Jos mä en osaisi tuosta jatkuvasta vesisateesta, palelusta ja jo kahdeksalta illalla hiipivästä pimeydestä jo päätellä että syksy on saapunut, niin viimeistään siitä että blogiin päädytään yhä useammin hakusanoilla "heijastimen teko", "DIY heijastin" ja "heijastimen virkkaus". Voisipa sitä myös itse tarvita taas uutta killuketta hihansuuhun roikkumaan. Heijastinkangasta pyöritellessäni tuli mieleen jostain origamit. Joken mielestä pullistelin ehkä aavistuksen liikaa tämän idean nokkeluudella, mutta jos ei itte itteensä kiitä, niin kuka sitten? Niin että tiedoksi vaan, tästä projektista olen innoissani! Ehkä jopa aavistuksen ylpeä, vaikkei se muuten pohjalaiselle luonteelleni olekkaan lainkaan tyypillistä... :)
Intoa tähän työhön lisäsi myös se, että lisää heijastinkankaita etsiessäni sain tietää, että nykyisin myydään myös VALKOISTA ja MUSTAA heijastinkangasta. Miettikää, mitä mahdollisuuksia se avaa!! Joku ehkä muistaa viime vuodelta mun heijastinkassin, siitä on kuulkaas likat (ja pojat?) tulossa ehdottomasti päivitettyä versiota uusilla väreillä. Jotenkaan tuo hopea ei nimittäin muhun värinä iske. Myös näitä origami-heijastimia varmaan vielä jatkan. Olisi mahtava saada tehtyä semmonen klassinen kurki -origami, mutta yllätten kankaan taittelu ei ole ihan valtaisan helppoa, joten nyt ensin mennään vähän tämmösellä simppelimmällä kyyhkysellä.
(edit. minkälainen ihminen innostuu suunnattomasti uudenvärisistä heijastinkankaista??!)
Toim. huom. Kyyhkysen taitteluohje löytyy niin moneen otteeseen Youtuben ihmeellisestä maailmasta, että ajattelin ettei se enää mun versiota kaipaa. Näin ollen, jos tämän postauksen ohjetta käytätte tarkemmin, suosittelen ehdottomasti katsomaan videosta taitteluohje, nämä mun kuvat näyttää vaiheet vain suurinpiirtein, ja keskittyy noihin liimapaikkoihin. Mun käyttämän ohjeen video on nähtävissä tuossa alla.
Ohje
Materiaalit:
- Heijastinkangasta neliön muotoinen palanen, noin 13cm x 13cm. Kangasta saa hankittua Helsingissä esim. HobbyPointista, Google löysi muutamia nettiliikkeitäkin
- Sakset, nahkarei'ittäjä
- Kangasliimaa, mulla oli käytössä Gütermann Creativ HT2 -liima. Harmaassa linnussa käytin Tammerin Kotiliimaa, sekin toimi hyvin, joskin linnusta tuli kovempi.
- Jonkinlainen tukeva korulenkki tai avainlenkki, mulla oli käytössä halk. 1cm avainlenkki
- Painoa, esim. kirjoja
Valmisteluja:
Jos tämä origami on vieras, kannattaa katsoa video kertaalleen läpi. Tai vaikka ihan taitella kertaalleen paperista. Kyyhkynen kannattaa muuten taitella sitten ehdottomasti alustan päällä, sillä ainakin mun käyttämä liima on varsinaista myrkkyä, se pilaa epäilemättä hetkessä pinnat. Kannattaa varata valmiiksi myös kasa kirjoja painoa varten. Mä käytin origamia pari minuuttia painossa aina taitoksen tekemisen jälkeen sekä liiman levittämisen jälkeen. Heijastinkankaaseen ei nimittäin saa painettua taitoksia kovin tehokkaasti sormilla, sen sijaan pari minsaa painossa auttaa selvästi taitoksen pysymistä.
(edit) Vinks vinks!
Noora ystäväinen vinkkasi tuonne kommentteihin alas, että mikäli liiman tursuilun kanssa tulee ongelmia, toimii tässä myös Loctiten super pikaliimakin. Sitä tarvitsee vain pienen pisaran taitokseen. Tällä taitos liimautuu nopeasti, eikä tursuile reunoilta. Liimausauma jää myös näin hyvin ohuksi. Nooralle kiitos vinkistä!
(edit) Vinks vinks!
Noora ystäväinen vinkkasi tuonne kommentteihin alas, että mikäli liiman tursuilun kanssa tulee ongelmia, toimii tässä myös Loctiten super pikaliimakin. Sitä tarvitsee vain pienen pisaran taitokseen. Tällä taitos liimautuu nopeasti, eikä tursuile reunoilta. Liimausauma jää myös näin hyvin ohuksi. Nooralle kiitos vinkistä!
1. Aloita taittelu kuten videolla, eli taita kangas kerran kahtia kulmikkain siten, että kankaan heijastava puoli jää ulospäin. Yritä painaa taitoskohtaa niin voimakkaasti että siihen jää jälki. Avaa taitos ja levitä kangasliimaa toiselle puoliskolle neliötä. Tee taitos uudelleen, tarkista että liimaa ei pursuile reunoilta ja aseta sitten kangas painon alle pariksi minuutiksi.
2. Kun liimaus on kuivahtanut, jatka taittelua kuten videolla. Yllä oleva taitos löytyy videolta alkaen kohdassa 0:09
3. Ja nämä taitokset videolla näkyvissä (alkaen) kohdissa 0:20 ja 0:44. Laita origami hetkeksi painon alle, että taitoskohtiin tulee selkeämmät taitokset.
4. Avaa hieman origamia, ja levitä liimaa kuten yllä. Tee taitokset uudelleen (kuten videolla kohdassa 0:59) ja laita origami taas hetkeksi painoon. Tämä liimasauma liimaa siis siipien alapuolen kiinni.
5. Tässä kohdin videolla taitellaan nokka (kohta 1:26). Nokkaa ei kuitenkaan oikein saa vielä tässä kohdin pysymään kohdillaan, joten mä tein sen vasta ihan lopuksi, ja hyppäsin suoraan pyrstön taitteluun ja liimaamiseen, videolla kohta 2:03. Taittele pyrstö, ja laita se hetkeksi painoon. Raota sitten hieman pyrstön saumaa ja levitä liimaa pyrstön alle, kuten kuvassa yllä. Laita taas hetkeksi painoon.
6. Taittele sitten nokka, taitteluohje siis videolla kohdassa 1:26. Tee nahkarei'ittimellä reiät linun selkään. Reiät kannattaa sijoittaa riittävän taakse, muuten lintu roikkuu narussa olessaan ihan pystyasennossa. Pujota reikiin avainlenkki.
7. Nyt viimeistele vielä tarvittaessa saumoja kangasliimalla. Mä esim. halusin että pyrstö pysyy tiiviimmin kiinni, siivet vähän enemmän ylhäällä ja nokka/pää tiiviimpänä pakettina. Lisäisin siis sinne tänne saumoihin (nuolen näyttämiin paikkoihin) hieman liimaa ja laiton linnun vielä hetkeksi painoon.
-hanne
Mullakin on heijastintalkoot käynnissä, joulumyyjäisiin pitäis saada vähän myytävää nääs :) Ite ostin mustaa heijastinkangasta viime vuonna, mutta valitettavasti ainakin mun kokeilujen mukaan ei heijastanut kauheen hyvin :I
VastaaPoistaNo voi harmi jos näin on, mä en vielä ehtinyt tuota mustaa kokeilemaan käytössä, pitääpä testata. Kaupan täti kyllä vakuutti että kaikki värit on EU setien hyväksymiä ja luokitukset läpäiseviä, mutta tiedä sitten....
PoistaMäkin oon haaveillut muuten että ottaisin osaa johonkin joulumyyjäisiin ihan vaan jo kokemuksenkin takia. Meinaa vaan loppua pokka kesken, kun ei mulla kuitenkaan olisi kuin sekalainen seurakunta erilaisia töitä...olis kiva jos olis joku selkeä oma juttu! Katotaan nyt kuinka käy...
Joo olin itekkin pikkasen pettynyt siihen mustaan kankaaseen, mutta kannattaa kokeilla silti. Ajattelin itekin tehdä vielä kokeiluja sen kanssa jos sen sais jotenkin toimimaan :)
PoistaIte oon menossa vaan oman koulun myyjäisiin, että on sillain aika matalan kynnyksen juttu. Toisaalta opiskelen käsi- ja taideteollisuusalan koulussa, joten tiedän, että tuotteiden taso tulee olemaan korkea, apua. Olin jo keväällä ekoissa myyjäisissäni ja pöytä oli vähän sillisalaattia kun oli niin paljon erilaisia juttuja myynnissä, mutta hauskaa oli silti. Kannattaa koittaa jos vaan tulee tilaisuus vastaan :)
Oih, miten hieno!
VastaaPoistaKiitti kiitti Mia :)
PoistaAivan ihana!
VastaaPoistaNyt on pakko ehkä kaivella kangasvarastoja, josko heijastinkangasta olisi vielä jäljellä. Kiitos ideasta! (:
kiitos :) ehkä vähän suolainen hinta vaan näillä kankailla, voi kun vois tehdä itse tuon heijastinkankaankin :D
PoistaNo kyllä tämä on sen verran nokkela idea, että kannattaakin pullistella, tiedä vaikka tästä tulisi oikea hitti!
VastaaPoistaHeh, kiitos :) Musta tuntuu, että aina yllätyn mistä postauksista ihmiset pitää. Joskus oon mielestäni oikeinkin nokkela, mutta lukijat ei kuitenkaan kauheesti innostu, ja joskus taas joku omasta mielestä tavallinen ja tylsä työ saa kiitosta. Mutta säilyypäs jännitys tässä blogaamisessakin :D
Poistahyvä idea!
VastaaPoistaTattista!
PoistaTää on aivan mahtava idea! Ja tosi söpöjä heijastimia tulee. :> Jos satun heijastinkangasta löytämään, nii täytyy kokeilla!
VastaaPoistaKiitos, aika hauskasti noi kiilui pimeässä, ja sitten valoisassa ainakin nuo valkoiset näyttää kuitenkin ihan vaan paperisille :) Mutta joo, heijastinkangasta ei valitettavasti oo ihan joka kulmissa. Googella tuli kuitenkin pari nettikauppaakin vastaan :)
PoistaOi oi, joku parhain idea ikinä!!! Sulla on aina ihanan klassisen tyylikkäitä ideoita tosi taitavasti tehty, oon kateellinen :D Mäkin oon haaveillut joulumyyjäismyynnistä mutta en tiedä että ehtisinkö koskaan, missä ois myyjäiset johon voisi/kannattaisi mennä ja mitä mieltä verottaja on.
VastaaPoistaMiksei oo bloggareitten joulumyyjäisiä? :D
Oho, kiitos vaan hehkutuksesta, varsinkin kun se tulee ihmiseltä jolla on semmosia ideoita ja toteutuksia, kuin sulla!!! :) Blogimyyjäiset voisi olla kyllä hyvä homma, vaikken tiedä saisko siellä mitään myytyä, ku kaikki kävijät olisi kuitenkin blogien lukijoita, jotka pääsääntöisesti ovat itsekkin varsin taitavia tekijöitä. Ne vaan tulis kattomaan kaikkia mitä ollaan tehty, ja tekis sitte itte kotona saman :D
PoistaNo toi on kyllä ihan totta (itekin tekisin niin, siis että bongaisin vaan ideat ja tekisin ite) :D Siks ehkä pitäskin mennä myymään ilman blogistatusta jonnekin jossa on ihan nobody :D
PoistaVoi vitsit mikä idea! Aivan ihana :) Ja että mustaa heijastinkangasta, vau. Hankintalistalle menee ihan ehdottomasti, mutta mistähän sitä saisi..?
VastaaPoistaKiitti :) Ainakin Kangastukku.comilla oli nettimyyntiäkin ja niiltä sai ostaa semmosia vähän pienempiäkin palasia kerrallaan. Samoin löysin pari muuta nettikauppaa googlella. Postikulut on tietty usein aika suolaiset...Jos hesaan päin on tuloa, niin täällä tuolta Hobbypointista sai tosiaan ainakin ihan metritavarana sitä.
PoistaAivan mahtava! Tämä pitää kyllä toteuttaa mikäli heijastinkangasta oli tarpeeksi jo hamstrattuna.. :)
VastaaPoistaPS: heijastinkangasta etsivät: myös monet nappikaupat ja käsityötarvikekaupat myy heijastinnauhaa, -lankaa ja -kangasta :) kannattee kysässä! :)
Tänks, ja kiitti vinkeistä. Tuostapas tuli mieleen, että onhan heijastinkangasta tullut vastaan ihan tavistavarataloissakin, kun niissähän myydään toisinaan semmosia heijastintilkkuja paikkavärkiksi!
PoistaMielettömän kaunis idea ja toteutus! Olen haaveillut jo pitkään kokeilevani origameja kankaasta mekkoihin, mutta heijastin tulisi kyllä nyt enemmän tarpeeseen.
VastaaPoistaKiitos! Kankaisista origameista tämä idea ehkä tietyllä tavalla lähtikin, kun oon miettinyt joskus aiemmin, että voisiko semmoisia jotenkin toteuttaa...saisiko kankaan tuettua jollain liimakankaalla tms riittävän ryhdikkääksi? Heijastinkangas on niin paljon jäykempää, ettei tuota ongelmaa ole. Ajatus kangasversioista onkin jäänyt täysin sille mietintäasteelle, ja toteutusvaikeuksien lisäksi en myöskään keksinyt, että mistäs ihmettä mä sitten niillä origameilla tekisin :D mussa ei ole kyllä yhtään vaatesuunnittelijan vikaa, voin kuvitella just mimmoisen kyhäelmän saisin aikaan jos yrittäisin jotain vaatetta tehdä...heh. Mutta taitavan tekijän käsissä (kuten nyt vaikka sun :) voisin kuvitella syntyvän jotain todella todella kaunista!
Poista:) Joo samaa olen joutunut itsekin miettimään, että joku markiisikangas olisi ehkä sopiva, mutta en tiedä... Voisi kai sitä liimata jotain kovikekangasta kankaan toiselle puolelle ja ja... Vinkataan puolin ja toisin, jos syntyy joku nerokas keksintö. Siihen asti tyydyn ihastelemaan tätä heijastinta.
PoistaPakko kokeilla! Kiitos tästä :)
VastaaPoistaMahtavaa!
VastaaPoistaJee :)
PoistaAivan järjettömän ihana! Olen kokeillut vähän vastaavaa kaulakoruna, läpinäkyvällä muovilla (se perinteinen kurki). Mutta nyt taitaa olla pakko ostaa heijastinkangasta, Mahtava idea!
VastaaPoistahuh, kiitos vaan isosti :)
PoistaHieno! pitää testata! :)
VastaaPoistaKiitti :) ois hauska nähdä muiden kokeiluja!
Poistano pitäähän se osallistua, jos kotiovelle tullaan kertomaan :) Kiitos tiedosta :)
VastaaPoistaHeijastinkangasta hommattu (Tiimarista) ja huomenna sitten heijastimia väsäilemään. Loistava idea! -M-
VastaaPoistano sehän on huippua! Onnea matkaan, tuu kertoon kuinka onnistui :)
PoistaHuippu ohje ja koukuttava!
VastaaPoistaTuhrattuani liimatahroja pariin ensimmäiseen kokeiluun päätin kokeilla liimailuja niin, että laitoin elastista yleisliimaa ensimmäisen taitoksen väliin ja sitten nuo myöhemmät liimailut tein Loctite superpikaliimalla. Liimautuu tietysti nopeasti ja kun sitä tarvii laittaa vaan mini tippoja niin ei tule sotkuakaan lainkaan. Lopputulos ei myöskään jää niin "paksuksi".
-Noora-
Hvyä Noora, erinomaisesti oivallettu! Eipä tullut kyllä mieleenkään, vaikka itekkin noiden liimatahrojen kanssa oon tuskaillut :D Kiitos vinkistä!
PoistaHei! Minäkin tein oman kyyhkysen! :) Näkösällä täällä: http://madambc.blogspot.fi/2012/11/kyyhkysheijastin.html
VastaaPoistaTappelua meinas taittelu olla, kun en tajunnut yhtä (tai kahta..) vaihetta ensin lainkaan :D Ja liimojen tursuilessa olisi kyllä tosiaan auttanut tuo ylläolevan Nooran vinkki..no, ensi kerralla sitten ;)
Voi ei :D No mutta hienoa että taistelit loppuun saakka. Noi origamit voi joskus olla vähintäänkin hämmentäviä!
PoistaMä taidan lisätä tuon Nooran vinkin tuonne ohjeeseen asti. Mulla oli nimittäin itsellä käytössä sellainen liima, jonka piti ohjeiden mukaan aina kuivahtaa pieni hetki ennen kiinni painamista. Näin ollen mulla ei (ihan kauhean paljon) liimat tursuillut, enkä tajunnut että tämäkin voisi olla ihan hyvä mainita ohjeessa, tai vähintäänkin varoittaa tästä pienestä haasteesta taittelun tuoksinnassa :D
Ihana idea ja mitä ihanin blogi :)
VastaaPoistaOi, kiitos kiitos <3
PoistaLoistava idea, pitääkin ottaa käyttöön nyt talvipimeällä. Mukavaa uutta vuotta! :)
VastaaPoistaKiitos! Nyt on kyllä niiin pimeää että todella tarvii heijastimia! Mukavaa uutta vuotta sinnekin!
Poistatää ei onnistu multa sit millään. itku tulee :-(
VastaaPoistaVoi ei, miksei? Jos taittelu on hankala, niin kannattaa treenata eka isolla paperilla. Tuollaisella pienellä ja vielä huonosti taiteltavalla heijastinkankaalla se onkin aikas kinkkistä :/ Toivottavasti vielä onnistuisi!
PoistaTodella kaunis toteutus. Oon pitkään etsinyt sopivaa oheismyyntituotetta Kaikki taivaan linnut -biisini kylkiäiseksi. Tää on aivan ihana idis. Mistä ostit heijastinkangasta?
VastaaPoistaEi kun sähän vastasitkin tuohon jo tuolla heti alussa. :D Kiitos jaosta joka tapauksessa! :)
Poista