Jokke sai multa paljon plussapisteitä ja ainakin seitsemäntoista hyvä aviomies -pistettä, kun se toi viime viikolla kotiin melkein kaksi kiloa fanttilankaa. Se oli ollu purkamassa yhtä näyttelyä ja sille oli tullut mieleen että Hanne vois keksiä jotain pikku puuhaa näyttelyn jäämistön mustasta fanttilangasta. Niinpä näppäränä poikana se oli kerännyt sitä mukaan kassillisen ja nyt onnellinen pikkuvaimo pyörittelee kaikenmoisia suunnitelmia mielessään. Matto saa tällä hetkellä eniten kannatusta, kun äänestämässä on me kaksi. Mutta millä tekniikalla, se jääpi vielä arvoitukseksi. Erityisesti mulle.
Saa heittää myös muita ideoita? Mitä fanttilangasta voi tehdä?
Ai joo, vielä yksi juttu.
Teitä on yhtäkkiä yli 200! Siis lukijaa. Tai on teitä tietty vielä paljon paljon enemmänkin, mutta googleraadin kautta. Jee ja vau :) Ja kiitos. Nyt kyllä rykäisen sen arvonnan mitä suunnittelin jo kun 100 tuli täyteen. Ihan vaan koska arvonnat(kin) on ihan kivoja.
-hanne
Oi, tuo samainen pöytä valkoisena löytyy täältä haavelistalta. Ehkä joskus!
VastaaPoistaMekin ehdittiin tuosta tovi haaveilla. Lopulta todettiin ettei se pelkkä haaveilu tuo sitä taloon...mut luottokortti tuo ;)
PoistaKiva nähdä, mitä teet tuosta langasta :) Pisteet aviomiehelle!
VastaaPoistaPöytä on tosi kaunis!
ajattelin käydä huomenna ostaan jumbokokoisen virkkuukoukun ja kokeilen sen kanssa onneani...saa nähä mitä syntyy!
PoistaToivottavasti keksit hyvän fanttilankaidean. Voin sitten heti tulla apinoimaan. :) Laatikossa on muutaman metrin pätkiä fanttia varmaan viidessä värissä!
VastaaPoistajoo, vähän jotenkin tyhjää meinaa lyödä pää tän ideoinnin kans...:) mutta virkkausta ajattelin nyt eka kokeilla
PoistaMatto olis aika jees, mutta riittääkö tuosta kuinka isoksi? Meikäläinen ehdottaa löyhäksi virkattua huivia. Tosin äänestyksessä taitaisin kääntyä silti sen maton puoleen :)
VastaaPoista:) Mä ajattelin siis sellaista pientä pyöreetä tms mattoa, kyllä tosta ehkä semmoseen riittäis ku toi on niin järkyn paksua...Ja virkkausta ajattelin juurikin kokeilla nyt ainaki eka :)
PoistaLuin koko blogin läpi kun tänne eilen jostain eksyin. KIITOS - nautin kovasti! Lisäsin tietysti jo lukulistalle, joten tulen tänne jatkossakin. Heijastinkukan ohjeen jo tulostin, se menee syksyn to do -listalle.
VastaaPoistaJatka samaan malliin! Ihanaa kevätkesää!
Hei! Kiva kuulla että viihdyit :) Tuu uudelleenkin :)
PoistaIhanaista kesää myös sulle (päätin että nyt voi ton kevään jo tiputtaa pois toivotuksista...;)
I love your blog!!!!
VastaaPoistaIs fantastic!! you can visit my blog in:
http://queliodehilo.wordpress.com/
I follow you!
wow, thanks so much! I'll check out your blog right away :)
Poista