Kaksi yötä jouluun. Vielä olis pari (eli kuusi) pientä lahjaksi tarkoitettua käsityötä kesken, ai ja aloitin mä yhen himmelinkin vielä. Mutta se vähän niinkun kuuluu mun jouluperinteisiin, siis että viimeiset lahjat innostun aloittamaan pari päivää ennen joulua, ja sitten tulee KIIRE!! Joskus muistan kuivanneeni hiustenkuivaajalla jotain huovutettua tossua, että pystyisin paketoimaan sen ennen pukin tuloa. Mutta mä en kuitenkaan suostu puhumaan joulustressistä, koska stressi on typerää ja tämä taas on kivaa!
Joulukuusi me kuitenkin käytiin jo hakemassa omasta metsästä oikein porukalla, äitin, isän ja veljen kanssa. Nähtiin myös aavistuksen verran lunta, voitteko uskoa! Lunta! Mutta kotimatkalla sitte iski kunnon vesisade, että se siitä.
Ja sitten se yksi parhaista jutuista, lahjojen paketointi! Olisin halunnut valkoista joulupaperia, mutten löytänyt. Hyvin kuitenkin toimii, kun tommosen Tiimarin peruspaperin kääntää nurinpäin. Saa sitä valkoista paperia, josta vähän kuultaa hauskasti läpi nuo hiutaleet.
Mä muuten tykkään joulusta, tiesittekö?
*****
Mutta sitä vaan siis tulin ennen kaikkea sanomaan, että ihanaa ihanaa ihanaa Joulua teille kaikille, rakkaat lukijat, piipahtelija ja kanssa bloggaajat! Nauttikaa, syökää ja rentoutukaa! Palataan sitten joulun jälkeen!
- hannetonttu
Ihanaa joulua myös siulle! <3
VastaaPoista-piia
Tattista! Sitä samaa sinne <3
Poistaminä ostin valkoista paperia ja ei oo kiva kun kaikki näkyy läpi :-( jotenkin tyhmä yllätyksen pilaaja semmonen
VastaaPoistaNo se on kyllä totta...mäkin jouduin rullaamaan paketteihin kaksin kerroin paperia :/ Mutta aina voi sitten himmentää valoja ja jakaa paketit kynttilän valossa, niin mee yllätykset pilalle :) Hyvää joulua!!
PoistaRauhallista Joulua!
VastaaPoistaKiitos samoin sinne Jade!
PoistaOi miten kaunis rehevä kuusi!
VastaaPoistaSiinä on myös hauskasti naavaa alaoksilla :) Ihanaa joulua Anselmi!
PoistaIhanaa joulua!
VastaaPoistaSitä samaa sinne!
PoistaLeppoisaa joulua!
VastaaPoistaSamoin sulle Soili!
PoistaNiin kaunis kuusi ja kaunis paketti! Ihanaa joulua sinullekin!
VastaaPoistaKiitos :) Ihanaa joulua Susanna!
PoistaAh, mulla sama, eli viimeiset illat tikutaan villisti ja sit välipäivinä jotain ihanaa neulontaa rauhassa ja itselle, perhaps. Piiaa syytän siitä, että mun oli pakko tehdä myös semmoinen viisikulmainen himmeli.
VastaaPoistaMutta joulu alkaa olla ovella, joten ihanaa semmoista sinulle!
-Paula
Heh, juurikin näin :) Mä kuule vääntäisin eilen ja tänään vielä kokonaiset himmelit, katoin myös Piian viisikulmaista, mutta siinä kohtaa tuli onneksi jo järki mukaan...huh!
PoistaIhanaa joulua sinne!!
Samoissa tunnelmissa mennään, ihana kiire vallitsee. Mukavaa joulua sinullekin!
VastaaPoistaHyvä, en siis ole ainut :) Mukaa joulua!!
PoistaIhanaista joulua sinulle !
VastaaPoistaTyttik.
Kiitos, samoin sulle Tytti!
PoistaPeukkua sun stressittömälle asenteelle, ja ihanaa joulua!
VastaaPoistaHeh, mä pidän stressittömyydestä kiinni vaikka väkisin ja raivolla...:D Kiitos, ihanaa joulua sullekin Maija!
PoistaIhana asenne stressiin! Totta, en mäkään taida mistään kivasta stressailla :) ihanaa joulua ihanine puuhineen!
VastaaPoistaJoo turhaan sitä mukavista jutuista stressaa...niitä tylsempiä juttuja on ihan riittämiin :) Kiitos, sitä samaa sinne!!
PoistaNaatitaan! :) Mukavaa ja leppoista joulun aikaa myös sinne!
VastaaPoistaJep, mä oon jo hyvässä vaiheessa tuon nauttimisen osalta :) Kiitos, samoin sinne!
PoistaJoulua, joulua & riemua pelkkää! :)
VastaaPoista:) Kiitos pitko, sitä samaa sinne!!
PoistaIhanaa joulua sinne!
VastaaPoistaKiitos, samoin sinne :)
PoistaRauhallista joulunaikaa :)
VastaaPoistaKiitos! Joulu tai jo mennä (sori hidas vastau ;) mutta mukavaa vuoden alkua sulle :)
Poista