
No niin, täällä taas, johan tässä vierähti enemmänkin kuin kahvitauon verran postausten välillä! Aikaa ja ennen kaikkea energiaa vie koulun aika tiiviin ohjelmiston lisäksi Jokkeseni todella invalidisoiva selkäkipu. No, vielä viikko ja päästään leikkaukseen, ehkä sitten helpottaa. Mutta nyt just jotenkin tuntuu, että neulomukset ja ompeluksetkin etenee takkuillen, vaikka koko ajan jotain yritän väkertää....Siispä tein taas saippuaa! Mainio ratkaisu!
Nooh, ei sekään nyt tietenkään aivan silleen onnistunut kuin ajattelin, tuossa pitäisi nääs olla pienoista marmorimaista kuviota noiden kahden värin risteymäkohdassa. Mutta on tuo nyt parempi kuin viimekertainen kasvissosekeiton näköinen saippua!

Tämän saippuan rasvoina on kaakaovoita, kookosrasvaa, oliiviöljyä, risiiniöljyö sekä palmuöljyä. Reseptinä on Saara Kuhan Saippuakirjan Hyvä perussaippua -resepti, jota Saara kehuu yhdeksi omaksi lempireseptikseen. Jaoin saippuamassan kahtia ja sekoitin toiseen aavistuksen kahvia sekä hieman kahvinpuruja. Kahvisaippua on kuulemma hieman kuorivaa ja se poistaa hyvin hajuja. Ainakin nyt tässä on kiva, mieto kahvin ja kaakaon tuoksu. Toivottavasti se säilyy!
![]() |
Ruususuolasaippua |
Ai ja sainhan mä viimein käyttöön myös nuo aiemmat saippuaerät! Siis mun itse tekemää saippuaa!! Jee sille! Mun aivan ehdoton suosikki noista mun tekeleistä on tuo ylläoleva suolasaippua. Se ei kyllä kauheasti vaahtoa, mutta eipä tuo haittaa. Suolasaippua on suolan vuoksi hellävarainen ja oonkin sillä nyt kokeen omaisesti pessyt iltaisin kasvojakin, vaikka mulla on varsin atooppinen ja herkkä iho. Mielenkiintoista nähdä, että vaikuttaako tuo saippua suuntaan tai toiseen kasvojen ihon kunnon osalta. Se on myös siitä ihanaa, että se ei tarvitse alleen saippuatelinettä! Suolasaippuan voi iskeä suoraan altaan reunalle, ja se pysyy siinä hyvänä ilman että muuttuu limaiseksi tai valuttaa pitkin allasta semmosta keltaista saippualimaa.
![]() |
Avokadosaippua ja kehäkukkasaippua |
Toinen suosikki on vasemmanpuoleinen avokadosaippua. Se on silkkisen tuntuista ja vaahtoaa ihanasti. Yllättäen tuo oikeanpuoleinen saippuakin (mun ensimmäinen oma reseptikokeilu!!) onnistui ihan kohtalaisesti, saippua vaahtoaa hyvin ja sopivan kovaa, mutta kasvissosekeittomainen ulkonäkö ei oikein houkuttele. Lisäksi sähelsin ilmeisesti aivan liikaa keltaisen värin kanssa, sillä saippuan vaahto on todella keltaista! Lähteehän se huuhdellessa pois, mutta ei se nyt silti oo ehkä kovin toivottava ominaisuus. Huoh. Ehkä mä vielä pitäydyn Saaran resepteissä.
Mukavaa alkavaa viikkoa ystävät!
-hanne
Vitsi, kun nää on kivoja nää! Saat kohta minutkin innostumaan suovista!
VastaaPoista:) Syvin tarkoitukseni on levittää itsetehdyn saippuan ilosanomaan kaikelle kansalle! :D
PoistaMie katoin ensi, että oot tehny jotain kivoja suklaaherkkuja - mutta että saippuaa! Aika syötävän ihania, johan tässä innostuu itsekin kokeilemaan :) Ihania ihania!!
VastaaPoistaHehee, ei kovin hyvältä maistuisi nämä! Kiitos :)
PoistaApua. Taas "joudun" alkaa sun innoittamana väkertää jotain itse. Avokadosaippua kuulostaa just täydelliseltä!
VastaaPoistaSe on kyllä aika ihanaa! Täs on vähän säätämistä tän saippuahomman aloittamisessa, mutta nyt kun on vauhtiin päässyt niin.... ;)
PoistaNuo ensimmäiset saippuat ovat kuin suklaakonvehteja, helposti voisivat suuhun eksyä! :D Minulla on vähän sama juttu neulomuksien kanssa, puikolla on ainakin neljä keskeneräistä hommaa, mutta jostain syystä eivät nyt tunnu etenevän mihinkään, ehkä valmistuvat sitten kesäksi! ;)
VastaaPoista-piia
Heh, olis kyllä ehkä aika pettymys makuelämyksen osalta ;)
PoistaOnkohan nyt meneillään joku neuloosin vastareaktio? Neulottomuus? Vaikka ei...kyllä mun tekee mieli neuloa, tulee vaan jostain syysta kaikkea takkua vastaan :/ Mutta ehkä se siitä, saa sit just kesäneuleita ;)
Ihania :) Mä käytän atopian oikein ärtyessä ihan suihkussakin suolasaippuaa, mutta se on siis sellainen mineraalisuola pala :) Tälläinen suolan ja saippuan sekoitus olisi mielenkiintoinen kokeilla!
VastaaPoistaOho, mistä semmosia saa? Tai siis myydäänkö niitä ihan peseytymistä varten? Ja joo, mielenkiinnolla kyllä seuraan, miltä tuo alkaa kasvoilla tuntumaan :)
Poistavoi miten kivoja! pidätkö saippuapajan joku päivä koulussa? tuo suolasaippua nimittäin kuulostaa ihanalta!
VastaaPoistaHei, sehän vois olla hauskaa! Voisin ihan hyvin pitää, jos vaan löytyis joku soppeli päivä ja kiinnostuneita :) värjäysluokassa onnistuis hyvin! :)
PoistaOi ku kiva! Voin kuvitella että on ihana suunnitella! :) Pidä hauskaa kurssilla!
VastaaPoistamoi oliko millainen saippua kurssi varmasti kiva olla saa valmistaa sellaista saippuaa ku haluaa oliko ne kuvat siltä kursilta ku oli saippuaa valmisti naine käsineet kädessä niin sinun kurssi kuvii saippua valmistuksesta
VastaaPoistaHei! Jos siis ymmärsin kysymyksen oikein, niin minä en oo tullut käyneeksi koskaan saippuakurssia, vaan opettelin itekseni Saippuakirjan turvin :) Eli kuvat on siis ihan vaan kotona otettuja :)
Poistamoi tuliko hyvää saippuaa tehtyä .käytätkö aina suojakäsineitä kun teet saippuaa.. ja tulee varmasti hyviä saipuaa kunitse tekee.tsempii sulle sinne
PoistaKäytän aina juu suojakäsineitä, ne ovat ehdottomat, koska saippuaa tehdessä käsitellään myös lipeää joka on syövyttävä aine. Käytän myös suojalaseja sekoitusvaiheessa. Hyvältä ovat saippuat tähän asti tuntuneet :)
Poistavarmasti ovat et myyntii asti ole saippuaa tehnyt .onko sulla paljon kuvii saippua valmistuksesta.voiks sul mailata
PoistaEn oo tehnyt myyntiin, suomessa on hirmu tarkat säännöt jos meinaa myydä saippuaa. Pitäis olla kaiken moisia elintarvikeluokituksia melkeinpä :D Kuvia on about sen verran mitä oon tänne blogiinkin laittanut...saa toki mailatakin, osoite löytyy tuolta sivupalkista :)
Poistamoi en löytäny ku kännykällä selailen nii osotetta .
PoistaJa sitten kun alat hukkuu noihin saippuoihisi niin täälöä olisi yksi ostaja! Minulla on hajuste yliherkkyys ja en juurikaan voi kaupan saippuoita käyttää, niissä kun on suurimmassa osassa keinotekoisia hajusteita. Tosi asiassa en juuri pysty edes tutkimaan missä on mitä, kun ne hajusteettonatkin on kaupoissa sijoitettu niiden "haisevian" kylkeen ja niiden hajut saa aikaan sellaisen kivun päässä, ettei tosikaan. Tuollaiset tekemäsi saippuat voisi olla ihana vaihtoehto ikuisen lv saippuan tai hajusteettoman pesunesteen kaveriksi! Ainakin mitä olen lukenut kirjoituksiasi niin et käytä kemiallisia tuoksuja vaan tuoksut tulee esim kahvin luonnollisesta "hajusta". Ihan kaikkia luonnollisiakaan hajuja en siedä, esim etikkaa, mytta onneksi eyikkasaippuaan en (vielä) blogissasi ole tavannut ;-D
VastaaPoistaHih, pistetään korvan taakse! Kuullostaa aika rajulta sun yliherkkyys, voin kuvitella että vaikeuttaa elämää :/ Ja juu en siis käytä hajusteita, yhdessä saippuassa käytin, mutten oikein pitänyt siitä. Parempi ilman!
Poistamoi taajamafarmari
VastaaPoistaolikos millainen se saippua kurssi millaista oli.