2014/01/03

JOULULAHJAKSI TEHTYÄ




Sanonpa taas, että kässääjäksi teen vähän lahjoja itse ja nekin vähät yleensä hetken mielijohteesta ja kaksi päivää ennen aattoa. Tämä vuosi ei ollut poikkeus. Mallinukkeneulatyynyn olin kyllä painanut itelleni mieleen jo kesällä, että teenpä tuon lahjaksi. Mutta koska mieli on epämääräinen ja sekava paikka, oli napakka päätökseni hukkunut sinne jonnekin neulesuunnitelmien taakse ja löytyi vasta...no, juurikin muutama päivä ennen joulua. Niin ja se ainoa ajoissa aloitettu lahja, tuubihuivi, olikin sitten ainoa, mikä ei valmistunut jouluksi. Jouduin nimittäin viittä vaille valmiin huivin kanssa taipumaan siihen, että se lanka ei vaan riitä tällä silmukkamäärällä. Ei muutaku alusta. Tähän huiviin palaan myöhemmin.

No mutta sitten näihin lahjoihin. Ei niitä tosiaan montaa oo, mutta jokunen, ja pari näistä on ehdottomasti vinkkaamisen arvoinen idea!


Mun suosikki on ehkä tämä sovitusnukkeneulatyyny! Ei ehkä sopisi kaikille neulatyynyksi, mutta jos tuntee ompelijan, jolla on kuulemma toisinaan neulatyyny tai/ja nuppineulat kateissa ja joka lisäksi omistaa tämmöisen samanmoisen mallinuken todellisessa koossa, niin semmoiselle ajattelisin tämmöisen mannekiinineulatyynyn sopivan oikein hyvinkin. Ainakin näin päätin, ja tein.

Jalkana on spr-kirpparilta aikoinaan häiden keksitelineiden tekoa varten hamstrattu kynttilänjalka, kangas löytyi Eurokankaan valikoimasta, täyte Ikean tyynystä, ompelukone äidin työpöydältä ja neulatyynyn ja jalan yhdistämiseen käyttämäni liima Prisman hyllystä.

Ai ja se tärkein tieto! Mulle tämä idea tuli vastaan Tarinoita punaisen katon alta -blogissa, tässäpä linkki alkuperäiseen DIY Dish:n videotutoriaaliin nuken tekemisestä ja jopa kaavat nuken tekemiseen on saatavilla täältä.


Nämä kupinaluset olivat sitten niin viimetinkaan aloitettu puuha, että! Mutta kun mieleen yhtäkkiä muistui Harmaata arkea -blogissa vastaantullut kaunis kupinalunen, kotoa sattui löytymään hauska vihertävä Yliristniemen tilan suomenlampaanvillalanka ja saajakin oli mielessä, niin ei se muuta kun tekee vaan! Kupinalusia syntyi yhteensä kuusi, eikä niiden tekemisessä kyllä kauaa nokka tuhissut. Alkuperäinen ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä, täältä. Hieman muokkasin ohjetta neulomalla pari kierrosta lisää keskelle ja loppukavennusten väliin.


Ihastuttava kalanruotopanta pomppasi näköpiiriini Lankakauppa Kerän blogissa, kiitos miljoonasti Jonna! Kuvasin kyllä valmiin pannan ihan asiallisestikin, mutta joka otos oli puhki palanut. Siispä kaivoin muistikortilta sovituskuvan, jonka Jokke napsaisi sekunttia ennen kuin poistuttiin kotoa kohti joululoman viettoa. Siksi tuo hieman yli-innokas ilme. Normaalisti mä oon rauhallinen ja fiksu.

Lankana tässä oli jo aiemmin erinomaiseksi toteamani ihanuus, Debbie Blissin Paloma, jota olin onneksi jo aiemmin sattumalta ostanut pari vyyhtiä Eiran lankojen ystävyysmyynnistä. Ja kävinpä hamstraamassa sitä vielä lisääkin just ennen joulua. Ja koska tosiaan hieman innostuin tästä ohjeesta, niin tein niitä sitten neljälle lahjaksi. Ja teen kyllä vielä itsellenikin. Ihana ihana ohje ja aivan täydellinen panta näille keleille!


Koulussa meillä on ollut koneneulontaa, ja mää kuulkaa tykkään siitä! Onhan se ihan erilaista käsinneulonta, mutta kuten opiskelutoverini totesi, se on ihan eri laji kuin käsineulonta, eikä niitä oikein kannatakkaan vertailla.

Kävin koulun neulekoneilla pyörähtämässä juuri ennen lomaa, ja päätin samalla kokeilla reikäkorttien käyttöä neulekoneessa. Kokeilun tuloksena syntyi suorakaiteen muotoinen neule, jonka saumasin lyhyistä reunoista 2/3 osan matkalta kiinni. Ajatuksena oli kiinnittää vielä napit ja virkata napinlävet tuohon auki olevaan osaan, mutta huivin lahjaksi saanut äitiseni tuntui pitävän siitä tuollaisenaan. Auki oleva reuna asettuu aika kivasti eteen ja toisaalta yltää selän puolella peittämään hyvin niskan. 

Tuubihuivissa käytin siis jonkinmoista ihan tsäkällä kansiosta nypättyä kertoneulereikäkorttia. Neuleen oikea puoli on sileän neuleen näköistä pienellä tvistillä (oikeasti, joka toinen silmukka kääntyy vähän mutkalle). Nurjapuoli on taas tuollaista, no, jännitävää kohokuviota. Molemmat puolet ovat kauniita ja huivi sopiikin ihan kummin päin vain pidettäväksi. Lankana on Drops Alpaca.


Ja ai niin! Teinhän mä just ennen joulua vielä parit himmelitkin! Punainen jäi porukoille, keltaisen taas vein anoppilaan jouluviemisenä. Mutta olipa vaikea löytää 3mm pillejä! Ja koluttuani lähes kaikki mieleeni tulleet kaupat läpi, niitä löytyikin sitten äitin kaapista! Hyvä äiti!

Semmosta tällä kertaa ja tänä jouluna! Siihen yhteen kesken jääneeseen (mutta nyt kyllä jo melkein valmiiseen huiviin) palaan tässä aivan kohta. On nimittäin todellakin esittelyn arvoinen lanka ja myös esittelyn (ja jopa videotutoriaalin!) arvoinen neulos. Oottakaas vaan!

-hanne

27 kommenttia:

  1. Oi että! Mä sitten niin tykkään sun blogista! Kirjoitustyylisi on niin iloinen, että lukiessa ihan väkisin tulee paremmalle tuulelle :) Ja sitten noi sun työt ja kuvat - WAUTSI WAU!! Joten kiitos, ja jatka samaan malliin tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos tuhannesti :) Mä yritän jatkaa :)

      Poista
  2. Aikas mainiot lahjat! Itsekin olen vähän huono tekemään mitään lahjaksi, ainakaan ajallaan. Mulla käy yleensä niin, että en osaa päättää lukuisten eri suunnitelmien välillä, joten toteutus alkaa vasta äärimmäisen paineen alla :) Sain onneksi tehtyä yhden pipon lahjaksi tänä vuonna ja vähän kuusenkoristeita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, paine on hyvä kannuste! Ja ehkä se riittää jos saa just edes pari juttua tehtyä...ja aina on sitten tietty ihmisten synttärit :)

      Poista
  3. Voi tätä akateemisen käsityön kollegiaalisuutta! Eli kiitos tuosta lainauksen lähdeviittauksesta :-) Ja tottahan se on laji on eri, mutta eihän se tarkoita, että toinen ois toista huonompi :-) Rikkauttahan lajirunsaus on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, toki toki, opettajat on sanoneet, että aina pitää mainita lähde ;)
      Ja aivan totta, mä ainaskin pidän molemmista, vaikka se toinen onkin se omempi. Ja vielä virkkauksestakin pidän. Ja kirjonnasta. Ja ompelusta. Jajaja... :)

      Poista
  4. Aivan mahtavia juttuja olet tehnyt, kiitos ideoista :) Varsinkin tuo neulatyyny on ihan mainio!!!!!!
    Olet taitava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista! Se oli kyllä hauska projekti, sai siinä vähän puuhastella, mutta ei se mitenkään yltiövaikea ollut :)

      Poista
  5. Hahaha, mulla on aina neulatyyny hukassa :D Tarttisin niin tollasen mallinukkeneulatyynyn, ihan vaan senkin takia, että mulla on jo 5 nukkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten ihan ehdottomasti tarvisit tuollaisen!! :D

      Poista
  6. Ihanat lehdet! Mä en ole lasinalustyyppi, mutta nyt alkoi noi kyllä kutkuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään noista :) Enkä myöskään ole niin kupinalusihmisiä...mutta aina voi tehdä sit lahjaksi ;) (vaikken kyllä tiedä, kuinka paljon saajakaan käyttää kupinalusia...mutta ajatushan se on tärkein? :D)

      Poista
  7. Aivan ihania lahjoja olet tehnyt! Tuo panta voi hyvinkin päästä jo seuraavaksi puikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Panta oli kyllä superhelppo ja kiva tehdä! Ja nopea!!

      Poista
  8. Apua miten ihania ja kauniita lahjoja nuo kaikki! Tuo mallinukkeneulatyynyidea (huh mikä sana!) täytyy painaa mieleen, sopisi kivasti minunkin kotiini, ja samoin nuo lasinaluset ovat tosi kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista :) Neulatyyny oli kyllä kiva. Ajattelin, että jos innostun tässä vielä enemmänkin ompelemaan, niin sit tarvin kyllä ehdottomasti tuommoisen myös itselleni :)

      Poista
  9. Oijoi, ihana tuo minimallinukke kynttilänjalassa! Samanmoinen korutelineenä ollut suunnitelmissa ja nyt täytyy kirppiksiä kierrellä kynttilänjalat silmissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo mä oon nähnyt kans niitä korutelineversioita, ne on kans hauskoja. Näistähän sais kerää koko sarja -jutun :D

      Poista
  10. Mahtava tuo ilme! Fiksu uskon sinun olevan, mutta että rauhallinen. Pikkuisen sitä vielä täytyy puntaroida ;D Ihana kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi olla, että olet aavistelet aivan oikein... ;)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos :) Ens vuonna teen kyllä isomman setin :) (näin vannon joka joulun jälkeen...:)

      Poista
  12. Hei nyt kun on neulatyynyä jo vähän käytössä testattu, voisin vinkata että kannattaa käyttää suht painavaa kynttilänjalkaa tai keksiä sinne joku lisäpainotsydeemi. Muuten saattaa vähän keikahdella. Mut tää on kyllä loistava, ei nimittäin huku kankaiden ja kaavapaperien alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hienoa, siis se ettei huku :) Mä mietin sitä painoa kans, se oli vähän keikkuvan oloinen kun tein... Ajattelin itseasiassa uutena vuotena tinan kanssa temppuillessani, että oisko sinne pohjaan voinut sulattaa tinaa painoksi, heh heh :) Äiti ehdotti että liimais sinne raudan palasen. Mitä muuta vois keksiä?

      Poista
    2. Kivi? Jotain askartelumassaa? Tinassa kun on sitä lyijyä...

      Poista
    3. Tai hei, betonia?? Sen voi valaa suoraan sinne!! JOOO!!! :D

      Poista