"Kevään kivoin viikonloppu" luki Lapsimessujen mainoksessa ja lipussa. Ja kivaa meillä tosiaan oli! Musta on kyllä kuoriutunut tässä vuosien saatossa todellinen messutykkääjä, nautin kauheasti siitä hulinasta, kojujen määrästä ja kaikesta kateltavasta. Niin että kun lauantaina koko perheen voimin saavuttiin ehkä messujen ruuhkaisimpaan hetkeen, hyperventilaation sijaan lähdin riemuissani työntelemään rattaita sinne kaikkien todella monien muiden sekaan. Ja äsken kun kysyin, niin ei-lainkaan-messuihminen -Jokke kommentoi tuossa kysyttäessä että "olihan ne ihan kivat semmoset". Että kyllä ne silloin kivat oli!
Messut järjestettiin siis nyt menneenä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. Samalla lipulla pääsi Lapsimessujen lisäksi myös Kädentaito, Eläinystäväni, Model expo ja Outlet expo -messuille. Näistä me kierrettiin kokonaisuudessaan Lapsimessut ja kädentaitopuoli, pikaisesti lemmikkieläinmessut ja vielä pikaisemmin outlet expo. Pienoismallimesuja vilaistiin vaan "oven suusta". Niin että nähtävää riitti, vaikka mä olin käynyt jo perjantainakin piipahtamassa alueella hakemassa bloggaajapassin, nappaamassa muutaman valokuvan valmiiksi ja moikkaamassa muutamaa äitikaveria.
LASTENMESSUJEN puoli oli se laajin, tietty. Sieltä löytyi paaaaljon vaatemyyjiä, lelu- ja kirjamyyjiä, jonkin verran yksittäisten lastentarvikepuotien kojuja, ravintoon liittyviä kojua (esim. Valion Onni, Luonto + jogurtit, vitamiinikojuja, smoothiepussukoita markkinoivia kojuja...jne), erilaisia järjestöjä kuten MLL, lääkäriasemien kojuja, lehtikojuja, huonekalujen myyjiä ja iso läjä yksittäistä arjen helpottajaa tai muuta tarviketta myyviä tai/ja mainostavia kojuja. Ja monia muita.
Mun messuateria! Mulle maistui, kasvissyöjä miekkoseni pyöritteli päätään :D |
Perjantaina ehdin hetkeksi kuntelemaan Jari Sinkkosen luentoa |
Kojujen seassa on myös messuilua helpottavia paikkoja, esimerkiksi rauhallinen tila imettämistä varten, Liberon sponssaama vaipanvaihtopiste ja leikkipaikkoja. Monista kojuista sai napattua maistiaisia ihan hyväksi välipalaksi asti. Alueelta löytyi lisäksi mm. karuselli ja Vekarat -lava jossa me käytiin katsomassa muumeja pieni hetki, kun äiskä vetäs ihan kohtuuhintaisen porilaisen. Olohuone oli taas lava jossa asiantuntijat pitivät luentoja.
Me siis kierrettiin aika lailla koko alue. Vaateita ei ollut nyt tarve ostaa, mikä tietty nopeutti heti huomattavasti kiertelyä. Esim. Gugguun pisteellä ois nimittäin saanut jonossakin jo tovin vierähtämään! Samoin lelujen osalta oltiin päätetty että nykyiset riittää jo todella. Näillä nopeutuksilla ja suht rauhassa rattaissa viihtyvän taaperon kera alueen kiertämiseen meni joku nelisen tuntia. Muita messuilijoita oli tosiaan paljon ja vaunuja myös, mutta käytävät on saatu järjestetty niin väljäksi, että mitään totaaliruuhkia ei oikeastaan päässyt syntymään.
Metsolan vaatteita ja kankaita |
Verson Puoti |
ezpz:n The Happy Bowl ja The Happy Mat tuotteita. Näitä lautasia ei niin vaan heitellä lattialle! |
Tula uudella Paapiin kuosilla |
Mehujehu pinot |
Kojuista mieleen jäi useampikin. Metsolan kojulla pengastin kankaita ja ostinkin yhden metrin palasen. Ja ihailin Tupu Hupuna ja Miina ja Manu -kuoseja. En kestä niitä ihania harsoja! Verson puodissa pengastin myös yllättäen kankaat, mutta nyt ei tarttunut mitään matkaan. Ipanaisen kojulla pyörähdin useammankin kerran. Ostoskassiin päätyi smoothiepussiin suunniteltu korkki, joka estää pussin puristamisesta aiheutuvan ah niin tutun tulivuori-ilmiön. Kuvasin myös kantoreppu Tulan uuden kuosin, jonka takana on kukapa muukaan kuin Paapii. Kävin myös hipelöimässä muissa blogeissa näkemiäni EZPZ:n ruokailualustan ja lautasen yhdistelmiä. Lautasiaan nakkelevalle pikkutyypille ottaisin tuollaisen varmasti kokeiluun, mutta meidän kaveri antaa lautasten olla yleensä nätisti paikallaan ja sotkutkin syntyy lähinnä suunnitellusta lattialle pudottelusta. Siihen ei taida auttaa mitkään maailman alustat!
Mehujehun kojuille suuntasin ostamaan Mehujehua ystävien lapselle lahjaksi ja lompakkoa kaivaessani myyjä ojensi hymyillen Mehujehun ja sanoi että bloggaaja saa ilmaiseksi (mulla oli BLOGGERI -kyltti rintapielessä). Ohhoh! Mehujehu on kuulemma saanut niin paljon näkyvyyttä blogeissa. Aina kiva kuulla että blogien tuoma näkyvyys noteerataan ja blogeista mäkin oon Mehujehut jo pari vuotta sitten bongannut. Ja vaikka meillä ei vieläkään nautiskella pillimehuja, on mulla ollut oma Mehujehu jo pitkään kaapissa valmiina, heh! Miten musta tuntuu että usein bloggaajat ite on eniten mainosten uhreja?!
Yksi mieleen jäänyt, minkä haluan vielä erikseen esiin nostaa, on LeeLuu -niminen startup yritys, jonka tuotteena on pehmoleluyövalo. Lelu on tehty patentoidusta älytekstiilistä, joka reagoi kosketukseen. Niinpä kun tällaista sympaattisen näköistä pehmoa halaa, siihen syttyy valo ja lelun selkää silittämällä voi valoa himmentää. Lelun päällyskankaan voi myös pestä. Lelusta on just meneillään ennakkomyynti, vielä käsittääkseni tämän viikon. Jos käsitin oikein, niin koska kyseessä on startup, pitäisi myyntitavoite saavuttaa tämän viikon loppuun mennessä. Siispä jos LeeLuu kiinnostaa, kannattaa nyt het klikkailla asiaa tutkimaan!
Kaipaamaan jäin tällä reissulla kenkämyyjiä, oltiin valmistauduttu ostamaan poikaselle kengät, mutta mä bongasin vain Eccon pisteen, eikä siellä ollut sopivia. En myöskään löytänyt toista pillimukia enkä hyviä jarrusukkia(!!).
Ikasyrin uutuuksia |
Käpysen uutuuksia ja Neenuskan glittercolleget |
Paapiin kankaita ja uutta vaatemallistoa |
KÄDENTAITOMESSUJEN puoli oli pieni, mutta sen tiesinkin etukäteen. Ja pienen messu-uupumuksen jo painaessa mulle riitti oikein hyvin kun pääsin vain hipelöimään kankaita Indie Fabricsin kojulla, nappaamaan ostoskassiin parit Työhuoneen Susannan Lempirievut, hamstraamaan kaksi kahden euron kässäkirjaa(!!) ja lisäksi hieman ihastelemaan näytteilleasettajien kädentaitoja.
OSTOKSET oli mulla oikein maltilliset, melkeinpä kärsin ostattamattomuusmorkkiksesta kun kuitenkin aikani pyöriteltyä jätin ostamatta Käpysen pari kangasta...Mutta ehkä hyvä näin! Kotiin asti päätyi kuitenkin metrin palanen Metsolan edukasta yksiväristä jc:tä, ne Susannan Lempirievut, Smoothipussin korkki, kaksi kirjaa (joista toista oon juurikin kirjastoista metsästänyt) sekä lahjaksi menneet Mehujehu (joka on siis saatu) ja saippuakuplat.
Ostamatta jäi nyt tosiaan ne kengät ja sukat. Name It:n paljon kehuttua softshellhaalaria pyörittelin myös kädessä, mutta sekin nyt jäi rekkiin kun värit ei olleet ihan suokkareimpia.
Niin että kaiken kaikkiaan tosi mukava reissu oli! Poikanen ei vielä osaa kommentoida mikä oli parasta, mutta mä oon melko varma että parhaita juttuja oli ilmapallot (joka puolella!), toiset lapset, Eläinystäväni -messujen rotat sekä muumit.
Ens vuonna uusiksi!
-hanne
Kiitos kattavasta bloggauksesta! Tuonne on itsekin ensi vuonna suunnattava!
VastaaPoistaKiva jos oli hyötyä! Siellä siis ensi vuonna :)
PoistaNäitä messupostauksia lukiessa alkaa vain enemmän harmittamaan, ettei tänä vuonna menty. Lapsetkin ois tykänny. Esikoinen jo muistaakin viime kerran ja on puhunut messuista tässä keväällä. :/ Ensi vuonna sitten! Teidän pienokainen on niin suloinen ihanissa vaatteissaan <3
VastaaPoistaNo mutta jos ens vuonna sit :) Onhan se niin että harvemmin tulee harmiteltua sitä että lähti, mutta toisaalta joskus ja välillä aika useinkin se lähtemisen järjestäminen on aika työlästä sekin! Mutta nää on onneksi tosiaan jokavuotiset :)
PoistaMe käytettiin Mehujehua semmosten pillismootheiden kanssa vauvanruokaosastolta jotka sopii siihen. Nyt kun menee jo niitä karseita sokeripillimehujakin niin osaa juoda ilman koteloakin. Siinä on kyllä aivan mielettömän huikea innovaatio se mehujehu!
VastaaPoistaJa allekirjoitan täysin omalta kohdaltani tuon että bloggaajat itse ovat eniten (blogi)mainonnan uhreja.
Mä oikeesti mietin että oisin ostanut vauvalle jo etukäteen vaaleanpunaisen Mehujehun mutta tulin järkiini koska meillä on jo keltainen ja vihreä :D
Mitä mitä, miten mä en tiedä tuollaisista ollenkaan? Het kauppaan tutkimaan asiaa! Siis smoothie, mutta semmosessa pillimehutyyppisessä tetrassa? Ja siis joo...mä itseasiassa sun postausten pohjalta ostin lapsimessuilta mehujehun ku se sattu vastaan, jo ennen ku toi taaperoinen oli ees aktiivisesti suunnitelmissa :D :D Ihan hullua :D
PoistaAinakin niitä oli silloin kun jäbä oli n. 1 v :D
PoistaKiva messuraportti! Kiitos kun kävitte!
VastaaPoistaMehujehuun en ole ennen törmännytkään, mutta heti se alkoi kiinnostaa, kun sen sinun instassa näin. :D
Pehmoleluyövalo! Mahtavaa!
Aina kiva käydä :) Rätti on jo käyttöön korkattu! :)
PoistaOlipas kattava kirjoitus! Muaki jo harmittaa, etten päässyt täältä jumalan selän takaa. :( Ens vuodelle pitää joku "työmatka" saada järkättyä tuohon ajankohtaan. :D
VastaaPoistaMutta ihanaa, että otit vihjeestä vaariin ja kävit vilkaisemassa Leeluun porukkaa. Tiovottavasti joku saa kipinän ja käy omansa tilaamassa, että projekti toteutuu! :)
:D "hei pomo, oisko mitään työreissua tälle ja tälle ajalle?" :D Mutta siis joo, mä oon ite aika laiska välillä järjestelemään reissuja, että en tiedä kuinka helposti tulisi lähdettyä jos messut olis kauempana kuin pienen bussimatkan päässä :)
PoistaJa kiitos vaan vinkistä! Mulla luki Leeluu oikein listassa ja sinne pisteelle kun päästiin niin siellähän oli yksi puuhaajista Joken entinen opiskelukaveri. Ois kyllä hieno homma jos pääsisi hanke eteenpäin!!
Mehujehut ovat olleet meilläkin käytössä vuosia, joskus aikoinaan messuilta bongasin. Huippukäteviä!
VastaaPoistaNää on just näitä hienoja oivalluksia ja vielä siistimpää, että joku osaa ja uskaltaa heittäytyä ideansa matkaan niin, että saa siitä ihan työn itelleen. Mainiota!
PoistaNäyttää kivalta!
VastaaPoistaHyvä jos kiva välittyy :D
Poista