TIIMARIA LÄMMÖLLÄ MUISTAEN

Voi Tiimari!

Kyllä mä muistan, kun pikkutyttönä käytiin kavereiden kanssa Seinäjoella Tiimarin ihmemaassa tuhlaamassa markkoja. Mä tykkäsin aivan kauheasti niistä pikkuruisista vihoista, joiden kannen kuva  toistui haaleana versiona vihon jokaisessa paperissa. Joskus ne jopa tuoksui jollekin hentoisesti. Kavereiden kanssa sitten kotona revittiin supervarovasti papereita irti ja vaihdeltiin niitä keskenään. "Sä saat multa näitä hevosen kuvia, jos mä saan sulta tuota kissaa." Emmä muista että olisin niillä vihoilla mitään muuta tehnyt, kuin vaan ihastellut kuvia. Eihän niihin oikein malttanut piirtääkkään. Ehkä joskus kirjoitin niihin jonkun erityisen tärkeän asian.

Kyniä piti kans aina saada, ja kumeja. Mä tykkäsin erityisesti niistä kumeista, jotka sai laitettua kynän päähän. Mulla on edelleen tallella myös joitakin suosikkikyniä, jotka oli niin ihania ettei niitä malttanut käyttää. Tai sitten ne oli niin älyttömiä, ettei niitä voinut käyttää. Kuten vaikka ne pehmoiset lyijykynät jotka taipui vaikka solmuun (mutta joiden lyijy oli niin kumista, ettei siitä jäänyt oikein jälkeä), tai ne mustekynät joissa oli joku 12 eri väriä, mutta joista toimi noin kolme väriä. Ja entäpä ne täytekynät, joiden sisällä on monta pientä terää, jokainen omassa pienessä muovitupessaan. Sitten niitä muovituppeja vaihdeltiin käyttöön sitä mukaa kun edellisen terä kului loppuun. Ja auta armias, jos hukkasit yhden - koko kynä kävi tarpeettomaksi!

Ja sitten oli ne askartelutavarat. Paperit, pikkuruiset kukat, piipunkrassit, leimat, kiiltokuvat, tarrat. Liimat, kreppipaperit, pahvit ja sakset. Ja hileet! Ja kirjepaperit! Päiväkirjat, superpallot, avaimenperät, viivottimet, penaalit.  

En voi sanoa että jäisin varsinaisesti kaipaamaan Tiimaria maksavana asiakkaana. Mun ostokset viime vuosien aikana ovat olleet lähinnä yksittäisiä kartonkeja, pari kynää, paketti hamahelmiä ja muutama kansio. Siis tavaroita, joita saan muualtakin. Voidaan pohdiskella myös sitä, että kuinka ekologisina ja kestävän kehityksen mukaisena voidaan pitää tällaisia tavarataivaita. 

Mutta kyllä mua silti vähän surettaa, että ehkä noin kuukauden päästä viimeisetkin Tiimarit sulkee ovensa. Tiimarilla on kuitenkin ollut aika vahva osa mun omalla askartelu-uralla, se on sekä innostanut että mahdollistanut. Ei niitä hileitä ja vihkoja silloin muksuna mistään muualta saanut kuin sieltä Tiimarista. Mutta nyt saa, ja sepä se ongelma kai onkin. Niinpä nyt saamme jättää hyvästit tuolle pienten tyttöjen ikiomalle kaupalle.

Eilen kävin pikaisesti piipahtamassa lähimmässä Tiimarissa, joka todellakin vielä löytyy vain parin sadan metrin päästä meiltä. Hetkellisen nostalgian kourissa ostin yhden ihanan prinsessakynän, sydänkumin ja pari miniminimini kokoista puuhakirjaa. Ostin myös pari yllä näkyvää neliönmuotoista pleksilaatikkoa, joita olen moneen kertaan havitellut betonimuoteiksi. Mutta ne ei ole olleet myynissä, ne ovat olleet myytävää tavaraa varten. 

Mutta nyt nekin oli kaupan. 

Jääkö teille Tiimaria ikävä?

-hanne