2014/01/13

LANKA JA NEULE [ohje]


No niin, tämä on nyt se taannoisessa postauksessa mainitsemani ei-ihan-jouluksi-valmistunut-joululahja-tuubihuivi. Mutta vaikka pienestä arviointivirheestä johtuen sainkin neuloa huivin kahteen kertaan, olen siitä silti yhä valtavan innoissani. Kahdesta syystä: Langan vuoksi sekä neuleen vuoksi. Kumpi eka? No, vaikkapa tuo

LANKA


Lanka on Australialaisen Skein -firman pehmoista, kevyttä ja käsinvärjättyä Sock -lankaa*, jonka sain Lankakauppa Kerästä käsityömessuilla kokeiluun. Mun suosikkijuttu tässä langassa on tämä väri. Tykkään yleensä melko tasavärisistä langoista, mutta tässä on kyllä aivan poikkeuksellisen kauniisti neuleeseen asettuva väri. Ei häivähdystäkään värin lätäköitymisestä tai epämääräisistä raidoista. Neuloessani mä käytinkin aina ajoittain tovin vain neulepinnan ihailemiseen. Oikeapuoli näytti muodostuvan pienistä erivärisistä sydämistä, nurjalla väri taas jakautui ihan eri tavalla, paljon tasaisemmin.

Mielelläni linkkaisin teidät Kerän sivuille että täältä näitä saa, mutta taitaapa olla loppu suomenmaasta tämä lanka. Tampereen käsityömessuilla niitä vielä oli, mutta nämä tuntuivat häviävän Kerän hyllyistä semmoisella vauhdilla, että itekki ehdin vain paria vyyhtiä hypistellä. Kerä on siis ainut Skeiniä maahan tuova putiikki. Mutta ehkä vielä joskus!?

Unton mielipide sohvalle jääneestä Skein -vyyhdistä

NEULE


Ja sitten tuo neule! Eilen Teinin kummitädin/ystäväiseni Hannan luonna joskus käsiini sattui Hannan H&M lähtöiset kämmenikkäät. Niissä oli pätkä mielenkiintoista, kennomaista neuletta. En oo koskaan nähnyt tätä käsinneulotuissa malleissa, mutta teollisessa neuleessa nyt jo pariinkin otteeseen.

Lainasin kämmenikkäitä marraskuussa, ja aikani pähkäiltyäni keksin, miten tätä neuletta neulotaan. Kävin vielä näyttämässä neuletta koululla parille opettajallenikin, joskos saisin tarkempaa tietoa että mitä se oikein on. Me tultiin sitten hetken tuumailin jälkeen siihen tulokseen, että se on mahdollisesti jonkinlainen muunnelma verkkopatenttineuleesta. Tätä vaan neulotaankin sileänä neuleena, eli toinen puoli nurin ja toinen oikein. Opettajat muistelivat, että neulekoneen malleista löytyisi jotain tämän tyyppistä kertoneuletta. Kysytään nyt vielä teiltäkin,

ONKO TEILLÄ TARKEMPAA TIETOA, MIKÄ TÄMÄ NEULOS ON?

H&M kämmenikkäät, joista neuleen bongasin

Nurja puoli päällepäin



No, oli mikä oli, mä pidän siitä aivan valtavasti!!

Neuleen OIKEAPUOLI (yllä) on sileän näköistä, mutta silmukat ovat venytettyjä ja sen myötä vähän isompia. Jos neulosta venyttää sivuttaissuunnassa (kuten kuvassa alla), näkyy oikeiden silmukoiden välissä oleva erikoinen ristikkäiskuvio, joka tuo ehkä jossainmäärin neuleeseen 1o 1n joustimien ilmettä.




NURJAPUOLI (alla) on se,  mikä sai mut tästä neuleesta alun perin kiinnostumaankin. Tuo hieman kennomainen kuvio tulee parhaiten esiin kun neuleen lopuksi sileyttää kevyessä pingotuksessa pituussuuntaan. Sivuttaissuuntaisesti venytettynä kennokuviointi litistyy ja neuleen pinnasta tulee mulle etäisesti mieleen punotut korit. Kennot tuo neuleeseen hauskan 3D vaikutelman (mikä ei oikein kuvissa näy...).


Tämä neulos on paksuhkoa (sillä jokainen silmukka neulotaan kahteen kertaa), muttei kuitenkaan yhtä paksua kuin tavallinen patentti. Se on myös valtavan joustavaa (erityisesti leveysuuntaisesti), laskeutuvaa, ylikivaa (joskin hieman hidasta..) neulottavaa, syntyy pelkästään oikeista ja nurjista silmukoista (siis erittäin helppoa!) ja mä en vaan pääse yli siitä kuinka paljon pidän neuleen molemmista puolista! Nurja on niiiin mielenkiintoista ja sileäpuoli taas ainakin tällä Skeinin langalla aivan valtaisan nättiä. Mä niin <3 tätä neuletta.

Kun en tosiaan tiedä neuloksen nimeä, kysyin Jokelta, että miksikä voisin sitä kutsua. Jokke ehdotti että Pekaksi. Okei? Kysyin vielä parilta kaveriltakin, ja yksi ehdotti että Hatenttineuleeksi (hanne + patentti). Öh? Ehkäpä verkkohatentti? Kuullostaa aivan joltain tietokoneohjelmalta. Ehkä pitää mennä tuolla verkkopatenttimuunnoksella.

No mutta, lopuksi tietty vielä ohje tähän mun uuteen suosikkiin sekä kuvissa näkyvään tuubihuiviin. Kuvasin videon, koska siinä välittyy helpommin tämän neuloksen idea (sori videon ajoittaisesta epätarkkuudesta...). Kysykää, jos jää epäselvyyksiä. 

TUUBIHUIVI


Tämä tuubihuivi syntyy yhdestä Skeinvyyhdistä ja menee kaksi kertaa kaulan ympäri. 




lanka: Skein Sock
menekki: 100g eli yksi vyyhti
puikot: nro 4
koko: Leveys 23 cm ja pituus 130 cm. Neule kuitenkin venyy melko helposti molemmista mitoistaan.
 
Luo 45 silmukkaa. 
1. krs (nurja puoli): Neulo ensimmäinen silmukka oikein (reunasilmukka), seuraavat 43 silmukkaa nurin ja viimeinen silmukka (reunasilmukka) taas oikein. Käänny
2. krs (oikea puoli): Neulo ensimmäinen silmukka (reunasilmukka) oikein. *Neulo 1s oikein edellisen kierroksen silmukan läpi, neulo 1s tavallisesti oikein* toista *-* koko kierros, kunnes jäljellä on 1s (reunasilmukka), neulo se oikein. Käänny.
3. krs (np): Neulo 1 s oikein. *Neulo 1 s tavallisesti nurin, neulo 1 s nurin edellisen kierroksen silmukan läpi* Toista *-* koko kierros, kunnes jäljellä on 1s (reunasilmukka), neulo se oikein. Käänny

Eli
Sekä nurjalla että oikealla neulotaan aina joka toinen silmukka edellisen kierroksen silmukasta läpi, toinen taas tavallisesti. Se silmukka, joka neulotaan nurjalla puolella tavallisesti, neulotaan aina oikealla puolella edellisen kierroksen läpi, ja se joka neulotaan nurjalla edellisen kierroksen läpi, neulotaan taas oikealla tavallisesti.

Toista kierroksia 2. ja 3. kunnes huivi on sopivan pitkä tai kunnes lankaa on jäljellä reipas metri päättelyä varten.


VIIMEISTELY
Neuleen voi viimeistellä joko tavallisesti saumaamalla, eli päättele silmukat tavallisesti ja pistele päät siististi yhteen. Neuleen päät voi tietenkin myös silmukoida, joskin tässä neuleessa silmukoitu rivi jää hieman näkyviin, sillä se poikkeaa vähän neuleen muusta pinnasta. Jos oikein siistin sauman haluaa, niin neuleen voi aloittaa luomalla silmukat eri langalla. Luomislanka puretaan lopuksi pois, ja 1. krs silmukoiden pohjukat nostetaan puikoille silmukointia varten. Tällöin kuitenkin neuleeseen tarvitaan 1 krs alkuun lisää (eli vaihda luomisen jälkeen neuleessa käytettävä lanka. Neulo 1krs oikein ja aloita sitten ohjeen mukainen neulominen).

Neule kannattaa ehdottomasti kevyesti höyryttää ja pingottaa pituussuunnassa, se tuo nurjan puolen kennokuvion selvästi paremmin esiin.


HUOM!
Puhun ohjeessa oikeasta ja nurjasta puolesta. Oikeasti mun mielestä tässä neuleessa ei ole nurjia puolia vaan pelkästään vaan oikeita ;)
 
-hankku

*saatu blogin kautta

32 kommenttia:

  1. Bongasin ja ostin Lindexiltä villapaidan, koska pinta oli niin kivannäköistä. Mietin ja mietin ja tällaista se taitaa olla (väri hämää)! Pakko ottaa testiin :) Kiitos siis ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kyllä hyvinkin olla just samaa, muistaakseni ite oon nähnyt tätä henkkamaukan lisäksi ainakin seppälässä, niin että miksei myös lindexillä. Onpa mielenkiintoista kuulla miten muilla sujuu kokeilut :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta!
    Neulon tällä hetkellä nukenvaatteita, pieniä neuletakkeja, joihin voi mukavastikokeilla aina myös kaikkea uutta. Otan tämän käsittelyyn heti tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mäkin haluan neuloa pieniä neuletakkeja!! :)

      Poista
  3. Vähänkö hauska, kaunis, ihana, helppo, mahtava!!

    VastaaPoista
  4. Samoilta messuilta ostin minäkin vyyhdit Skeinin lankaa Kerän kojusta. Sain vielä toisen vyyhdin kaupasta myöhemmin, mutta se siitä sitten. Toivttavasti lankaa tulee jossain vaiheessa lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Jonna sanoi, että tilauksessa on, mutta että viimeksikin meni reipas kuukausi toimituksessa. Toivotaan että vielä joskus tulee! :)

      Poista
  5. Ai miten vekkuli tekniikka! Nurja puoli on niin se juttu tuossa. Ja aivan ihana lanka; niin kaunis neulepinta molemmilla puolilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nurja puoli päällepäin se oli niissä teollisissa neuleissakin, mitä oon nähnyt. Mutta kaulahuivissahan saa näppärästi molemmat puolet käyttöön :)

      Poista
  6. Ihan mahtava tuubihuivi! Tätä on pakko saada kokeilla, kiitos hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on mielenkiintoinen pinta. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä munkin mielestä ihan erityisen mielenkiintoinen :) Ole hyvä :)

      Poista
  8. Mallineuleesi vaikuttaa samanlaiselta kuin Elise Duvekotin Knit One Below. Ihanan langan löysit neuleeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tattista, pitääpä käydä tutkailemassa jos vaikka noilla hakusanoilla löytyisi! Kiitos!

      Poista
  9. U.P.E.A.! Ja kiitos tuosta mallivideosta, pakko testata - on tosi kaunis pinta, varsinkin tuo "nurja puoli"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä neuleessa on kyllä todellakin oikeapuoli ja oikeampi puoli :)

      Poista
  10. Aivan Ihana! Malli on ilmiselvästi hatenttineuletta... Kiitos tästä!
    Leena

    VastaaPoista
  11. Voi veikkoset, että on kaunis neulepinta ja lanka! Kiitos erinomaisesta ohjeesta. Tehtävä on!!! Kiittäen, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on kuule luonnossa vielä nätimpi, molemmat ovat! Kiva jos kokeilet :)

      Poista
  12. Oi onpa hieno! Ja kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  13. Herranjestas kun on ihanaa lankaa! Täytynee lähteä neuleturismia harrastamaan tuonne Kerän putiikkia päin, oon kuullu pelkkää hyvää niiden valikoimasta! Ihana ohje, sopis hyvin junaan kilisteltäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä kyllä on aika <3 Mutta se on tosiaan tällä hetkellä loppu! Snif. Mutta sitä pitäisi tulla kai lisää...kannattaa seurata Kerän sivuja. Vaikka onhan siellä todella monta muutakin, aivan yhtä ihanaa lankaa :)

      Poista
  14. Tuleeko tuosta neuloksesta silleen samalla tavalla kuin patenttineuleessa hieman paksumpi kuin normaalisti? Haluaisin kutoa itselleni paksun villatakin, ja olen miettinyt onko patenttineule sitten liiankin paksua. Tämä sinun ohje voisi toimia, näyttää tiiviiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tuosta tulee juu selvästi paksumpaa kuin tavallisesta sileästä neuleesta. Patenttiin verrattuna en osaa sanoa...veikkaan että on vähän ohuempaa kuin patentti. Neule ei kuitenkaan ole kauhean tiivistä, ainakaan näin isoilla puikoilla tehtynä. Se venyy myös melko helposti, mikä voi olla ongelmallista isolla pinnalla. Mutta toisaalta, pienemmillä puikoilla tehtyinä jousto olisi vähäisempää. Kannattaa kokeilla mallitilkulle ensin :)

      Poista
  15. Mulla olisi yksi vyyhti Skeiniä jemmassa, siitä saattaisi tulla vaikkapa tällainen huivi :) tuo väri on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on kyllä ihana väri, mutta veikkaan että siellä olisi ollut monta muutakin ihanaa! Harmi kun ne oli jo niin lopussa silloin kun pääsin näitä kunnolla tutkimaan! Haluaisin kokeilla tästä vielä sukatkin joskus.

      Poista
  16. Koskahan mä saan mun hatenttituubin?-) Siihen asti täytyy vaan tyytyä ihastelemaan täällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan koska vaan :) Mulla on muuten myös se sun unipussi! Ja olikohan vielä jotain muutakin? Mites nää sais kuskattua sulle asti?

      Poista