2016/04/08

VAROITTAVA ESIMERKKI



Olipa kerran aavistuksen laiskahko, mutta muuten ihan mukava ompelija, joka ei yhtenä kauniina päivänä jaksanutkaan kaksoisneulalla ompelemisen jälkeen ottaa toista ylälankaa pois tapistaan. Eikä oikeastaan edes keriä roikkuvaa langanpäätä kunnolla lankarullaan takaisin. Ja sattuipa sitten niin, että tuo hieman roikkuvainen langanpää tempatuikin ompelijan huomaamatta käsipyörään ja ehti kiertymään sinne juureen noin puolen rullan verran, ennen kuin laiskahko mutta ihan mukava ompelija pisti asian merkille. Hups vaan! 

Niin että niinkin voi käydä! Sain kerittyä langan pois suurimmaksi osaksi, mutta en kaikkea. Laitoin tuon roikkuvan langanpään teipillä kiinni käsipyörään, ettei se hukkuisi koneen sisälle. Kyllä kuulkaa rasitti ajatus, että mun pitää raahata ompelukone huoltoon ja pulittaa eurosia tämän piiiiikkuisen äksidentin takia. Mutta onneksi kilautin Seinäjoen Ompeluttiin ennen kuin lähdin raahaamaan konetta huoltoon asti. Tarkoitus oli tiedustella langan poiston hintaa, mutta sainkin ohjeen kokeilla varovasti joskos käsipyörä irtoisi koneesta niin, että voisin itse poistaa langan. 

Ja kappas vaan, sehän irtosi! 


Eli, jos joskus jossain sattuu ompelemaan toinen hieman huonolla tsägällä (tai laiskuudella) varustettu ompelija, niin hätä ei välttämättä ole tämän näköinen! Kuulemma aika monista ompelukoneista käsipyörän saa irti. 

Käsipyörän irtoamista voi kokeilla vetämällä käsipyörää suoraan pois päin koneesta. Ja huom, käsipyörää tulee vetää nimen omaan suoraan poispäin koneesta, viistoon vetäminen voimalla voi murtaa muoviset kiinnikkeet käsipyörän sisällä. Mutta mä ainakin sain käsipyörän helposti irti, se napsahti paikaltaa siististi ja nopeasti, ilman sen kummempia ponnisteluja. Sitten kuulkaas vaan se pahainen lankatukko pois ja naps käsipyörä takaisin paikalleen! 




Mutta ihan ensisijaisesti suosittelisin kuitenkin tarkkuutta lankarullan päiden kanssa! Ite jätän tuon teipinpätkän tuohon käsipyörään ihan vaan muistutukseksi että, no, älä Hanne hölmöile! 
Sen pituinen se.

-hanne

11 kommenttia:

  1. Voi ei.. mullakin monesti roikkuu langat missä sattuu ja tällasta oon vähän odotellut tapahtuvaksi, hyvä vinkki siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään oo ollut turhan tarkka, eikä oo ikinä tullut mieleen, että näinkin voisi käyvä :D Mutta nyt oon kyllä kovasti asian suhteen tarkentunut ;)

      Poista
  2. Huh, tuossa kaksoisneulakohdassa odotin lukevani kohta silmään lentäneestä neulasta, mutta onneksi olikin vain kalusto-ongelma. Ja ratkesi noin helposti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Mä oon kuullut pelottavan monta tuollaista kauhujuttua :O mutta onneksi tosiaan vaan konetta teloin, en itseäni!

      Poista
  3. Hups. Mutta - tekevälle sattuu jne. Kyllä sitä on sattunut meiksillekin, ja laiskuus on kostautunut, eli aikaa meni triplasti enemmän kuin jos olisi heti korjannut jo huomatun trukommin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Ja mikähän siinä muuten on, että aika usein nää laiskuuden vuoksi "oikomiset" ei oo oikomisia loppujen lopuksi ollenkaan... :D

      Poista
  4. Kiitoksia varoituksen sanasta ja vinkistä asian korjaamiseen :). Mulla jää monesti lankarulla siihen toiseen tappiin, mutta taidankin jatkossa ottaa sen pois samantien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no toivotaan kuitenkin, ettei jatkossakaan tule tarpeen tämä korjausvinkki :D

      Poista
  5. Been there, done that :D Kiva, että ongelma selvisi kutakuinkin helposti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no kiva kuulla etten oo ainut tässä onnistunut :D

      Poista
  6. Huippua; Kiiiiitos tästä 👍 Olin jo vaipua epätoivoon 😳 Sä pelastit 👍

    VastaaPoista