2016/05/25

HERKKUJA JA KIRJA-ARVONTA



No siis, mussahan ei oo kauheesti jauhopeukalon vikaa...tai jos ihan rehellisiä ollaan niin, ongelma on ehkä laiskuus. En vaan jaksa leipoa. Ostan karkkipussin. Kiitos nam. Onkin siis vähän heikko pohja ottaa tutkailuun leivontakirjaa....vai onko? Toisaalta, ei näitä kirjoja ehkä ammattilaisille tehdä! Lisäksi oli äitienpäiväkin tulossa ja Jokke lupas, että se tekee mulle sieltä minkä tahansa herkun, niin hei, mikä ettei! Kyllä multa syöminen ainaski sujuu! Postiluukusta kolahtikin pian uunituore Emman makeat piirakat* -kirja kaksin kappalein, joista toinen tietty lähtee jollekin teistä! Siitäpä lisää lopussa!

Mä oon tavannut kirjan tekijän, Painted by cakes -blogaajan Emma Iivanaisen kolmesti. Ekan kerran 2013 kun osallistuin ite käsityöblogaajien paneelikeskusteluun Tampereella Käsin tehty -tapahtumassa. Emma oli samassa tapahtumassa demoamassa kakkujen koristelua ja kävin mielenkiinnosta seuraamassa miten homma hoituu. Samana vuonna Emma oli pompsahtanut esiin ensin Koko suomi leipoo -kisassa ja palkittu myös vuoden käsityöläisenä. Seuraavan kerran nähtiin vuosi sitten Emman puolison Teräsvaari -dokumentin ensi-illassa. Ja sitten, ettei liian nopeesti edettäisi, niin Emman omissa häissä! Meillä on nimittäin semmonen yhteys, että meidän molempien miekkoset soittelee samassa bändissä

Emmaa en kuitenkaan voi sanoa tuntevani, mutta kirjan (tai tämä on itseasiassa jo kolmas!) olin tietenkin laittanut merkille. Ja itseasiassa vähän selaillutkin kirjakaupassa (te voitte vilaista kirjaa vaikkapa täällä). Tiesinkin etukäteen että ohjeet vaikuttivat olevan pääosin helppohkoja, helppoja tai superhelppoja, ja yksinkertaisilla kikoilla kauniiksi loihdittuna. Ja häätarjoilun perusteella veikkasin että myös suhteellisen nam!



Kirja sisältää siis 40 reseptiä herkkupiiraisiin, ja kyllähän mäkin tietenkin halusin jonkun sieltä itse kokeilla tehdä. Mulla usein leipomishommat tyssää (jo) siihen, että kiehtovan reseptin viidentoista aineen listalta multa löytyy kaapista neljä. Kun leipoo vähän, on aika vähän kaapissa mitään valmiina. Emman makeiden piirakoiden joukosta löytyy kuitenkin myös semmosia reseptejä, joilla pykää herkun kasaan ihan muutamalla ainesosalla.

Niinpä eka arvoinkin että tekisinkö esimerkiksi Tarte tatinin vaikko ehkä Popcornpiirakan. Ja sitten aikani tuumattua yllätin itseni valkkaamalla työn alle vähän enemmän väkerrystä ja ainesosia vaativat sitruuna-marenkipiiraat. No, ei tämäkään vaikea ollut. Työläin vaihe oli taikinan kauliminen ja vuokiin asettelu. Niin ja kadonneen pursottimen epätoivoinen etsiminen. Se ei nimittäin ollut enää siellä sohvan alla missä mä sen viimeksi näin. Ärsyttävää, ei saisi siirrellä tavaroita "parempaan talteen" jos niillä kerta on jo ihan mieleenpainuva (taaperon valitsema) paikka. Ei löytynyt ei! Ei mun piiraista tullut ollenkaan niin kauniita kuin kirjassa, se pursotin ois ehkä auttanut asiaa...mutta maku oli kyllä kohdillaan! Ja vaikka mun pursotus oli enemmänkin lässäytys, niin kattokaa nyt, kyllä tuokin aika herkun näköinen on!



Sit toisena kokeiltiin limepiirakkaa. Tai siis, pojat leipoi, minä söin! Tää on niitä piirakoita joka on ekana päivänä tosi hyvää, seuraavana vielä parempaa ja sit vielä paljon parempaa. Ellei se sitten lopu jo silloin ekana päivänä. Ja tässä oli vielä vähemmän hommaa: keksipohja, ainekset sekaisin ja uuniin. Ja nam. Koristella ois voinut, mutta se pursotin oli yhä jossain. Jokke suunnitteli että kokeilee vielä ainakin Twin Peaks kirsikkapiirakan ja mä aion vielä ainakin Banoffeen kokeilla. Koska, no, keksiä, banaania, kinuskia ja kermavaahtoa!


Hei ja sitten se arvonta! Kuten aluksi mainitsin, mulla ois tuossa yksi kirja myös jollekin teistä!  Ja koska kohta yo-juhlat sun muut kolkuttaa ovella, niin laitetaas se pikaisesti arpoen, jos vaikka kirjasta löytyisi vinkkiä juhlaherkkuihinkin. 


Arvonta alkaa nyt! Ja päättyy sunnuntaina 29.5. puolilta öin. 
Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta. Kertokaapas vaikka että ootko leivonnan suhteen ehkäpä Laura lähes ammattilainen, Tauno tuurilla onnistuja, Ulla uuniin polttaja vaikko joku muu. Ja jos sulla on vinkata lempiherkkuresepti niin kerro toki! Palkinto postitellaan vain suomen sisällä. Ai ja anonyymit, jättäkäähän taas toimiva mailiosoite :)

Onnea arvontaan!

******

Hei ps!! Tänään ois sitten se Lankamaailman turvalonkeroiden virkkausilta! Nähdäänkö siellä?

-hanne

*) kirja saatu kustantajalta

114 kommenttia:

  1. Tauno. Yleensä menee joku pipariksi kun pitäisi tarjota leipomuksia jollekin. :)

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! Itse olen vaihtelevasti vähän kaikkea noista mainitsemistasi :D Yleensä turvaudun ohjeisiin, joissa on suklaata, koska eihän suklaa voi maistua pahalta vaikka itse resepti menisi pieleen? :D paivikki.lappi (at) gmail.com on spostiosoite.

    VastaaPoista
  3. No onpa lupaavan oloinen kirja. Meikä tahtoo!

    VastaaPoista
  4. Niin ja siis meikä on kyllä niin vaihteleva leipoja, ett välillä tuurilla voittoon ja toisaalta uunin polttaja ja sit onki pitkä tauko. inthehouzeblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tuurilla mennään leipomuksissa. On käynyt niinkin, että sokeri unohtui leivonnaisista ja arvata saattaa minkälaisia pikkuleipiä tuli :)

    VastaaPoista
  6. Leipominen on niin kivaa, välillä onnistuu ja välillä ei :) Mukana ehottomasti, tuosta kirjasta löytys varmasti tuleviin ristiäisiin hyviä reseptejä.

    VastaaPoista
  7. Kaikki leipomani on tähän mennessä syöty vai muistanko väärin. Jotain palanutta ei kai...
    Mukaan mukavan leivontakirjan arvontaan.

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa :) Kaikenlaista on tullut leivottua, eikä kyllä kertaakaan ole jäänyt leivokset syömättä. Mutta luokittelisin itseli laiskuriksi leipomisten suhteen, leivon vain jos on ihan pakko tai jos tulee auttamaton inspiraatio jostain syystä :D
    s-postini: draweme at hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Meinaa olla niin että jos omalle väelle tekee niin ihan hyvin onnistuu perusjutut, mutta tottakai vieraille leivotut menee lähes aina poskelleen.
    Mukana kirjan arvontaan, tiedä vaikka sen avulla tulisi paremmaksi leipuriksi:)
    ooti-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Niin mukana! Kyllä leipomisesta tykkään, harmittavan vähän on ny koulun ja opparin ohella löyty aikaa. Jos kirja vaikka toisi lisää ideoita ja löytyisi aikaakin. :)

    VastaaPoista
  11. Jonkun verran on tullut leivottua gluteenitonta tuolle avokille. Kaupan omat gluteenittomat on nii hirveän kalliita ja muutenkin suppeasta valikoimasta löytyy vain pari hyvän makuista tuotetta. Leipojana oon aika säheltäjä, parhaat reseptit on sellaisia missä lätkitään kaikki aineet samaan kulhoon ja sitten vaan sekotetaan :D Vaikka vähän sählä oonkin, ohjeiden muuttaminen gluteenittomaksi on ollut ylllättävän helppoa. Mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on muuten valmiiksi muutama resepti mitkä tehdään gluteenittomana ja toki monet esim. keksipohjaiset on helppo muuttaa :)

      Poista
  12. No, ehdottomasti kyllä Tauno. Menestys vaihtelee, mutta kai se johtuu lähinnä harjoituksen puutteesta :) Mukana arvonnassa! memadecrafts@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Sieltä Taunon ja Lauran väliltä, kyllin hyvä näin perhepiirissä :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Noi sitruuna-marenkipiiraat näyttää niin hyville! Mä oon huono keksimään ideoita, mutta jos on hyvä resepti niin kyllä mä yleensä onnistun. Tuossa kirjassahan vaikuttaisi olevan kivoja ohjeita, joten mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  15. Leipomaan mä oon orjallisesti ohjeita noudattava, minkä takia esim. pullista ja sämpylöistä on kauheen vaikee saada just hyviä. Laittaisivat siihen ohjeeseen tarkan jauhomäärän! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plus toi kirjahan täytyy ehdottomasti saada Emman keittiöön..

      Poista
  16. Leivon aika vähän ja onnistun ok tasolla. Jos leipoisi enemmän, niin voisi olla parempi :) Mutta ainekset maksaa enkä halua vyötärölle niitä leipomuksia ;)

    VastaaPoista
  17. Laura the Laiskuri, lapset Anna ja Ahti ahmatteja... arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  18. Mä oon sitten varmaan Aino alan ammattilainen, koulut oon käynyt vaikka eri töitä teenkin! :D Tätä Emman kirjaa olen tiiraillut sillä silmällä, että oispa kiva lisä omaan kokoelmaan!

    VastaaPoista
  19. Kauhee kulhojen kolistelija, eli tykkään leipoa ja saan makua kakkuihin mut ulkomuoto on mitä sattuu. Mukana arvonnassa rinne.sari@dnainternet.net

    VastaaPoista
  20. Tauno leipomisessa, mut syömisessä oon kyllä Seija Sokerihiiri! Töissäkin oon aina se tyyppi joka ensimmäisenä ottaa pullan palaverissa. Nam :)
    Lapsen synttärit järkkään joko tekemällä vohveleita (= ei leivontaa, jokainen saa itse paistaa ja koristella - superhelppoa!) ja/tai tekemällä semmoisella kaikki-aineet-sekaisin-ja-uuniin -ohjeella jugurttikakkumuffinsseja. Juustokakutkin kyl onnistuu kunhan ei mee liikaa kikkailuksi.

    VastaaPoista
  21. Jotain Lauran ja Taunon väliltä. Yleensä leipomukset onnistuvat varsin hyvin.

    kayttaja345@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Vaihtelevalla menestyksellä sujuu leipominen,joskus harrastettu enemmänkin esim.kotijuhliin.Uudet reseptit kyllä kiinnostaa ja on ihanaa selailla leivonta- ja keittokirjoja sirkka.lehdikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Oi vitsit! Tykkään leipomisesta mutta teen aina vähän kokeiluja, jotka harvemmin onnistuu :D

    toistasirkusta@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kylläse Tauno on...

    harkonentaina1@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Heissan!
    Ihana kirja! Melkoisen Laura olen leipomisessa;). Jos aikaa olisi, leipoisin enemmän. Tykkään kokeilla uusia juttuja...Maku-lehtisivustolta tulee nettiin vinkkejä säännöllisesti, joista innostun. Ruoanlaitto enemmänkin maistuu puulta...ja siinä olen Tauno. Tuo limepiirakka näyttää houkuttelevalta, nam.

    nina.sassali@live.fi

    VastaaPoista
  26. Tykkään leipoa, mutta mikään ammattilainen en ole vaan ihan itseoppinut/opetellut kotikokki. Juhliinkin teen yleensä tarjottavat itse.

    VastaaPoista
  27. Tuurilla mennään,vähän vaihtelevasti.Hyvät reseptit ois kyllä tervetulleita,vaikkapa kirjan muodossa.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Äitiyden myötä tykkään yhä enemmän ja enemmän leipomisesta. Enemmän on nykyään onnistumista kuin mönkään menemistä. :D
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mmm jos limestä ja sitruunasta puhutaan I'm in! jussila12@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Leivonta on kyllä enemmän omaan makuun kuin ruoanlaitto. Ja makeeta sen olla pitää!
    saara.lahtivirta@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Leipominen on mun juttu niin taidanpa olla Laura leipoja.
    Ihana kirja jota en ole vielä päässyt katselemaan,jospa onni suosis.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Leivottua tulee, välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja mä teen siskon poikien mielestä maailman parasta tiikerikakkua. Resepti on kyllä Anni Helenalta, mutta poikien äiti ei saa yhtä hyvää samalla ohjeella. Mikä kunnia tämä onkaan�� Outi.vola@elisanet.fi

    VastaaPoista
  33. Mä leivon paljon, mutta oon aika suurpiirteinen varsinkin leivonnaisten ulkonäön suhteen. "Rumaa, mutta hyvää" on mun leipomistunnuslause :)
    nappituntuman_amria@yahoo.com

    VastaaPoista
  34. Huono kokki, mutta leipoa tykkään - ainakin kakkuja ja piiraita. :)

    VastaaPoista
  35. Itse olen innokas ja ilmeisen taitava sekä kokeileva leipuri. Selailen mielelläni keittokirjoja ja nyt kaksi esiteini-ikäistä löytää niistä ihan uusia suosikkeja kokeiltavaksi. Joten tälle olisi tarjolla yhdessä osoitteessa monta käyttäjää!
    Pia
    blackbridge16@gmail.com

    VastaaPoista
  36. mukana arvonnassa! tykkään leipoa, mutta yleensä mokaan jotain ja leivonnaisen ulkonäkö on onneton... onneksi maku on yleensä kunnossa, se kai on pääasia :)

    VastaaPoista
  37. Mie kyllä kovasti pidän leipomisesta ja hellan äärellä hyörimisestä muutenkin, mutta niiden pitkin ohjeiden ja raaka-ainelistojen kans meinaa usein loppua kärsivällisyys kesken. Ja niinpä päädyn soveltamaan.

    Toistaiseksi on onneksi maistunut muillekin :-)

    heidi.ahokas@outlook.com

    VastaaPoista
  38. Tauno. Tuurilla tulee hyvänmakuista, mutta kaunista ei juuri koskaan. minnakn@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Pidän leipomisesta. Olis ihanaa leipoa noita herkkuja.

    VastaaPoista
  40. Herkullisen näköistä tuo piirakka! Itsellä on muutam vakkarileivonnainen mitä tulee tehtyä, lisääkin reseptejä olisi kiva opetella.
    lankatarina@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Iida Innokas :D Tykkään tykkään, mutta useinkaan ei aika ja taidot tahdo riittää...
    saaru@nei.to

    VastaaPoista
  42. Kivalta vaikuttava kirja! Uusia reseptejä on aina hauska kokeilla ja etenkin selailla kauniita kirjoja. :)

    VastaaPoista
  43. Oon kyllä ihan Taunoa. Joskus tärppää hyvällä reseptillä. Toisinaan taas ei...
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Oon ehdottomasti enempi kokki kuin leipuri jos pitää valita, siinä hommassa kun kaiken ei tarvitse olla prikulleen :D
    Mutta oon kyllä leiponut joskus onnistuneitakin leipomuksia :)

    VastaaPoista
  45. Mä oon se Laura laiska leipuri ja jos joskus jotain teen, siinä pitää olla suklaata, jottei se voi mennä pahasti pieleen. Tai sitten soitan äitille ja käytän jotain sen vuosikymmenien aikana hyväksi todettua reseptiä :D Mutta mä haluun reseptin noihin missä on marenkiä päällä, näyttää niin hyvältä.

    VastaaPoista
  46. Kyllä täällä tuurilla mennään, eli Tauno olen :)
    olivia@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Leivontahommissa oon vähän laiskanlainen, vaikkakin sitten kun innostun niin ihan maistuvaa on tullut! Mielelläni myös kokeilen aina jotain uutta.
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  48. Innokas! Tykkään kovasti, vaikka ei se aina ihan suju niinku toivois tai näytä siltä kun ohjeen kuvassa :)
    sssrnn(at)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Tuurilla mennään :) saija_o@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Parhaina päivinä tuurilla onnistuja, useimmiten uuniin polttaja. Tai no, kyllä ne leipomukset voi muutenkin pilata kuin polttamalla - milloin on ollut muffinssitaikina uunin pohjalla ja milloin koko talo haissut piparmintulle kun en tajunnut piparminttuöljyn ja -aromin eroa :D
    Yleensä katson reseptit mieluummin netistä kuin kerään kirjoja hyllyyn, mutta tämä kirja taitaa silti olla ihan must have!

    VastaaPoista
  51. Tuurilla mennään, selkeät reseptit on parhaita. Oma suosikki on kääretorttu, mutta ei sekään aina mene niin kuin strömsöössä..

    VastaaPoista
  52. Joskus tunnen olevani lähes Laura, joskus paremminkin Tauno ja kyllä joskus melkein palaa uuniinkin. Joka tapauksessa leipominen on kivaa, ja tuo kirja näyttää kyllä vähintäänkin houkuttelevalta että pakkohan tässä on osallistua arvontaan!

    VastaaPoista
  53. Ooooo, näyttää ihanalta! Olen tosi innokas leipoja, mutta haluan aina kokeilla jotain uutta ja se "täydellisen reseptin" metsästys on aina kesken 😊

    VastaaPoista
  54. Leipomisinnostukseni on vahvistunut lapsen myötä. On ihana tunkea kädet yhdessä taikinaan ja salaa välillä maistella siinä sivussa! :) (jennimarianne@hotmail.com)

    VastaaPoista
  55. Tuurilla tietenkin :) ja usein jopa intoa enemmän kuin taitoa :) lemppari on porkkanakakku ehdottomasti.

    VastaaPoista
  56. Näyttää ja kuulostaa hyvältä, joten mukana arvonnassa. (kiraliann (at) gmail piste com

    VastaaPoista
  57. Olen leipomisen suhteen Iiris innostuja ja useimmiten myös Oili onnistuja :) Kirja näyttää ihanalta, joten mukana arvonnassa ollaan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  58. mykana arvonnassa ja tauno taidan olla

    VastaaPoista
  59. Uskaltaisin sanoa olevani melko taitava leipuri, mutta koskaan ei voi olla täydellinen!

    annemariemilia (at) gmail.com

    VastaaPoista
  60. Mukana, aika Tauno mie olen :) Parempi syömään kuin leipomaan, siksi nakitan miehen yleensä kyökkiin :D

    VastaaPoista
  61. Aika Tauno taidan olla, toisinaan onnistuu ja toisinaan taas ei.. Mukana arvonnassa, sposti on ida.hallami at gmail.com

    VastaaPoista
  62. Tuurilla mennään leipomisessa. Joskus onnistuu toisinaan sitten vaan ei. Syötyä kaikki kuitenkin tulee.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  63. No oon ehdottomasti Hilma hetkellisesti herkuista intoutuva. Tää kirja vaikuttaa sille et saattaisin innostua hetkellisesti pidemmäksikin aikaa

    VastaaPoista
  64. Haha taidan olla aika Tauno,milloin unohtuu hiiva ja millon lurahtaa liikaa liivatetta.Pitäisi ehkä seurata enemmän ohjeita;).Bravuurini on korvapuustit:P
    mukana amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. Mä tykkään leipoa ja leivon aika paljon - yleensä kyllä sellaisia vanhoja tuttuja juttuja, jotka onnituvat varmasti. maj_98(at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Kirja olis ihana! Mä niin tykkään leipoa piirakoita. Kakut onkin sitten ihan kauheita leivottavia ja en mä oikeasti mitään juuri koskaan leivo, paitsi kesällä raparperipiirakkaa ja juhliin pakosta. :D Josko kirja innostaisi taas leipomaan jotain uutta ja herkullista.

    VastaaPoista
  67. Maiju makean ystävä, jolla kohtalaisen hyvin onnistuu kaikki perus ja vaihtelevasti haastavammat! :D

    maijuskaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Leipominen on kivaa, mutta usein tapahtuu jotain selittämätöntä.. Kuten viimeksi kun tein ohjeen mukaan superhelppoa pätkiskakkua. Kun kakku oli ollut 50 minuuttia uunissa sisus löysänä ja uunin pohja täynnä taikinaa, päätin lusikoida taikinan vuoasta kuppikakkuvuokiin ja laittaa uuniin vielä vartiksi :D Taikinasta tuli tämän jälkeen muuten hyvä mutta pinta tuli kovaksi, joten leikkasin jokaisesta päälliosan pois ja laitoin suklaata peitoksi.. Ilmeisesti pelastusyritys onnistui kun vieraat pyysivät reseptiä c:

    VastaaPoista
  69. Mä oon kyllä itseasiassa melkoinen leipuri hiiva! ruokaa en osaa laittaa alkuunkaan mut kaikki leivokset onnistuu aina! Onnistuin jopa tekemään heti ekalla kokeilulla täydellistä marenkia :) eli uudet reseptit ois tervetulleita!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Pidän leipomisesta ja uusia reseptejä tuleekin usein kokeiltua, siksi olisi mahtava saada kokeiluun tällainen uusi kirja täynnä makoisia piirakoita! Ja hyvältä näyttivät nuo sinunkin versiot, nam! :)

    sähköposti: henskyyy@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Teen yleensä omia bravuurileivontoja, jotka ei mene pieleen :D kihti9@yahoo.com

    VastaaPoista
  72. Leivon kyllä vaikka mitä ja mielellään. Lasten ruoka-aineallergioiden aikaan olin 7 vuotta erityisruokavalioleipurikin, silloin oli melkein pakko leipoa kaikki itse. Nyt kun tuo pakko on väistynyt olen siirtynyt enemmän keittokirjojen lukemiseen, eilenkin hain kirjastoautolta kolme leivontakirjaa.

    VastaaPoista
  73. Jos olis astianpesukone niin varmaan leipoisin enemmän, mutta tiskaaminen on ajanhaaskausta, joten leipominenkin on vähäistä. Parhaiten onnistuu kakut, pullien kanssa oon ehdottomasti pohjaanpolttaja :D
    tiia.tahvanainen0@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Kokeileva kokki tahtoo uuden kirjan ... ;o)

    VastaaPoista
  75. Kyllä mä vähän sinne Lauraan itseäni laittaisin ja niiiiin mielelläni ottaisin lisää reseptejä kokeiluun. Namskis!

    VastaaPoista
  76. Mitenhän sitä itseään kuvailisi... Leipominen on kivempaa kuin kokkaaminen ja yleensä leipomukset kyllä onnistuukin! Kaikenlaista uutta on kivaa kokeilla, mutta jos leivonnassa on monia vaiheita, niin yleensä sellaiset reseptit jää testaamatta tai vähemmälle huomiolle. Porkkanakakku on ainakin minulle sellainen, että se onnistuu ja sitä ovat syöneet hekin, jotka ovat porkkanakakkua aiemmin vierastaneet. :D

    VastaaPoista
  77. Seija Säätäjä täällä hel, meiltä kanssa aina puuttuu osa leivonta-aineista ja sit tulee vähän noh luovia leivonnaisia välillä. Kirja olis kyllä kiva! Notowler at hotmail piste com

    VastaaPoista
  78. Minä meidän perheessä leivon ja mies tekee ruokaa. Yleensä leipomukset onnistuu hyvin. Tää on nyt lempi herkku.
    http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/02/sitkeat-isot-suklaahippukeksit.html?m=1
    T: sinipiku @ gmail. com

    VastaaPoista
  79. Itse olen laiska leipomaan, mutta tytär on semmoinen "kokeileva leipuri" joka testaa kaikenlaisia ohjeita. Hänelle tästä kirjasta olisi paljon iloa.
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  80. Jotain tuurilla seilaavan ja taidolla onnistujan väliltä. Uudet reseptit ovat aina tervetulleita :)

    VastaaPoista
  81. Taidan olla Niina Nautiskelijaleipoja, tykkään leipomisesta ja yleensä saan leipomukset onnistumaankin. Kiva olisi saada lisää nautinnollisia reseptejä!

    VastaaPoista
  82. Itse olen aika tumpelo leivonnassa, mutta tyttäreni Emma on loistava leipoja ja ilahduttaa minuakin lämpimäisillä. Antaisinkin tämän kirjan hänelle lahjaksi ja kiitokseksi.

    VastaaPoista
  83. Leivonnaisten maun suhteen olen Laura lähes ammattilainen, mutta ulkonäkö ja koristelu on Tauno tuurilla onnistujan tapaista :D

    hilden.heidi(a)gmail.com

    VastaaPoista
  84. Mun pitäis olla Aino Ammattilainen, mut taidan olla enempi Iina Inspiraatioleipoja tai Sanna Soveltaja, joka ei aina ihan onnistu sovelluksissaan... :D

    VastaaPoista
  85. Repa reseptin orja, Taunon ja Lauran välillä noin muuten.
    Mantelius(at)live.com

    VastaaPoista
  86. Jotain Lauran ja Taunon väliltä, tykkään leipoa ja jotain onnistuukin mutta ammattilaiseksi on vielä pitkä matka.

    meliisa.rankinen@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Voi vitsit miten herkullisen näköinen marenkiherkku! Juuri tuollaisi haluaisin tehdä lasteni synttäreille ensi kuussa!... nii, ja kysyitkin jotain... taidan olla sellainen tuuri-leipoja. Joskus onnistuu oikein nappii ja sitten seuraavalla kerralla kaikki menee miten sattuu, mutta aina on herkut maistunut. :) Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  88. Tällä hetkellä sellainen laiska leipoja.. ennen ahkerampikin. Uusi kirja varmaan tsemppais tässäkin. :)

    VastaaPoista
  89. Taidan ite olla jotain Lauran ja Taunon välillä, koska kaikki ei aina mee ihan putkeen vaikkakin lopputulos on syötävää. Lempparit mitä tykkään leipoa on amerikkalainen sitruunamarenkipiirakka (on samanlainen ton limepiirakan kanssa). Tykkään tehä sen välillä sitruunalla ja välillä limellä ja muistan melkein ohjeenki ulkoa. Suolasista lemppari on mamman ohjeella purjopiirakka.

    VastaaPoista
  90. Minä olen Lauran ja Taunon väliltä. Leivonnat onnistuvat yleensä.
    käyttaja1234@suomi24.fi

    VastaaPoista
  91. Sama täällä kuin monella muullakin Laura-Tauno. Kaikki missä on sitruunaa on takuuvarmasti hyvää. Siihen kuppi tummaa kahvia ja namskis:)
    mustankissantytar@luukku.com

    VastaaPoista
  92. Kyllä se näistä on tuo Tauno.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  93. Tauno. Yleensä leivonnaiseni kyllä onnistuvat.

    kayttaja567@suomi24.fi

    VastaaPoista
  94. Olen kyllä Tauno tuurilla onnistuja!

    VastaaPoista
  95. Lauran ja Taunon sekotus ;-) oispa makee opus. saarahanhis@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Kyllä multa pullat ja kakut onnistuu, ainakin joka toinen kerta. Yleensä nii että huvikseenko tekee nii ne on priimaa mutta johonki kun oikeesti pitäis onnistua nii ne joko palaa, putoaa lattialle tai jää raa'aksi keskeltä.. Kirja ois kyllä mainio! 😊 henskiss911@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Ursula uskaltamaton ilmoittautuu!
    Uskaltamattomuudelle on kyllä aikomus tehdä jotain, siinä kirja olisikin mainio apu :) valkoinen.sivu@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Minä leivon paljon. En ehkä kovin taitavasti, mutta silti. Leipoisin vielä enemmänkin jos olisi syöjiä. Nyt olen itse ollut sokeri- ja herkkulakossa pian 5kk ja heinäkuussa ajattelin täräyttää ja syödä vihdoin jotain herkkua. Ehkä jotain tästä kirjasta?! Toivon arpaonnea itselleni <3

    - Tiina

    VastaaPoista
  99. Tuurilla ja helpoilla ohjeilla mennään. Tykkään just sellasista ohjeista, joissa suurin osa raaka-aineista löytyy jo valmiiks kotoa. Eikä oo mitään liiallista hifistelyä, sellaseen ei kärsivällisyys riitä. Kirja näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
  100. TJ2. Herkullinen kirja olisi oiva vieminen hollannin kotiin kun muutamme kahden viikon kuluttua. Joten kyllä kiitos osallistun arvontaan. Ritu

    VastaaPoista
  101. Tuurileipoja mitäkaapistalöytyy-tyylillä. Lopputulos on sitten mitä sattuu... Kirja olisi tarpeen.

    VastaaPoista
  102. Tänään leivoin suolaisen piirakan tuoreesta tankoparsasta ja pekonista. Erinomaiden hyvää oli valkoviinin ja hyvän seuran kera nautittuna.
    Useammin tulee kyllä makeaa leivottua, sellainen herkkuaddikti kun olen ;)

    En nyt sentään leivonnan ammattilainen, mutta jos sellainen "tosi harrastaja" kuitenkin.

    VastaaPoista
  103. Oi minkä näköisiä leivoksia! Itse leivon jos jaksan ja tuurilla onnistun tai sitten en. Aikana ennen lapsia vielä jaksoinkin, nykyään minäkin kapsahdan helposti kaupan antimien puoleen, Laiska mikä laiska ;) Mutta tuon kirjan herkkuja tekisi mieli kokeilla!

    VastaaPoista
  104. leivon lähinnä silloin kun tekee mieli jotain makeaa eikä kaupat oo auki, tai juhliin muita syöjiä varten. en tee koekappaleita ja joskus on mitatkin vähän sinne päin, mutta tähän mennessä mikään ei oo menny ihan totaalisesti pilalle!

    VastaaPoista
  105. Itse leivon aina juhliin ja silloin, kun tule vastaan ohje, jota ei voi olla kokeilematta :) Vakkarini, joka on tähän mennessä aina onnistunut, on hyydytetty valkosuklaajuustokakku! Se on helppo tehdä ja erilaisilla hillokkeilla ja kiilteillä saa vaihdeltua makua ja ulkomuotoa! Nam! :) Ohjeen olen saanut siskoltani :)

    Anna.bbrander@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Olen Krista Kokeilija. Vaikka kokeiltuja reseptejäkin olisi repertuaarissa, niin joku mut aina ajaa leipomaan jotain ihan tuntematonta reseptiä juuri ennen juhlia. Onneksi on useimmiten onnistunut, mutta onhan se vähän stressaavaa välillä. :D Nyt on ollut kokeilussa vegaani leipominen ja haasteita on otettu vastaan. uteliassulatie@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Itse olen kovin laiska leipoja, mutta se ei haittaa, koska meillä leipomukset taikoo pöytään mies. Voittokirjan antaisinkin yllätykseksi hänelle.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  108. Tuuri-Tauno täällä ilmoittautuu :) Aivan ihana kirja olisi herkkujen haaveiluun.
    -Miia-
    miia.porokuokka@hotmail.com

    VastaaPoista
  109. Mä oon tiina tumpelo, kirja olis tarpeen.

    VastaaPoista
  110. Tykkään kokeilla kaikkea uutta, mut löytyy multa myös tietyt luottoreseptit, joihin aina palaan : )

    VastaaPoista
  111. Tuurilla mennään, tarkasti ohjeita seuraten :) -saara

    VastaaPoista
  112. Vielä ehtii, mukaan siis kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista