2013/01/12

JEMMA & VINKKI


JEMMA. Mä laskin just, että meidän pienen pienessä kaksiossa mulla on ainakin 8 paikkaa, jossa mulla on kässäjuttuja jemmassa, ja jokaisessa jemmassa on tavaraa (=lankaa/kuteita/puikkoja/kankaita/askarteluhärpäkkeitä/hamahelmiä/maaleja yms) vähintään kauppakassillisen verran, pääosin paljon enemmänkin. Mua ärsyttää tää nyssyköiden ja jemmojen määrä, mutta minkäs teet. Mieluummin loppuu tila kuin harrastus! Lohdutukseksi voi kuitenkin yrittää saada nämä kaikki jemmat mahdollisimman kivan näköisiksi. Olkkarista löytyy jo pari HAY:n laatikkoa, String hyllyn kaapisto on myös yksi mun jemmoista.

Eilen kävin ostamassa itselleni synttärilahjaksi (synttärit on vasta kuun lopussa, mutta että ehtii ostaa monta lahjaa, pitää aloittaa ajoissa) uuden ihanan jemman, nimittäin kuulkaas jättikokoisen, pestävän (!!!) paperipussin. Näin näitä Helsingissä ihanassa Pinossa jo tovi sitten, mutta jostain syystä en vielä silloin malttanut moista kotiuttaa. Ehkä mä en ollut vielä silloin tarpeeksi pitkään katsellut tuolla samalla paikalla ollutta, repeytynyttä ja ruttuista kassinyssykkää, joka reppana teki kaikkensa pitääkseen sisällään mun matonkudevaraston. Nyt pääsi vihdoin vanha kassinyssykkä kassien taivaaseen, ja matonkudevarastona saapi toimia tämä Essentialin näppärä paperikassi. Ja tänne kuulkaas mahtuu! Kävi jopa yllättäen ilmi, että mun matonkudevarasto onkin aivan liian pieni, pussi ei tullut edes puolilleen! Tämä on kyllä mun uusi suosikki jemma!


Ja ai niin, mainitsinko jo, että ostin näitä tietenkin heti kaksi, toisen vähän pienemmän olkkariin sellaiseksi "meneillään olevien käsitöiden" jemmaksi. Oikeastaan taidan hakea vielä kolmannenkin, sellaisen pienen pussukan, valkoisen tai ruskean, tuohon sohvan käsinojalle. Sinne voipi sitten jemmata mittanauhat, sakset ja muun pikkukaman. Näin teen! 

Suosittelen kyllä lämpimästi ottamaan näihin pusseihin vähän näppituntumaa. Pussien materiaali on veikeää, tuollaista paksun paperin tuntuista, mutta sitten kuitenkin tosi jämäkkää ja sitkeää. Pussin suuta voi kääriä ylös ja alas tarpeen mukaan, pussia voi rututa ja suoristaa. Värejä näytti Pinosta löytyvän neljää erilaista, valkoista, harmaata, mustaa ja ruskeaa. Kokoja löytyy taas kolme, XL, L ja M.

(kuva: Saara Salmi / Virkkuri)

VINKKI. Hauskinta on, kun jäät juttelemaan täysin vieraan ihmisen kanssa ja sitten käykin ilmi molemmin puolin että "ai hei sä oot se, mää tiedän sut!". Näin pääsin tutustumaan eilen samaisella Pinon reissulla Molla Millssiin. Molla Mills on mulle tullut vastaan aiemmin Joken kautta, Jokke oli nähnyt Molla Millssin virkattuja hienouksia koulussaan ja kehotti mua googlaileen näitä. Ja siis se mun vinkkiviitonen on nyt se, että kuulinpas eilen, että Molla Mills työstää parhaillaan parin kuukauden päästä julkaistavaa VIRKKURI kirjaa, josta tulee Virkkuri-kirjasarjan ensimmäinen osa. Kirja on raikkaalla otteella virkkausta lähestyvä virkkausopas ja sen teemana graafinen virkkaus. Yllä olevassa kuvassa on vähän esimakua siitä mitä tuleman pitää. Mahtavuutta, sanon minä!

Mä niin pidän näistä tämmöisistä kirjoista; Suomalaista osaamista, uusia ideoita, visuaalisesti näyttävässä paketissa. Mä tiedän että tämän vuoden aikana tulee ilmestymään parikin tämmöistä mielenkiintoista uutuutta. Vapise String hyllykköni, täytettä on tiedossa!! Näihin palaan kyllä sitten lähempänä.

 -hanne

41 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa nähdä omia tuotoksia täällä! Iso kiitos, Hanne! Virkkaus rules, odotan itse myös kirjan julkaisua jo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, virkkaus todellakin rules! Tsemppiä loppurutistukseen!

      Poista
  2. Oi oi oi, aivan mahtavaa! Mä oon fanittanut Molla Millssiä tyyliin aina! Ihan parasta että tulossa kirja (rakastan kirjoja), tuon kuvan perusteella näyttäisi olevan aivan parhautta tulossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää luulen kans, että on semmonen pakko hommata -teos tulossa :) Mä oon kans kirjafani, tai jotenkin erityisesti kässäkirjafani. Mä haluan ne kaikki, vaikken edes tulisi kokeilleeksi kuin paria juttua kirjasta.

      Poista
  3. Täällä mulla oli ihan sama "piilo" ongelma kunnes nyt muutettiin kolomiosta pieneen kaksioon uutenavuotena! Keräsin kaikki käsitöihin, askarteluun, maalaamiseen ym. omaan touhuuni liittyvät jutut yhteen nurkkaan ja sanoin ukolle että haluan käsityönurkan. Samalla sain työpöydän, jota mulla ei ole ollut yli 5 vuoteen. Pienihän se on, ja siellä on noin 10 isoa smart storen laatikko ja kymmenittäin pienempiä laatikoita, mutta ovatpahan nyt järjestyksessä...tai ainakin kaikki samassa paikassa :)
    Pöytä on niin pieni, ettei siihen mahdu samaan aikaan kirjoituskone ja ompelukone nypläystyynystä puhumattakaan, mutta jokainen vuorollaan! Suosittelen lämpimästi samaa! Lähiaikoina saatan tehdä postauksenkin kyseisestä nurkastani, kunhan saan sen vielä enemmän organisoitua ja jonkinlaisen ilmoitustaulumeiningin :)

    Terveisin: Ann-Nina http://menolippuhavannaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi kuullostaa mukavalle! Määki haluaisin kaikki samaan paikkaan! Pitääpä tulla lurkkimaan sun nurkkausta. Mulla on kyllä pöytä, tai no, puolet pöydästä, mutta siinä on aina se ompelukone ku ei se mahdu muualle....

      Mä haaveilen vaatimattomasti semmoisesta huoneesta jossa olis iiiiso pöytä, seinän mittanen kaappi missä olisi tuhat hyllyä ja sitten muutama tommonen XL kokoinen pussukka langoille ja kuteille. Ai että!

      Poista
  4. Hei, tuo Virkkuri-teos on kuin tehty ystäväni "Vanhan Hehkulampun" käsiin. Pitääpä toivoa ettei bongaa sitä mistään ja ostaa pakettiin. Kiitos vinkistä - ja jep, jemmapussi on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Kässäkirjat on kyllä mukavimpia lahjoja saada :)

      Poista
  5. Ihana virkkuri-sivusto! Tykkään noista virkatuista jutuista kuin hullu puurosta :D

    VastaaPoista
  6. Mä oon haaveillut kaapista. En mistään perus komerosta, vaan sellaisesta jaloilla seisovasta, oikeasta puusta tehdystä kaapista. Sinne sais ainakin tällä hetkellä vähän siistimmin noi langat ja ehkä kankaatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin jo tuonne ylemmäskin, että mulla on sellainen vaatimaton haave kokonaisesta kässähuoneesta :D Ehkä vielä joskus...mut kyllä mua vähän harmittaa kun joskus olis idistä kokeilla jotain juttua, mutta ei vaan jaksa lähteä kaivamaan sitä tiettyä kangasta, jonka tiedät omistavasi, muttet oo varma missä se niistä kahdeksasta jemmasta on..huoh.

      Poista
  7. Ai niin luinkin tuosta lehdestä, täytyypä pitää silmät auki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollut tästä aiemmin kuullut, onneksi tuli nyt vastaan!

      Poista
  8. Oi hän on niin tyylikäs nainen, varmasti hauska kirja tulossa!

    Jemmoja olla pitää, ja nimenomaan monta. Mun tämän hetken tärkein jemma on sellainen kahden korin muodostama "no mä en nyt oo tekemässä mitään, mutta jos yhtäkkiä haluaisinkin kutoa, niin kantsii olla näiden lankojen tässä sohvan vieressä valmiina".

    Nuo paperipussit on kyllä paljon stylempiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä tosi tärkeää että on kaikki tarpeet tossa käsien ulottuvilla. Mullakin on nyt kaksi jemmoista sohvan välittömässä läheisyydessä ja kaksi lisää noin neljän metrin päässä. Toistaalta makkariin on siitä taas sitten enää toiset neljä metriä (ja siellä on siis kaikki loput jemmoista). Niin että mitä mä tässä valitan liian pienestä kämpästä! Mullahan on kaikki käden ulottuvilla! :D

      Poista
  9. Mullekin kelpais tuollainen pussijemma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tykkään tuosta ihan kauheasti, tämän vuoden paras ostos tähän asti, heh heh :)

      Poista
  10. Tosi kiva toi paperipussi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! Näistä saa vielä lisäksi tosi näppärästi kääräistyä tuon pussin suun kiinni silleen ettei kissat pääse lankajemmoille yö aikana. Kissanomistaja kiittää!

      Poista
  11. Sama ongelma. Tilaa ei ole, tavaraa senkin edestä. Käytössä on lankakoreja, pärekoreja, meriheinäkoreja, matkalaukkuja, viinilaatikoita, virkattuja koreja, kirjahyllyjä, raheja... onneksi tiedän itse, mistä mitäkin hakea, muutoin olisi aivan mahdotonta tehdä ikinä mitään askarteluja tai käsitöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin tuttua :) Mun vaan pitäis tehdä joku inventaario, että olisin itekkin just paremmin selvillä mitä missäkin on, nyt mulla on vähän sekaisin kaikki ja se on kyllä hankala homma.

      Poista
  12. Hauska vinkki jemmapaikasta. Itse en uskalla edes laskea, monessako paikassa on jotain äärettömän tarpeellista, mistä teen joskus jotain. Sitä odotellessa. Paperipussit Pinosta on vallan kivan näkösiä teille kotiutettuna. Varmasti hekin viihtyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasit viihtyvät joo, mää pidän niistä tosi paljon!
      Musta tuntuu että kässäharrastukseen liittyy tiiviisti aina jonkin asteinen hamstraus...;)

      Poista
  13. ooo noihan on aivan ihania!

    VastaaPoista
  14. okei ja miten estät kissaa omimasta kaikkia pusseja? oma pussi kissalle? siis neljäs...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yllättäen kissat ei ole ollut noista vielä kovin kiinnostuneita (koputan puuta). Ja jos joskus kiinnostuvat, saa noista helposti kääräistyö tuon suuaukon kiinni silleen ettei kisut pääse osingoille...tai sitten voi tietty myös helposti ostaa niille se neljäs pussi, niin kuin ehdotit :D

      Poista
  15. Heh, mulla on koti täynnä näitä http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50107975/ ja näitä http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/90081290/ . Siis juurikin lankoja ja muita tarvikkeita täynnä... Nuo ensimmäiset on siitä käteviä että kestää vaikka laittais kirjoja täyteen.

    VastaaPoista
  16. Mä haluun kans noita kasseja!! Ei niitä varmaa myydä muualla ku Helsingissä? Vähän turhan pitkä matka..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei ole tullut vastaan näitä muualla, mutta eihän sitä koskaan tiedä! www.essent-ial.com on siis valmistajan sivut (löytyisikö sieltä listaa jälleenmyyjistä?), ja näitä kannattaa googlesta hakea sanoilla selluloosasäkki, pestävä paperisäkki jne. Ja ainahan voi koittaa olla Pinoonkin yhteydessä, jos vaikka lähettelisivät tai tietäisivät muita myyjiä?

      Poista
    2. Pitääpä tutkia asiaa :)

      Poista
  17. Tosi kiva idea :)

    Teillä on aivan ihana kisusöpöliini! Minkä rotuinen kissa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kiitti, Elma on kyllä aika söpis :) Elma on American Curl, joskin "vain" lemmikkitasoinen, eli nuo korvat eivät ole ihan niin kippurat kuin niiden pitäisi olla. Ihana ihana rotu!!

      Poista
  18. Ihania jemmakasseja! Ne tulis todella tarpeeseen omillekin aarteille. Olen miettinyt jättimäisä pärekoreja, mutta noi pussit vaikuttaa todella tosi päteviltä ja käteviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nää kyllä toimii hyvin, vaikka pärekoritkin kyllä kuullostaa kyllä tosi kivalle! Mun vanhemmilla on yks aivan järkyttävän iso pärekori, sitä käytetään aina jouluisin joululahjajemmana. Mää toivon että perin sen vielä joskus ;)

      Poista
  19. Ai se oot sä. Mä olen lukenut tätä sun blogia muutaman kerran ja tänään tavattiin sun työpaikallasi. Vasta jälkeenpäin selvisi, että sä olet sä. Mun käsitöitä löytyy täältä koruja-ja-kasitoita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no heipä hei vaan tämän kautta sitten :) Mäpäs tuun vastavierailulle!

      Poista
  20. Jee sain kyseisen kirjan käsiini tänään ja kirjottelinkin vähän blogiinkin siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, onko se jo ulkona!?! Pitääpä käydä metsästämässä!

      Poista