2011/10/14

vauvan peitto isoäidinneliöistä


Meidän kaikki kaverit saa vauvoja ja se meinaa sitä, että mä saan tehdä vauvoille lahjoja. Kuten vaikka vauvanpeittoja. En ole ennen tehnyt isoäidinneliöitä, mutta pieni, suloinen Jouka toi mahdollisuuden kokeilla niitäkin. Neliöiden virkkaus osoittautuikin valtavan, no, koukuttavaksi puuhaksi. Neliön ohjeen kaivoin Novita Oy:n neuleohjeista (klik). Joukan peittoon tein yhteensä 30 neliötä, pituussuuntaan kuusi ja leveyssuuntaan viisi neliötä. Peiton lopullinen koko taisi olla noin 80cmx65cm. Lankoina käytin SandnesGarnin Lanettia sekä Drops Alpaca -lankoja.   

Isoäidinneliöitä on varsin yksinkertaista virkata, mutta hieman enemmän päänvaivaa tuotti niiden yhdistäminen. Netistä löytyi paljonkin erilaisia ohjeita, ketjusilmukkaketjuista neulaamiseen. Mä päädyin yhdistämään neliöt lopulta virkkaamalla. 


Ohje: Ota yhdistettävät neliöt nurjat puolet vastakkain käteen. Nosta molempien neliöiden reunasta (samasta kohdasta) päällimmäiset silmukat koukulle. Ota koukulle vielä langankierto ja vedä se kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi. Virkkaa neliöt yhteen ensin pituussuunnassa, sitten leveyssuunnassa. 


Ulkoreunaan virkkasin vielä kaksi kierrosta kiinteitä silmukoita ja kolmannella kierrokselle nirkkoreunan: *2 ks edellisen kierroksen silmukoihin, 3 kjs, piilosilmukka ensimmäiseen ketjusilmukkaan* toista.


- hanne

19 kommenttia:

  1. Hieno peitto! Aivan ihana vauvalahja!

    VastaaPoista
  2. kiitti kiitti! Ihan mieluinen se taisi olla saajallekin, tai no, vanhemmille siis :)

    VastaaPoista
  3. Mielettömät värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! ne valikoituivat saajan vanhempien toiveesta "ei mitään vauvavärejä" :)

      Poista
  4. Ihanat värit tuossa peitossa. Hyvin passaavat yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, sopivat myös mun silmään mukavasti, ei turhaa hempeilyä :)

      Poista
  5. tää on tosi upea! miulla itselläni eka peitto kans työnalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Tätä oli kyllä ihan hauska tehdä. Mulla on ollut toinen pienempi kesken iät ja ajat, se tulee kissojen petiin, kunhan joskus vaan valmistuu..

      Poista
  6. Kiitos yhdistämis neuvoista-tuli tosi kaunista:) Maija

    VastaaPoista
  7. Iso kiitos tästä yhdistysohjeesta! Nyt kun vielä saisi nuo neliöiden takapuolet siistin näköisiksi.. Miten sinä sait siistittyä nurjalta puolelta langanpäät piiloon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mulle on virkatessa muodostunut vähitellen semmonen tekniikka, että päättelen lankoja siinä työn edetessä. Näin mulla ei välttämättä ollut kuin viimeinen lanka pääteltävänä.

      Isoäidin neliöissä neuloin aina ensimmäisen pylvään värin vaihtokohdassa molemmilla langoilla (se ei ole kyllä ihan hienoin mahdollinen ratkaisu...ja jos väriero oli iso lankojen välillä, saatoinkin vaan kuljettaa vanhan langan pylvään sisällä seuraavalle kerrokselle). Sitten jätin langan pään kierroksen reunan päälle silleen että sitä seuraavaa kierrosta virkatessani langan pätkä jäi kahden kierroksen väliin. Tätä on vähän vaikea selittää! Tsempiä, päättely on kyllä se raskain homma! Lopuksi työ kannattaa aina vielä kevyesti höyryttää, se tasaa kivasti jälkeä :)

      Poista
  8. hei, opin nirkkoreunan ohjeellasi... en ole ennen edes yrittänyt kokeilla, kun en olisi kuitenkaan osannut, tein peitteeseen reunan ja isoäidin neliön opin Novitan videosta. olet kyllä minunkin mielestäni valinnut hienot värit ja osannut ne hienosti yhdistellä... melkein vaikea uskoa, ettet ole saanut kymppiä käsitöistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiva kuulla, ja kiitos muutenkin kommentista! Kyllä tuo kässä on aina mun vahvimpia aineita koulussa ollut, mutta värisommittelun oon kokenut aina vaikeaksi...ehkä se nyt sitten tässä työssä kuitenkin osui kohdilleen :)

      Poista
  9. Hei, montako grammaa meni suunnilleen lankaa+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nyt en osaa kyllä yhtään sanoa! Peitto meni lahjaksi ja langanloputkin on ajat sitten päässeet muihin puuhiin...pahoittelen! :/

      Poista
  10. Oi! Kaunis! :)
    P.S. Minä tein pannulapun isoäidin neliöstä ompelemalla toiselle puolelle paksu kangas.

    kasityoohjeita.blogspot.com

    :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos ohjeesta palojen yhdistämisestä ja nirkkoreunan tekemisestä. Minulla osottaa 84 palaa, jotka nyt pitää yhdistää.

    VastaaPoista