2014/10/25

KÄSITYÖDOPING


Aina välillä mä oon miettinyt, että mitähän kaikkea kätevää pikku helpotusta ja apuria oikein löytyiskään käsitöidenkin saralta, mistä oon (vielä) autuaan tietämätön. Siis semmosta luvallista pikku dopingia hommiin, jotka voi ehkä tehdä ilmankin, mutta on niin paljon näppärämpi tehdä apurin kera. Mulle tämmösiä on esim. kierroslaskurit, haamutussit, silmukkaruudut ja erilaiset liimakynät/-kankaat

Yleensä sitä tulee kuitenkin tehtyä hommat "niinkuin aina ennenkin", eikä sitä tietenkään osaa kaivata jotain, minkä olemassa olosta ei edes tiedä. Siispä on hyvä aina välillä saada vinkkiviitosia muilta. Tällä kertaa äiti seurasi yhden illan ajan, kun mä yritin pysyä epätoivoisesti oikealla rivillä mun hieman vaikeasti seurattavassa kirjoneulekaaviossa; välillä taitoin paperia ja välillä yritin kynällä pistää merkkiä että missä mennään, mutta silti tipahtelin riviltä. 



Niinpä tänään Seinäjoella Rustoopuorissa piipahtaessamme äiti tuki mun käsityöuraa ostamalla mulle Prymin magneettitaulun, jonka olemassa olosta en kyllä todellakaan tiennyt, ja nyt en enää ikinä tee näitä hommia ilman sitä! Jälleen simppeliä ja nerokasta: A4 kokoinen metallilevy, jossa on mukana muutama pitkä magneetti auttamaan rivillä pysymistä. Tämmösen vois vaikka itekkin väsäillä, ja ah niin paljon helpompi pysyä rivillä!

Niin että nyt täytyy aivan kysyä, mikä on teidän lemppari doping käsityön saralla? Oisko jakaa vinkkiviitosia?

-hanne

49 kommenttia:

  1. Toi magneettitaulu kyllä voittaa ruutupaperin ja viivottimen. Itse olen vasta juuri päässyt kirjoneulesukkien maailmaan ja on todella ärsyttävää, kun kesken kaiken vahingossa huitaisee kädellä viivotinta ja oot ihan hukassa, että millä rivillä oltiinkaan. Tästä voisi vinkata joulupukille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tiedän tunteen! Löytäähän sen oikean rivin laskemalla, mutta kun laskee viidettä kertaa pienen ajan sisällä niin huoh.... :)

      Poista
  2. No onpas näppärä. Itehän tykkään tehdä kaikki aina vaikeimman kautta ja tällasta en ole edes ikinä nähny. Hirmu helponnäkönen systeemi ja tonhan vois melkein itelleki hankkia. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä eri näppärä käyttää! Pärjäähän sitä tosiaan ilmankin, mutta ainakin tämmöisissä kuvioissa, mistä on itsessään vaikea hahmottaa missä mennään plus rivit on pitkiä, on tää kyllä tosi hyvä apu!

      Poista
  3. Hei mä tarviin kanssa tollasen magneettitaulun!

    Silmuccaruutu on kovassa käytössä täälläkin, kuten myös wippi tai palicca (riippuen kumpi lähempänä sillä hetkellä) ja multa löytyy myös wpi-mitta avaimenperästä ;D Nykyään läppäri on myös aina vaan tärkeämpi kun teen neuleen edetessä muistiinpanoja ja mun harakanvarpaita paperilta en aina itsekään ymmärrä... Pärjään kuitenkin pääasiassa aika pitkälle silmukkamerkeillä ja hakaneuloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakun joulupukille kirjettä ;) Multa löytyy myös avaimenperämitta, se on näppärä sekin! Ja totta, läppäri on kyllä tosiaan tärkeä työväline, varsinkin jos suunnittelee työtä ite. Mä jotenkin aina hukkaan kaikki paperimerkinnät :D

      Poista
  4. mä latasin just kännykkään kierroslaskurin ja oon ihan fiiliksissä kun ei tarvii yrittää päässä pitää muistissa rivejä (ja vähän väliä laskea silmukoita kun unohdan!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei semmonen mullakin on! Mulla on sen kanssa vaan se ongelma, että jos on pitkä kierros, niin känny ehtii mennä lukkoon ennen kuin pääsen näppäämään seuraavan kierroksen...Mutta lyhyissä kierroksissa toimii oikein hyvin :)

      Poista
  5. "Vanha koira ei( eikä mummo) uusia temppuja opi". Ilman mitään hienouksia tulee vain nykerrettyä. Neuleblogeja kun lukee niin alkaa tuntumaan että neulomisestakin on tulossa "välineurheilua" ;D Tottahan kauppiaat heti hyödyntää uuden neulomisinnostuksen ja varmasti monesta apuvälineestä on oikeastikin hyötyä. Empä panis itsekkään pahakseni jos joulupukin pussista jotain härpakettä ilmestyis =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis mä ajattelen että neulominen onnistuu oikein hyvin ilman mitään, mutta jotenkin mä oon vähän välineurheiluun taipuvainen yksilö ;) Ehkä hieman mukavuudenhaluinenkin :) Mutta joku roti näissäkin on kuitenkin oltava, langat yms. vievät jo itsessään niin paljon tilaa, että ihan joka juttua en kyllä kaipaa, ja monet jutut tykkään tehdä myös omalla tavallani.

      Poista
  6. Tosi hyvä vinkki tuo magneettitaulu. :) Tähän asti ruutupaperi ja kynä on riittänyt, mutta sekaisin menee usein..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just se, ilman pärjää, mutta onhan tää ihan näppärä... :)

      Poista
  7. Ompelun saralla itselleni on leikkuualusta, iso viivotin, pyöröleikkuri ja koneeseen kantinkääntäjä kyl sellaisia mitä ilman pärjäsin ihan ok ennen niitä. Leikkurilla ja viivottimella leikkaan kaiken missä suorat reunat, kaikki hiharesorit jne. Yksi myös mitä en pois vaihtaisi on hyörykone, siis sellainen silityskeskus systeemi. Itselläni on suht halpa versio joka välillä kiukkuaa, mutta kun hetken yrittää silittää tavallisella raudalla niin jo taas käsi hamuaa höyrykonetta vaikka se vähän kiukkuaisikin. Nykyiset joustavat materiaalit, varsinkin joustofrotee on vaikea silitettävä ilman reilua höyryä ja sitä ei tahdo raudoissa riittää :-( Silityskeskuksissa on ihan toinen teho. Tuolla silityskeskuksella toki onnistuu höyryttää neuleetkin nätisti muotoonsa tarvittaessa, tai vaikka verhot roikkuvina, testattu on :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuollainen pyöröleikkuri olisi kyllä kiva! Höyrysilityskeskusta (vai mikä se nyt lie) oon käyttänyt koulussa, on se kyllä aika moinen laite! Jälki on uskomatonta, mutta mä silti vähän pelkään sen käyttöä :D Pitäisi vissiin lisää harjoitella :)

      Poista
  8. Siis pärjäsin ennen ihan ok, mutta en enää halua pärjätä ilman mainitsemiani tavaroita. Edellisestä viestistä kun oli osa lausetta hukkunut jonnekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ymmärsin :) Niinhän se menee, hyvään tottuu nopeasti ;)

      Poista
  9. Mää taas on semmonen, etten halua missään nimessä mitään välineitä turhaan viemään tilaa. Nyt vasta viime jouluna sain tilkkuleikkurinkin ja -alustan ja varsinkin se alusta on ärsyttävän iso ja tilaa vievä. Musta on kiva olla ja neuloa sen ruutupaperin kans ja ikinä en oo ees älynny miks tarvisin silmukkamerkkejä. Toki monia välineitä käytettiin kun opiskelin, mutta itse en kaipaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua rasittaa että mä taas niin helposti tunnen vetoa tuonne välineurheilun puolelle, ei pitäisi, näillä asuntoneliöillä! Tilkkuleikkurikin olisi niiiin kiva, vaikka tiiän että ihan oikeasti pärjään oikein hyvin ilmankin...mutta kun! :D

      Poista
  10. No ne tupsuntekolaitteet on kyllä aivan ehdottoman parhaita! Kirjoneuleissa luotan edelleen tulosteeseen tai ruutupaperipiirrokseen, usein on kynä jossain käden ulottumattomissa joten mulla on tapana pistää puikolla reikä aina sen rivin kohtaan sitä paperia, missä oon menossa :D Toimii jos ohuet puikot niin ettei koko paperi repeä ;)

    Silmukkamerkkejä käytän joskus, yleensä pärjään ilman.

    Kierroksia lasken joko tukkimiehen kirjanpidolla tai sitten jo edellämainitulla puikolla paperiin reikiä puhkomalla. Aina jos yritän jotain varsinaista laskuria, unohdan sen jossain vaiheessa ja oon taas sekaisin. Ehkä jos vaan opettelis käyttään niin tulisi rutiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah! Tupsukoneet! Ne unohdin, löytyyhän multa nekin! Ilman en kyllä enää oo toviin tupsuja tehnyt! Mäkin kyllä yleensä oon pärjännyt ihan vaan ruutupaperilla, mutta tää kyseinen kuvio meinas kyllä viedä musta voiton! Ei auttanut reiät tai kynämerkinnät!

      Silmukkamerkit täällä käytössä myös, joskin yleensä vaan sellaisissa huiveissa joissa on vaikea hahmottaa lisäyksiä ilman.

      Kierroksia lasken ja välillä en :D valitettavasti niin meinaa käydä vaikka ois mikä apuri apuna :)

      Poista
  11. Aika kätsy! Mun doping on pdf-ohjeen pitäminen e-kirjain lukulaitteessa. Parasta, kun ohje on aina mukana ja tarvittaessa voi tsuumata, jos on joku tiirattava kohta tai pitää laitetta sylissä junassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja ei mene ruutu pois päältä tai hupene akku samalla tavalla kuin puhelimella. :) Siinä ero.

      Poista
    2. Oho, eipä oo tullut mieleen tuollainen tekniikan hyödynnys! Huippua!

      Poista
  12. Succaplokit on ehdoton ykkönen, toisena varmaan rullamitta ja kolmosena silmukkamerkit... Ja myös käyräpäiset päättelyneulat on pop, varsinkin Hiya hiyan, Cloveritkin on hyviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Succaplokit multa kyllä vielä puuttuu! Niissä ehkä haasteena on se, että teen tosi harvoin sukkia itelleni, pitäisi kait löytyä sit vähä niinkun joka kokoa niitä? Rullamitta löytyy myös täältä! Ja mitä mitä, käyräpäiset päättelyneulat?? Kuullostaa näppärälle! --> googleen siis vaan ;)

      Poista
  13. Näyttääpä kätsyltä. Semmosen kerroslaskurin varmaan oikeesti hommaan joku päivä. Ja Rustoopuori on ihan huippu. Mahtavaa asiakaspalvelua ja superia asiantuntemusta about kaikesta käsitöihin liittyvästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rustoopuori on kyllä kiva, mä oon ollu siellä puolisen vuotta töissä joskus 10v sitten. Se on antanut mulle ison potkun käsitöiden harrastamiseen :)

      Poista
  14. Tuollaisen minäkin tahdon :) näyttää kyllä kätevältä laitteelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo tovin käytön jälkeen voin lämmöllä suositella!

      Poista
  15. Jestas, miten näppärä magneettitaulu! Hyvä joululahja ideana!
    Nauti joulun hiipivästä tunnelmasta ja lämpöä vielä täältä oliivipuun alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Lämpöä kyllä kaipaan, joskin joulua odotan myös! Ristiriitaista :D

      Poista
  16. Mä tilasin ebaysta kävijälaskurin, sellaisen, mitä napautetaan aina, kun esim. lentokoneessa lasketaan ihmisiä. Mä käytän sitä kerroslaskurina. Ihan superkätevä! Ja Clas Ohlsonilla olis taas maksanu jotain yli 10 euroa. Ebaysta sai 3 eurolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mulla on samanlainen, samaan tarkoitukseen hommattu! Sitäkin tulee kyllä käytettyä :)

      Poista
  17. Taidampa laittaa joulupukille viestä että haluan tommosen! Joskus pienenä kun opettelin neulomaan kaulahuivia, sain mummilta helmi taulun, jonka avulla laskin kerroksia :) Nykyään mennään van post it-lappu ja kynä taktiikkalla, myös kirjoneuleissa :)
    Ihana tuo tuloillaan oleva leopardi kuvio <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tämä on erihyvä joululahjatoive! :)
      Helmitaulu voiskin olla aika viehättävä kierroslaskuri, ehkä vähän iso vaan, mutta jotenkin tunnelmallinen!

      Poista
  18. Sain magneettitaulun mieheltäni joskus aikaa sitten. Kauheasti ei ole ollut käytössä, koska en ole tehnyt sellaisia töitä, johon sitä käyttäisin.

    Tabletille latasin sovelluksen, johon saa ohjeen muistiin ja sen avulla pystyy seuraamaan kierroksia ja ohjetta. Ihan näpsä. Kulkee myös hyvin mukana.

    Silmukkamerkit on kyllä se ykkönen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kieltämättä tämä jää käyttämättä jos ei tee kirjoneuleita tai kirjontatöitä, mutta jos taas tekee niin on kyllä kätevä!
      Täällä myös käytössä parikin kierroslaskuri appsia ja silmukkamerkit :)

      Poista
  19. Vautsivau! Näyttääpäs kätevältä!
    Mä oon ihan vasta viime aikoina alkanut tutustumaan neulontaan liittyviä doping-juttuja ja pari päivää sitten
    löysin maailman parhaimman semmoisen, nimittäin Cloverin leikkaavan kaulakorun! Siis mulla on aina sakset missä milloinkin, niin uskoisin että tämä koru tulee olemaan kovassa käytössä. Aina on lankaleikkuri käsien saatavilla. Heti tuli vinkkaus joulupukille, että tämmönen kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mistä tuollaisia kaulakoruja saa? Kuulostaa nerokkaalta. Mulla ei ole käytössä mitään välineitä, kerroksetkin lasken tukkimiehen kirjanpidolla. Mutta nyt tuli sellainen olo, että ehkä pitäisi olla! :)

      Poista
    2. Heippa! Laitoin hakusanalla googleen: Clover Thread cutter. Löytyi mm tämä osoite: http://www.ozquilts.com.au/clover-thread-cutter-pendant-antique-gold.html
      Näyttää olevan Cloverilla myös leikkaava sormus! :D (http://www.yarnbarnsa.com/notions/thread-cutter-ring/)

      Poista
    3. Oho! leikkaava kaulakoru, piti ite kans googlailla moista! Yleensä käytän vaan hampaitani, heh :D Kiitos linkeistä!

      Joo tää välineurheilu on vähän tämmöstä että kyllähän sitä tosiaan ilman pärjää....mutta kun jos pärjäiskin vähän paremmin näiden kera?? :D

      Poista
  20. Aivan mahtava idea! Tuollainen täytyy saada.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä tosiaan suositella, jos yhtään on taipumusta kirjoneuletöihin :)

      Poista
  21. Mulla on ollut jokusen vuoden magneettitaulu ja se on ihan ehdoton apuväline. Paljon käytän kerroslaskuria, sellainen Cloverin vihreä naksautettava malli on tosi kätevä. Ja kun se roikkuu kauniissa ystävän tekemässä kaulakorussa niin on kätevästi käsillä käytettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppärä idea laittaa kaulakoruksi kierroslaskuri...hmm...voisinkohan tuunata joitakin omia apuvälineitä myös koruksi? Pysyisi ainakin tallella!

      Poista
  22. Mulla on tuo sama magneettitaulu, josta tykkään kovasti ja sen lisäksi silmukkamerkkejä. Ruutupaperi ja kynä ovat parhaat apulaiset yleensä. Mutta tuo huikea pantterikuvio kiinnostaa. Onko design omasi vai löytyisikö se jostain netin syövereistä? Olen viimeiset pari päivää etsinyt mustalle ja keltaiselle Nalle-langalla sopivaa kirjoneulemallia ja tuo olisi just passeli. Suunnitteilla on nimittäin sukat neljän kissan omistajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan! Mulla on tarkoitus laittaa tuo pantterikuvio tänne kopsattavaksi jahka tuo neule valmistuu :) Kuviot oon suunnittellut 40 silmukalle ja 30 silmukalle, nalle-lanka taitaa vaatia vähän enemmän silmukoita sukkiin? Vaikka toki tuota pohjaa pystyy sitten aina muokkaamaan...vähän vaivaa siinä vaan on, että saa kuvioita täsmäämään. Jos tarve on akuutti, voin laittaa kaaviot myös aiemmin maililla. Pitäisköhän munkin kissanomistajana tehdä pantterisukat? Ois kyllä aika hauskat :D

      Poista
  23. Itse olen vääntänyt noita hirvittäviä kirjoneulekuvioita (sellaisia, joissa ei ole mitään toistoa) ihan ruututulosteen kanssa, johon piirsin viivat esim 10 silmukan välein. Sekin oli aika haastavaa, kun puikoilla oli joku 200 silmukkaa, mutta näin pienemmässä mittakaavassa olisi varmasti huimasti helpompaa :D. Eli tyyliin 10 silmukan välein paperissa viivat ja neuleessa silmukkamerkit. Sama kerrosten kanssa, viiden kerroksen välein viivat ja merkit. Sitten helppo laskea niiden silmukkamerkkien kanssa jos hävitti missä kohdassa menossa. Ainakin minulla toimi aivan mainiosti ja oli varsin helppo kuljettaa mukana, kun ei tarvinnut muuta kuin sen paperin mukaan neuleen lisäksi.
    Eli itselleni varmaan paras kässädoping on ollut silmukkamerkit, kun vihdoin taivuin ja ostin :D. Sellaisia avattavia/ei suljettuja renkaita voi kätevästi käyttää myös pitämään muutamaa silmukkaa odottelemassa vaikka peukalonreikien tai i-cordien kohdalla.
    Noita kerroslaskureita en oikein ole ikinä oppinut käyttämään, vaan sitten aina vaan epätoivoisesti yrittänyt laskea itse neuleesta, jos olen unohtanut missä mennään. Varmaan noilla silmukka/kerrosmerkeillä voisi tämänkin hoitaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh! :D Kuullostaa aika haasteelliselta, mulla ei varmaan hermot riittäisi :) Mutta silmukkamerkit/kerrosmerkit on kyllä erihyvä juttu! :)

      Poista