2013/07/25

TEHDÄÄN SILLE UUSI LELU

"Hanne ka Elma on jo tottunu muhun, kato, mä voi jo silittää sitä. Nyt se haisto mun kättä, kato näin se haistoi *pienen pojan haisteluimitaatio*. Pitäiskö meidän tehdä sille uus lelu niin se voi sitten leikkiä sillä? Hmmm mistähän sen tekis, voisko sen tehdä vaikka paperista?"

Meidän kissoilla on kyllä yksi fani yli muiden, mun pieni Miksu serkku. Nyt kun satutaan olemaan yhtä aikaa lomaa viettämässä mun vanhempien luona, niin kissoilta ei kyllä seuraa puutu. Elma ei oo ehkä joka hetki aivan yhtä innoissaan saamastaan huomiosta, mutta leluasiassassa se olisi samaa mieltä. Uusia leluja, kyllä! 



Sen verran tuosta arisokatista löytyy vielä saalistajaa, että nahkalelut on aina hitti. Varsinkin jos niistä roikkuu härpäkkeitä, suikaleita ja muita heiluvia ulokkeita. Elma on erityisen kova tyttö noutamaan, joten parasta on, kun lelu on sellainen jonka saa nakattua kauas, ja jonka tommonen pieni rääpäle jaksaa roudata takaisin heitettäväksi.

Edellinen DIY kissanlelu, kakkapökäleeksi (ulkonäöllisistä syistä) ristitty nahkariepu on yhä aivan parasta mitä Elma tietää. Sen huonopuoli on vaan se, että lelu on sen verta kevyt, ettei se lennä heitettäessä kovinkaan kauas. Mä olinkin jo tovin suunnittelut superpallolelua, joka lentäisi vähän kauemmas ja ehkä hieman jopa pomppisi lattiaan osuttuaan.



Niin että eipä muuta kuin laatikoita kaivalemaan. Materiaaleiksi tähän leluun tarvittiin yksi lapsuusmuistojen laatikosta (snif) kaivettu superpallo sekä hieman nahkaa. Leikkasin nahasta kolme about 25 cm mittaista ja noin 1 cm paksuista suikaletta, sekä yhden lyhyemmän ja kapeamman suikaleen sitomista varten.





Nahkasuikaleet asettelin ristikkäin, laitoin superpallon suikaleiden keskelle ja nostelin siitä suikaleet yksi kerrallaan mahdollisimman tiukasti pallo päälle. Sidoin lopuksi suikaleet nipuksi pienimmällä nahkasuikaleella. Tässä kohtaa pitää tarkistaa että nahka asettuu pallon ympärille niin tiukasti kuin mahdollista.


Sitten vaan lelun hännästä kiinni ja kova heitto. Pallo ei tietenkään pompi ihan samalla tavalla kuin pelkkä superpallo pomppisi, mutta melko hyvin kuitenkin, jos nahan on saanut riittävän tiukalle. Tämäkään lelu ei tietenkään ole esteettisesti kaunein näkemäni asia, mutta Elma ja Miksu tykkäävät, joten tavoite lienee saavutettu?

Onko olemassa kauniita (ja kuitenkin innostavia/toimivia) kissojen leluja? Vinkatkaa mulle jos tiedätte hyvä ohjeita/malleja! Vielä olis nääs lomaa reipas viikko jäljellä.

-hanne

27 kommenttia:

  1. Ihana raasu noutaa leluja kuin koira. <3 Meidän aristopatti ei oikein meinaa innostua mistään leluista. Paras leikki tähän asti on ollut maatuskoitten ja purkkapakettien hutkiminen alas pöydältä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tavallaan aika koiraihminen, joten Elma on oikein sopiva kissa mulle :) Meidän tuo toinen kissa on taas sitten juurikin kuten teidän Tassumies. Ei niinkään lelut, vaan asiat joille ei kuulu leikkiä :)

      Poista
  2. Kiva leluhan se on tärkeintä :)

    VastaaPoista
  3. kiitos vinkistä, tällaista täytyykin kokeilla! :) meidän neiti on kanssa tota "koiramaista sorttia" eli noutaa ihan intona. tällä hetkellä suosikki on sellainen kuminen mato, joka tosin lentää hyvin, mutta parempi olisi joku josta ei saisi niin helposti näkerrettyä palasia irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo toinen katti ehkä tykkäisi juurikin kumisista leluista, mutta se on kyllä aivan kauhea järsimään niitä...siis mitä tahansa kumista asiaa. Esim kuminauhat olisi mitä ihanimpia, mutta tuskin kovin hyvää suolistolle...Nahkasta ei saa ihan yhtä helposti paloja :)

      Poista
    2. Koiranomistajan ehdotus, miten olisi silloin tällöin barffi-ruokaa kissalle? Sitä on turvallista ja luvallista järsiä :) (sitten voi olla, että leluja ei enää olisi ihan niin pakko järsiä)

      Poista
    3. Hei, toihan olisi kokeilemisen arvoinen ajatus, kiitos vinkistä!! :)

      Poista
  4. Onpa mainio kissanlelu! Meille tarvitaan kans tuollainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ollut hyvä, saa nähä kauanko kestää tällä menolla :D

      Poista
  5. Hahah no kyllähän näyttäs kelpaavan kuitenkin! :) Ihana kisu! Mä oon miettinyt koiranlelujen tekemistä ja oonkin niitä varten haalinut vanhoja rikkinäisiä farkkuja kaappeihin... Enpä vaan ihan vielä oo keksinyt mitä niistä tekisin :) Pallo ois varmin valinta :D

    VastaaPoista
  6. Loistava idea! Täällä kissa sai anopilta jotain ikivanhoja karvahiiriä ja pureskeli ne heti rikki. Virkkasin sitten innoissani uuden hiiren, mutta ei se tietenkään ollut läheskään yhtä kiva... Tuota voisi kokeilla, jos vaikkapa se kelpaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jännä miten tuo aito nahka vaikuttaa! Ollaan joskus ostettu eläinkaupasta sekä tekokarvahiiriä että oikeaa karvaa olevia hiiriä, ja suosio näiden välillä on kyllä selvä!

      Poista
  7. Ihana, kun toinen noutaa lelun. :') Meidänkin entinen kisuneiti tykkäsi joskus jotain tiettyä lelua noutaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on Elman mielestä aivan paras leikki. Pitäis ehkä kertoa sille että se on kissa eikä koira...:)

      Poista
  8. Ihana hassukorvakissi <3

    Siskon kissojen suosikkilelu oli virkattu pallo, jonka sisään oli, täytteiden sekaan, jemmattu kulkunen. Sitä sai purra ja kynsiä sen kuin kerkesi, eikä tiiviisti virkattu villalanka ollut millänsäkään. Ja voi sitä riemua kun lelu piti ääntä :D

    Ajattelin kokeilla samaa kissanmintulla, mutta katit vaihtoivat omistajaa ennenkuin sinne asti ennätin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma on siis rodultaa American curl, siitä nuo korvat :)
      Jokin äänitehoste voisi olla kyllä kieltämättä hyvä lisä :D

      Poista
  9. Perinteinen cat dancer on ollut mun kissojen lempparileluja. Kaareva rautalanka jonka päässä "paperinaru" pätkiä. Toinen kissa myös rakastaa oravaa joka on 90 luvun avaimenperä jostain oikeasta karvasta tehty pötkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä, vaikutti aikas hyvälle! Tuohon vois yhdistää hyvin vaikkapa juuri nahkaakin...pistetään korvan taakse! :)

      Poista
  10. Ei ole mitenkään kestävä ratkaisu, mutta meidän ylväs ja en-leiki-millään-olen-aikuinen-kissa innostui kovasti vanupuikoista. Olen kuullut, että muutkin kissat sekoavat niistä.

    Tosin toinen kissoista on sitä mieltä, että vanupuikot ovat hyvää ruokaa, joten kissoja ja vanupuikkoja ei voi jättää keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuullostaa just aivan parhaalle lelulle, yleensä (noiden nahkahärpäkkeiden lisäksi) meillä innostutaan esim. kissan märkäruokapaketin kannesta tai karkkipaperista. Pitääpä kokeilla vanupuikkoakin :D

      Poista
  11. Mistä löysit siihen syksyiseen kesäkassiin sopivan sisäkassin...mulla olis kuoret valmiina mut kaikissa kasseissa on liianlyhyet kahvat ja kassit on jotenkin pikkuisiakin...sun kassi näyttää isommalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja pahoittelen hidasta vastausta!! Tuo mun kassi on ostettu Hobbypointista Helsingistä. Sisäpussin koko on abou 46cm x 32cm. Toivottavasti löydät sopivan sisäkassin!

      Poista
  12. Onpas kyllä kiva leluidea! Kehitysideoista tulee mieleen todo-listalle jokin katseenkestävä pahvilaatikko, mihin kissa hullaantuu, mutta joka ei näyttäisi aivan hirveältä olohuoneen nurkassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. päälystäpä alemyynnistä sopivalla tapetilla, about 5€ / rulla :D ....

      Poista
    2. Ruudolf: Tänks :) Semmonen ois kyllä hyvä, nytkin tuossa lattialla lojuu ei-niin-viehättävä-pahvilaatikko. Mutta kun se on vaan niiiiiin suosikki :)

      Anonyymi: Hyvä vinkki, kiitos :D

      Poista