mennä samalla linjalla kuin aiemmissakin (1 ja 2) synttäriarvonnoissa. Mä taidan pyrkiä käyttämään näissä arvonnoissa lopulta kaikenlaiset aikamääreet, nyt voisi olla vuorossa "seuraavaksi". Eli:
Jatka lausetta "SEURAAVAKSI TEEN..."
Mä aloitan! Seuraavaksi teen loimen luontiohjeet kankaankudonnankurssille. Ja iltapalaa, mun on nälkä!
KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE <3
HUOM! Jos kommenttisi ei näy, klikkaa kommenttiketjun lopusta kohtaa
"Lataa lisää..." niin näkyy loputkin kommentit :)
-hanne
Seuraavaksi teen pikkuiselle pojalle jotain kivaa kastelahjaksi :)
VastaaPoistaOnnea kolmivuotiaalle blogille!
Seuraavaksi teen ukkoni rogue-villapaidan loppuun joka on lojunut keskeneräisenä jo vuosia
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jouluisia tupsupalloja viime vuoden tapaan :-)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen keskeneräisen villatakin loppuun ja aloittelen joululahjojen tekoa. Minde
VastaaPoistaSeuraavaksi teen kahdet polvimitaset palmikkoneulesukat. Yhdet tein jo. Eli pian on tehty kolme paria. Eli yhtä monta numeraalisesti, mitä blogilla ikää. Onnea!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jotain melkein valmista valmiiksi ;-)
VastaaPoistaIhana blogi, onneksi palasit, kaikkea hyvää toivotan!
mirmelsal@gmail.com
Seuraavaksi pitäisi lukea hameen valmistuksen alkeita ja kuosittelua, mutta taidan aloittaa uuden neuletyön :)
VastaaPoistaMahtava palkinto ja onnea isosti ihanalle blogille :)
Seuraavaksi teen tänään aloittamani maalauksen loppuun.
VastaaPoistaOnnea, eilen tein! Onneksi tämä blogi on olemassa. :)
Onnittelut kolme vuotiaalle! Seuraavaksi teen virkatut tossut tyttärelleni.
VastaaPoistapinni59@gmail.com
Seuraavaksi neulon kesken olevan pipon loppuun ja kirjoneulelapaset, enkä palele enää tänä syksynä!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen loppuun keskeneräiset sukat ja pitsineuletakin. Eipäs kun jotain hauskempaa: kehrään loppuun villatopsin ja neulon siitä puolivuotiaalle villapaidan...heti sen jälkeen kun oon tehnyt iltapalaa ja tainnuttanut tämän kukkujan. Onnea blogitaipaleesta!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen muutaman joulutontun ompelukoneella ja jossain välissä voisi jatkaa sukan neulomistakin . Muuten, ihanan näköisiä lankoja ja onnea blogille :)
VastaaPoistaLapaselle kaverin :) stu83@hotmail.com
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pienen pieniä villasukkia kummitytölle! ♥
VastaaPoistaelinakoskinenn@gmail.com
Onnea! Seuraavaksi teen villasukat lahjaksi tuntemattomalle papalle <3
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tuttavan vauvalle junasukat sun ohjeella. Ne onki mulle ekat junasukat, en oo ennen tehny :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen joko ihanan rennon neulepaidan tai sitten värikkäät sateenkaarisukat, en ole vielä päättänyt :)
VastaaPoistaOnnea blogillesi!
Seuraavaksi teen naimisiin menevälle ystävälle ja hänen tulevalle aviomiehelleen häälahjaksi lapaset ♥
VastaaPoistatalvilapsi(at)hotmail.com
Onnea blogille! Seuraavaksi teen pääkallosukat pikkuveljen toiveiden mukaan. Haastetta riittää pikkuveljen jalka on siro 48..
VastaaPoistaSeuraavaksi teen äidille joululahjahuivin. Tai teinille villapaidan. Ei pysty taaskaan päättämään. :-)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen iltateen. Kun teeni olen tehnyt, otan mukin mukaan ja siirryn olohuoneeseen, jossa vielä hetkisen teen auringonkeltaista silkkihuivia mallilla Feather and Fan.
VastaaPoistaOnnittelut kolmivuotiaalle! :)
Seuraavaksi teen kasan virkattuja tabletteja valmiiksi. Onnea kolmivuotiaalle!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen ystävän kirjoneulesukat loppuun. Koko 42, yh.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen loppuuun pianon koskettimet- kaulahuivin tuplaneuleella ja aloitan mörkö- lapaset. Joulu tulee :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen paidan kummipojalleni. Onnittelut!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jämälangoista lapasia kavereille ja itelleni
VastaaPoistaOnnea!! :) seuraavaksi teen villapaidan yhdelle vauvalle joka on tosin vielä mahassa.
VastaaPoistaJussila12@gmail.com
Seuraavaksi teen ihanat #karkkineule kämmekkäät :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen muutaman raidan lisää polvisukkiin! Onnea ihanalle blogille :)
VastaaPoistaOnnea! Seuraavaksi teen isot tyynynpäälliset kuteesta, siis sitten, kun olen saanut monta keskeneräistä juttua valmiiksi.
VastaaPoistaSeuraavaksi haluaisin tehda itselle pipon! Kiva blogi, onnittelut kolmevuotiaalle seke masuasukille! Anubyman@gmail.com
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tyttärelle langanjämistä hihat/boleron. Hirmuinen voittohinku, houkutteleva palkinto! Ja onnea synttäreiden johdosta. :)
VastaaPoistahiudi at gmail.com
Seuraavaksi teen kauniin unisiepparin, virkatun maton äidilleni (toivottavasti joululahjaksi) ja villasukat! :) Suunnitelmia ja ideoita on päässä aina liikaa ettei kaikkea saa toteutettua :(
VastaaPoistawivi_95@hotmail.com
Seuraavaksi teen pikkusiskolle lämpöisenpörröisen Paloma-villapaidan :3 mustankimo [ät] hotmail.com
VastaaPoistaOnnittelut! Seuraavaksi teen tyynynpäällisen matonkuteesta. sihvola at hotmail.com
VastaaPoistaPaljon onnea ja kiitos sulle! Täällä blogissa on aina ilo vierailla, ihastella ja inspiroitua! :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen käsitöiden puolesta valmiiksi vahingossa liian pieneksi neulotut lapaset, jotka ovat jääneet roikkumaan. Purkaminen ei ole ihan lempihommaa! :)
Seuraavaksi teen jotain muuta kuin ihania blogien innostamia neuleita itselleni. Lupaan keskittyä läheisten joululahjoihin, niihinkin toki neulebloggaajien inspiroimana. Kiitos blogista!
VastaaPoistaHelena55.mattila@gmail.com
Onnea! Pitänee uskaltautua moikkailemaan sua opinahjossamme joskus :) Seuraavaksi teen huomiselle itselleni palveluksen ja menen nukkumaan, vaikka keskeneräinen Sakura-huivini kutsuukin viekoittelevasti! tiia.pyykko@gmail.com
VastaaPoistaTuu ihmeessä moikkailemaan!! Mulla on niin onneton kasvomuisti, etten koskaan itse tunnista ketään :) Nyt mä teen seuraavaksi tuon saman palveluksen itselleni!
PoistaOnnea! Seuraavaksi teen sohvalle tilaa ja poistun padin äärestä omaan sänkyyn nukkumaan. :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tulevalle vauvalle pikkuisen villatakin. Aabeecee
VastaaPoistaSeuraavaksi teen loppuun vasta aloittamani kirjoneulesukat ja askartelen statement-kaulakorun! :) http://bxballe.blogspot.fi/
VastaaPoistabxballe@hotmail.fi
Seuraavaksi teen tytöille valkoset valepalmikko pipot isoilla tupsuilla!
VastaaPoistaVoi apua, mikä ihana arvonta! Onnea Blogillesi!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen loppuun appiukon sukat ja vasta sitten saan jatkaa villapaitaani.
Seuraavaksi teen tuttavuutta paksun, pehmeän langan ja numero 10 sukkapuikkojen kanssa - ei aavistustakaan lopputuloksesta! Ja sitten teen matkaa unten maille. :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pehmoisen kaulahuivin itselleni...
VastaaPoistajosjakun(at)yahoo.fi
Seuraavaksi teen polvipituiset ratsastussukat talven pakkasia odottamaan. Nurtsi
VastaaPoistaSeuraavaksi teen just tollasen pannan kipeää rannetta uhmaten!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pojalleni noin 100cm slipoverin jostain ihanasta harmaastamerinosta. Pienelle miehelle villapaita on talvella liikaa ja pelkkä trikoopaita liian vähän, siksi lämmin ja pehmeä slipoveri. :D
VastaaPoistaSeuraavaksi opettelen nypläämään kaulahuivin!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen siskonpojan tilaamat tummansiniset pintaneulelspaset Janne-langasta. Onnea kivalle blogille!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jotain ihanaa auringonkeltaista piristämään syksyä. Ehkä merinovillainen neuletakki?
VastaaPoistaSeuraavaksi teen niinkin radikaalin tempun, että suljen ipadini ja simmuni ja alan nukkumaan, remontintäyteinen päivä huomenna taas edessä :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pienen suuren tempun: panen alulle uuden elämän. Niin, eli uudet sukat, meinaan. Vaavin töppöset.
VastaaPoistamanda@luukku.com
Seuraavaksi teen kummipojalleni synttärikortin.
VastaaPoistareettahan@gmail.com
Seuraavaksi teen vauvalle pipon ja itelle myös, heti kun löydän hyvän langan kivan värisenä (pääsispä Kerään!).. Myös vuosia puikoilla ollut villapaita Sais tulla valmiiksi tänä syksynä.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen Kaapo-nuken virkkaamalla. Eräs äiti valitti, ettei saa tyttärelleen Kaapoa mistään ja lupasin yrittää jos vaikka onnistuisin tekemään :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen punnerruksia!
VastaaPoistavoilooa@gmail.com
Seuraavaksi teen lapsoselleni tuplatumput!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jonkun ihanan paksun ja muhkean kaulahuivin tuonne viimaan! :) -Soffi
VastaaPoistaPaljon onnea kolmivuotiaalle!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen onnittelukortin maisteriksi valmistuneelle työkaverille, ja lähden kansalaisopistolle nykertämään koruja hopeasta ja messingistä. :)
Onnea!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen valmiiksi yhdet aikaa sitten aloitetut kämmenikkäät.
Seuraavaksi teen (kunhan saan valmiiksi kaikki kesken olevat.. ;P ) villasukat pukinkonttiin.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen suurella tunteella jotain pientä ja ihanaa uunituoreelle pienelle pojalle,jonka kummiksi minua eilen pyydettiin!
VastaaPoista-romu
Onnittelut! seuraavaksi teen halloween-hengessä hämähäkki-pompomeja mustasta jätesäkistä! :D :D
VastaaPoistaniin.a@hotmail.com
Seuraavaksi teen elämäni ensimmäiset villahousut kuopukselle. Onnea 3-vuotiaalle! Ja mahtava palkinto!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen kirjoneuleiset norsupiposet puolivuotiaille kaksospojille.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen aamupalaa ja sitten lähden töihin. Onnea kolmevuotiaalle!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen ystävälle vauvalahjaksi töppöset.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen kaulahuivin Huivileikki-kirjasta.
VastaaPoistaOnnea kolmesta tapahtumarikkaasta vuodesta!
Seuraavaksi teen jotakin kivaa ystävälleni lahjaksi. Rakastan yllätyksiä - niiden saamista, mutta myös antamista! :-)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tiskirättejä pukinkonttiin! Yritän epätoivoisesti saada jämälankakasaa pienemmäksi.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen huopatossut valmiiksi! Laitan ne pesukoneeseen jännitän ja aloitan joululahjojen teon
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pojan villasukat valmiiksi = hetimiten, kaikki villasukat ovat pieniä.
VastaaPoistaIhana ja inspiroiva blogi sinulla!
-Lenny-
Seuraavaksi teen itselle sellaisen oikein perus harmaan pipon! Jostain kumman syystä pipoja tulee liian harvoin tehtyä...
VastaaPoistaOnnea 3-vuotiaalle! Blogiasi on ollut ilo seurata :)
Onnea! :) Seuraavaksi teen kukkaron käsityömessuilta löytyneeseen kehykseen.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen Käsityömessuilta ostetun huovutettavan seinävalaisimen :)
VastaaPoistaOnnea 3-vuotiaalle! Tää on ihan ehdottomasti yks suosikki blogeista <3
Seuraavaksi teen itselleni aamupalaa ja keitän kupillisen kahvia. Onnea loistavalle 3-vuotiaalle!! :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pikkuveljen villapaidan ja itelle pyöryläliivin valmiiksi, mutta niitä ennen pitäsi kirjoittaa ruotsinkielinen kirjoitelma. :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen (nyt kesken olevien villasukkien jälkeen) itselleni lapaset! Onnea blogille!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tyttärelle tuubihuivin. Onnea 3-vuotiaalle! :)
VastaaPoistaPaljon onnea! Seuraavaksi teen virkatut tossut ja pojalle neuleliivin.
VastaaPoistaApua, nyt on kyllä ihanin arvonta ikinä!! Hurjasti onnea kolmevuotiaalle, alusta lähtien olet ollut suosikkieni joukossa!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen villasukat anopille pukinkonttiin :)
Seuraavaksi teen toisen tossun valmiiksi. Onnea synttäreiden johdosta!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen täyden työpäivän ja sen jälkeen neulon villatakin taskut valmiiksi ... ;o)
VastaaPoistaPaljon Onnea ihanalle blogille!
Seuraavaksi teen, tai ainakin yritän tehdä, kahdet keskeneräiset villasukat ja yhden keskeneräisen kaulahuivin valmiiksi ennen kuin aloitin mitään uutta työtä!
VastaaPoistaOnnea! Ruikset on ihan parhaat,,, seuraavaksi teen loppuun toisenkin ison villasukan Asunnottomien yön keräykseen... T. Pikke Syrjikseltä
VastaaPoistaSeuraavaksi teen juurikin tuubihuivin ja sitten virkkaan lumihiutaleita! Ihana arvonta ja vielä ihanampi blogi, onnea!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen aamupuuron ja lähden kouluun kirjoittamaan opparia. Onnea!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jäätelö. Nam. indeteminates ät hotmail.com
VastaaPoistaSeuraavaksi teen maton! Hämärä muistikuva, että johonkin edelliseen arvontaan kerroin että en ole päässyt kutomaan mattoa vaikka mieli tekisikin. Nyt kuitenkin hankkiuduin kangaspuiden ääreen, eilen aloittelin ja tänään jatkuu! :))
VastaaPoistaOnnea kolmevee!
Seuraavaksi teen valmiiksi lastenhuoneenmaton, joka on roikkunut koukulla about vuoden.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pitsineulehuivin.
VastaaPoistaOnnea,onnea vaan punainen tupa ja perunamaa!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen silkkivillahuivin koristeellisella kärkitoimikkaalla tummansiniseen loimeen, itselleni ihan :)
Seuraavaksi teen sukat.
VastaaPoistaRiikkaElina
Seuraavaksi teen jotain minulle uutta - matonkuteita vanhoista vaatteista. Ehkä niistä syntyy kori. T. Marja
VastaaPoistaSeuraavaksi teen villapaidan graafisilla kuvioilla, sillä käsityöinto ei tunnu laantuvan vain pipoja ja kestohedelmäpusseja valmistamalla (:
VastaaPoistaOnnea kolmivuotiaalle!
- Aino / aino@tassutusta.net
Seuraavaksi teen aamupalaa 8kk täyttäneelle tytölleni :)
VastaaPoistaOnnea tuhannesti vielä vatsassa olevasta vauvasta! Tämä onkin sit niin mukaansa tempaavaa touhua, etten olis ikinä uskonut ennen lapsen syntymää. Tsemppiä raskauteen!
Eevimaaria
Seuraavaksi teen pitsiliinaurakkani loppuun ja alan haaveilemaan voittavani joskus jonkin blogiarvonnan :D
VastaaPoistaOnnea 3v blogille :)
Seuraavaksi jatkan tossujen tekemistä ja etsin raivoisasti kadonnutta neulemojoani. Tule jo kotiin, on ikävä!! ;)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen perinteisesti syksyn ja kylmyyden kunniaksi, jollain kivalla twistillä ja tietenkin peukalokiilalla varustetut lapaset. Tai vaihtoehtoisesti ystävälleni virkkaamalla kassin kalalangasta :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen kirjoneulelapasen peukalon valmiiksi ja päättelen langat!
VastaaPoistaOnnea blogille! Olet muuten valinnut koriin myös minun suosikkilankoja =)
Kolme vuotta jo, vau! Täällä on kiva käydä kurkkimassa ideoita...
VastaaPoistaSeuraavaksi teen omalle pienelle villahaalarin, langat ja malli jo on, jospa meillä päikkärit vähän säännöllistyvät niin pääsen kunnolla vauhtiin!
Onnea upealle blogille! Ihana palkinto...!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tähtilapasia joululahjaksi suvun pikkuneideille, ensimmäiset jo puikoilla:)
Seuraavaksi teen kortin käsitöitä harrastavalle.
VastaaPoistamalla.koivukangas@luukku.com
Onnea kolmevuotiaale! Seuraavaksi teen pipon pojalleni ja ehkä itsellekin.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen valmiiksi oranssit piirakkasukat jotka on alotettu jo joskus keväällä, jotta puikot vapautuisi yhtä ihanaa lankaa varten (joka huutelee mulle tuolta laatikosta). Kesätauko on ollut pitkä, nyt syyhyttää sormia nii mahoton neuloosi...! :)
VastaaPoistaOnnittelut ihanalle blogille :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jotain oranssia neuloen sekä ison kupin lämmintä vihreää teetä piristämään tätä syysaamua.
Seuraavaksi teen valitettavasti töitä, mutta jos saisin valita, niin mielelläni tekisin jotain käsitöitä :)
VastaaPoistaOnnittelut kolmivuotisesta blogitaipaleesta ja ihana, että saat opiskella käsityönopettajaksi!
VastaaPoistaTeen seuraavaksi Citron-huivin loppuun.
Maaria
Seuraavaksi teen lapsille lapaset. <3
VastaaPoistaOnne blogillesi!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen toisen Nurmilintu-huivin ja se menee pukinkonttiin.
Hanhan (leenahanhan at yahoo piste com)
Seuraavaksi teen eli neulon vuosi sitten aloittamani suuren viltin loppuun! Onnea blogille!
VastaaPoistaOnnea blogille! :) Mää teen seuraavaksi vanuhaalarin tytölle. Kankaat jo leikattuna, joten tänään pääsen itse asiaan!
VastaaPoistaOnnitteluja täältäkin!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen itselleni muhkean tuubihuivin tai lapselle tumput (apua taidan taas laittaa lapsen etusijalle, joten tumput) :)
Seuraavaksi teen elokuussa syntyneelle lapsenlapselleni lapaset. Talvi on tulossa.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen jotain omalle neulomiskoomalleni ja aloitan tekemään lämmittelynä vaikka sukat.
VastaaPoistaOnnea hurjasti kolmivuotiaalle! Ihana blogi kerrassaan!
Seuraavaksi teen taas yhden ihanan pienen pussukan
VastaaPoistaSynttärionnea blogille! Seuraavaksi teen jotain vauvan ristiäislahjaksi sopivaa, kenties jonkun unelmapehmeän villatakin tai hauskan pipon.
VastaaPoistaseuraavaksi teen junasukkaa pienelle jota odotetaan saapuvaksi näinä päivinä. vaikka mielessä vähän jo on keskeneräinen villanuttu omalleni, ja toinen keskeneräinen pusero itselleni. oispa enemmän aikaa!
VastaaPoistaonnea juhlivalle :)
Onnea :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen aloittamani harmaan maton valmiiksi.
s.kansakoski(at)luukku.com
Seuraavaksi teen eilen alkamani palmikkojakun ja sen jälkeen pipon ja tuubihuivin. Sydämellisesti onnea 3-vuotiaalle blogillesi!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen purkkavärisen siksak-kuvioisen pienen pöytäliinan makuuhuoneen piirongin päälle, se tosin on jo aloitettu. Seuraavaksi jatkan myös vauvanpeittoani, jonka saajasta ei ole vielä tietoa, mutta jotakin ihanaa ihmislasta se toivottavasti joskus vielä lämmittää. <3
VastaaPoistaSeuraavaksi neulon OhDeer sormikkaat, kaikki valmiina ja illalla luon silmukat. Kiitos blogistasi!
VastaaPoista/Lippe
Seuraavaksi teen tyynynpäällisen siksakneuleella. Jatka samaan malliin kivaa blogiasi :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen verkko-ostoksia Stokkan Hulluilta Päiviltä (jos näin saa mainostaa =D)! Mukaan kivaan arvontaan.
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Seuraavaksi teen uuden tyynynpäällisen, neulomalla, nurkasta nurkkaan, tummantumman sinisenä. Onnea kolmivuotiaalle!! :)
VastaaPoistaVillasukille on taas kysyntää! Mukana kivassa arvonnassa!
VastaaPoistaT. Mallukka64
marja-anneli@luukku.com
Seuraavaksi teen pojalleni puvun hänen nimijuhlaansa. :)
VastaaPoista-P (blues.drive.monster(a)hotmail.com)
Seuraavaksi teen raidallisen neuletakin kahta eri ravelryn ohjetta mukaillen. Ja voi hitsi mitkä langat on palkintona! TAHDON!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen loppuun virkatun tiskirätin, jonka äitini minulta tilasi.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen mummolle myssyn synttärilahjaksi
VastaaPoistasaaraselin(at)hotmail.com
Seuraavaksi teen villasukat joululahjaksi :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Minulla on jonossa tyttärelle (12v) paljon villasukkia ja itselleni koitan samalla neuloa toisella kädellä villatakkia Väinämöisestä :D
VastaaPoistaSeuraavaksi teen ihanan Nurmilintu huivin ja virkkaan vähän bamburättistä. satu.a.huhtala(at)gmail.com
VastaaPoistaSeuraavaksi neulon työpaikkani yhdelle asukkaalle lapaset, missä on kanadan lippu. Hän fanittaa ihan kympillä kaikkia maita. Norja on kylläkin paras :D tammikuu_90@hotmail.com
VastaaPoistaOlga-sukat seuraavana vuorossa.
VastaaPoistaJa mukana arvonnassa.
sanna.pietinen@gmail.com
Seuraavaksi teen loppuun 3-vuotiaalle neitoselleni aloittamani villahaalarin.
VastaaPoistapikkuvarpailla@gmail.com
Seuraavaksi teen vessaan matonkuteista pyöreän pitsimaton, koska löysin matonkudevarastostani juuri oikeaa väriä ja juuri riittävästi. Lankavarastot on parhautta yllättävän inspiraation kohdatessa.
VastaaPoistakontti.maija@gmail.com
Seuraavaksi teen töissä GIS-verkkokurssin loppuun, jotta pääsen nopeasti kotisohvalle kilisyttelemään puikkoja! hhpaanan(a)gmail.com
VastaaPoistaSeuraavana vauvan peitto valmiiksi.T.Y
VastaaPoistaSeuraavaksi teen itselleni valmiiksi pannan kalanruotoneuloksella ja toivottavasti palmikkokuvioisen peiton talvella syntyvälle vauvalle. :)
VastaaPoistaSeuraavaksi kudon toisenkin villasukan valmiiksi pitkävartisista villasukista, jotka tulevat ihan vaan ittelle :) Ekat sukat omaan jalkaan ehkä kymmeneen vuoteen.
VastaaPoistaJa onnea onnea kolmevuotiaalle!
Seuraavaksi teen iskän joululahja sukat loppuun ja sitten teen tabletille kotelon.
VastaaPoistapaljon onnea kivalle kolmevuotiaalle blogillesi! 😊
Seuraavaksi teen polkusten solmimisen kangaspuihin, että pääsen kutomaan torkkupeittoa. Hieno ja hyödyllinen blogi, onnea.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen paksut kirjoneulelapaset loppuun Novitan Hile -langasta! :)
VastaaPoistaOnnea kolme vuotiaalle blogille!
siuwi.94@hotmail.com
Seuraavaksi teen palmikko huivin joustineuleena :)
VastaaPoistaEmilia.Sarin@luukku.com
Seuraavaksi teen hyvin ja luen saksan läksyt (vaikka ei millään huvittaisi!). Käsityösaralla teen seuraavaksi itselleni pipon, koska entinen on jo ihan muotonsa menettänyt mötkylä, pöh.
VastaaPoistaLöysin tänne blogiin vasta vähän aikaa sitten ja olen saanut tästä inspiraatiota! Onnea kolmivuotiaalle :)
-Puuppis / puuppis at wippies.fi
Seuraavaksi teen tuoreen yritykseni koristetyynynpäällisiä. :)
VastaaPoistaKiitos tästä ihanasta blogista ja siitä, että jaksat ylläpitää kaiken muun tohinan keskellä :) Aivan huippu! ♡
Onnea ihanalle 3v. blogille! Seuraavaksi teen äidille pitsineuleisen kolmiohuivin.
VastaaPoistakatri.kokkonen@suomi24.fi
Seuraavaksi teen vierastossut valmiiksi. Kylmät lattiat vaativat villaa jalkapohjan alle. Niin omalle perheelle kuin vieraillekin.
VastaaPoistaOnnea 3v. blogille!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen ompelemani kangaskorit loppuun. Tämä viimeistelyvaihe on langan ostamisen vuoksi venynyt kolme viikkoa :D
mielenmaisemia@hotmail.fi
Seuraavaksi teen valmiiksi kaksi keskeneräistä trikoopaitaa ja isäni villasukat.
VastaaPoistaOnnea 3-vuotiaalle! :)
Seuraavaksi teen vielä muutaman pipon, vaikka tuo virkkaaminen alkaakin jo tuntua ranteessa... Koulutehtäviäkin pitäisi tehdä, eli piirrellä saumojen pokkileikkauskuvia ynnä muuta. :)
VastaaPoistaIhanaa! Ja seuraavaksi aion tehdä sen toisen korviksen, toinen on ollut jo pari viikkoa valmiina :D
VastaaPoistaSeuraavaksi teen valmiiksi hihan raitapaitaani ja sen jälkeen voinkin tarttua seuraavaan (keskeneräiseen) raitapaitaan. :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen ja onnittelen erästä 3-vuotiasta blogia ja sen pitäjää: Onnea ja iloa!
VastaaPoista:) (Ja tämän jälkeen lähden töihin :) ).
Seuraavaksi teen keskeneräiset valmiiksi; virkatun korin, nuoriman puuttuvan villasukan ja pari tuubikauluria. No, ihan vähän jo aloitin isommalle tytölleni Panda tunikaa...
VastaaPoistaPaloma on ihanaa lankaa, täksi vuodeksi oli tullut uusia värejäkin ja tweediä. Novenasta olen tehnyt pipoja, mutta mietin siitä myös lapsille kaulureita, jos ei kutittaisi. Kolmas lanka olikin sitten uusi tuttavuus.
Onnea 3-vuotiaalle!
Työmatkavirkkaaja
Seuraavaksi teen pyöräretken ystävän luo, mutta sitä ennen hörpin vähän lihasoppaa :-)
VastaaPoistarav ruskanlehti
Seuraavaksi ( kun olen saanut sukkaparin loppuun;), teen kukkalapaset. Mielessäni näin jo millaiset, jos sattuisin olemaan onnettaren suosiossa!!!
VastaaPoistaOnnea sinulle! -Satu-
satu.kantoluoto@hotmail.com
Seuraavaksi teen valmiiksi miniäni toisen balleriinatossun :) Onnea kolmevuotiaalle ja kiitos ihanasta blogista! T:Kaisu via : langat@suomi24.fi
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pojan pipon ja siskon tytön toisen sukkaparin valmiiksi. Ja arvonnan jälkeen sitten ittelleni huivin ;)
VastaaPoista- Outi
Seuraavaksi teen sukelluksen lankavarastoon säärystinlankojen etsintään, vaikkakin pari keskeneräistä neulettakin huutelisi sohvalle neulomaan.
VastaaPoistaOnnea kolmevuotiaalle blogille ja onnellista vauvan odotusta myös!
-merja (merjah77@hotmail.com)
Seuraavaksi teen talven tytölle pitsinutun. Työtä varten lankakoria on tyhjennetty ja puikot jo laitettu liikkeelle! Täällä myös odotetaan, odotus päättyy tosin jo ensi kuussa. Ihania odotusaikoja sinne <3
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tyttäreni villatakin loppuun. Hihat ja toinen etukappale puuttuvat.... Tai jos tekiskin ensin kupin kahvia.....
VastaaPoistaSeuraavaksi teen loppuun muutaman korjaustyön omiin rikkinäisiin vaatteisiin. :)
VastaaPoistaTerveisin
Hukkakukka
sopeutuja(at)hotmail.com
Seuraavaksi yritän vauvan nukkuessa juoda kupin kahvia ihan kuumana, neuletöitäkin olis mm keskeneräisenä pieni villatakki.. tuo ihana lankapaketti houkuttelee vaikka aikaa ei ole tehdä puoliakaan nykyisistäkään suunnitelmista :) Täällä käsillä tekeminen vähentynyt siis (jo toisen) vauvan myötä huomattavasti, mutta toivottavasti jaksat tuottaa näitä ideoita meille jatkossakin! Myös vauva-arjen seuraaminen kiinnostaisi kyllä kun se on itselläkin ajankohtaista.. Onnea siis odotukseen ja blogin jatkolle!
VastaaPoista- TiinaH -
Seuraavaksi teen Rikke-pipon ihanasta syksyisten marjojen punaisesta villalangasta. Onnea teidän perheelle!♥ Saara//
VastaaPoistaonnea :) seuraavaksi teen serkulle säärystimet
VastaaPoistasanojensirottaja@gmail.com
Seuraavaksi teen niin, että menen etsimään sen kurssin jossa opetetaan neulomista for dummies.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen loppuun kaikki aloittamani kässyt! Todennäköisesti en onnistu siinä, koska välillä on pakko laittaa uusia tulille... :)
VastaaPoistaSeuraavaksi lähden töistä tyttären kanssa heppatallille halimaan hevosia ja katsomaan kun tytär ratsastaa ja sitten illalla nappaan kutimuksen käteen ja neulon sukkaa sohvannurkkaan käpertyen!! Ja suukon muiskautan ukkokullalle!! :D
VastaaPoistaSeuraavaksi ompelen napit tyttärentytön villatakkiin.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen amigurumi muumipapan jalat, hatun ja kävelykepin.
VastaaPoistaOnnea 3-vuotiaalle!!!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen verhot ostamastani kankaasta, joka on lojunut jo kauan kaapissa =)
minnapo1(at)gmail.com
Seuraavaksi päättelen villasukat.
VastaaPoistaterhi(at) lspel.fi
Seuraavaksi teen babypantsit meidän maaliskuussa syntyvälle vauvalle Lämmin ilo-blogista löytyvällä ohjeella! Ja jospas minä nuo arvonnassa olevat langat saisin - ne käyttäisin hyvin johonkin toiseen projektiin!
VastaaPoistaSeuraavaksi aloitan tytölle villasukat ja ja jatkan peiton tekoa :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen keskeneräisen pipon loppuun ja sitten aloitan tytölle villasukat :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen hetken töitä ja sen jälkeen neulon villasukkia tai villapaitaa.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen äitille joulu-/synttärilahjaksi kirjotut tyynynpäälliset luontoteemalla. Pitäisi myöskin tehdä loppuun keskenjääneet lapaset.
VastaaPoistaemmi.ahola_@hotmail.com
Seuraavaksi teen pihlajanmarjahyytelöä. t. metsatuomi@gmail.com
VastaaPoistaSeuraavaksi teen pikkuveljelle joululahjalapaset.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen uudelle kummilapselleni kortin ristiäisiin :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen perheelle ruokaa, mutta sitä ennen luen blogisi jutut, jotka ovat jääneet parin viikon aikana lukematta!
VastaaPoistaOnnea 3-vuotissynttäreiden johdosta!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen isälleni pipon isänpäivälahjaksi.
Sanni M.
Seuraavaksi teen Puerperium cardiganin hihat valmiiksi - vauva tulossa marraskuun alussa :)
VastaaPoistaannawest at abo piste fi
Seuraavaksi teen lasagnea ruoaksi! :)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen siililapaset valmiiksi :-)
VastaaPoistaSeuraavaksi teen sovinnon puolison kanssa, sitten loppuun tämän tylsän työhomman ja sen jälkeen retken kuohuviinikauppaan. Käsityön saralla teen seuraavaksi loppuun eräille vielä syntymättömille kaksosille neulomani villahaalarit ja sen jälkeen itselleni uuden pipon!
VastaaPoistaSeuraavaksi teen tyttärelle Frozen-inspiroiman mekon. Diy-tyyppisesti vanhasta kauluspaidasta, kasasta tylliä ja kimalletta.
VastaaPoistaAivan ihana hyvänmielen postaus. Mä teen seuraavaksi, tai jatkan peittoa sukuun syntyvälle vauvalle, sekä sukkia yhdelle ihanalle miehelle. Voi ei, en tiedä miksi, mutta tämä postaus sai mut aivan liikuttumaan, elän itse sellaista muutosten elämänvaihetta ja tämä sai ajattelemaan, että elämä on täynnä mahdollisuuksia. Kiitos.
VastaaPoistaAivan pakko kommentoida tähän että kiitos <3 <3 <3
PoistaIloa ja onnea uusiin elämänvaiheisiin!
Onnea ihana blogi! Seuraavaksi teen loppuun luonnoksissa odottavan postauksen ja sitten viimeistelen lapsen villapaidan.
VastaaPoistaSeuraavaksi teen kampauksen ja lähden vesijumppaan :D siru.sepponen@luukku.com
VastaaPoistaSeuraavaksi teen peukalot Susi -lapasiin. :)
VastaaPoistaOikein paljon onnea 3-vuotiaalle! :)
Seuraavaksi teen kummitytölle junasukat!
VastaaPoista-Jenny
Seuraavaksi teen jo toiset Ruista ranteeseen -kämmenikkäät! Onnea kolmevuotiaalle ja kiitos monista inspiroivista postauksista!
VastaaPoistamaijueveliina@gmail.com
Seuraavaksi teen itselleni samanlaisen huivin mitä tein lapselle.
VastaaPoista(Ja ihastelen tuota lankakasaa, ihana palkinto! Jotenkin ite oon hirveän nuuka ostamaan lankoja.. :D)
karotikka@gmail.com
Seuraavaksi teen omia polvenpituisia villasukkia valmiimmaksi. Kohta niitä tarvii. Mahtava palkinto. Paloma on mun suosikki! Arpaonnea mulle! :)
VastaaPoistamaiju.piispa @ outlook.com