2013/06/25

TAVIS


Pidän uudesta rätistäni, mutta on se vaan vähän taviksen oloinen nyt, kun viime silmukoita neuloessani naaman eteen sattui Hupsistarallaa Terhin aivan hulvaton Kesärätti. Käykää nyt katsoos! No, mutta tavisrättini kelvatkoon toistaiseksi, onpas ainakin enemmän väriä kuin edellisessä. Rätti on neulottu vanhasta kunnon Blend Bamboo -bambulangasta. Kuvio on Chinese Waves -nimistä, varsin simppeliä ja erittäin hyvin rättiin soveltuvaa neulosta; Sopivasti tekstuuria ja ilmavuutta. Mulle ohjeen opasti Keräläiset taannoisella kirjastoauto-neulontatapaamisella, ja Google taas löytää ohjeen esimerkiksi täältä.


Chinese Waves rätti: 


Yksinkertaisuudessaan kuvio syntyy siis neljää kierrosta toistamalla. Silmukoita mulla oli tässä rätissä 51 ja kokoa tuolla on valmiina noin 22cm x 24cm (leveys/pituus).

1. krs: Neulo kaikki silmukat oikein (oikea puoli),
2. krs: Neulo 1 s oikein, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein* toista *-* koko kierros
3. krs: Neulo kaikki silmukat oikein
4. krs: Neulo 2 s oikein, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* koko kierros.


Reunat kiersin vielä kiinteillä silmukoilla virkaten tuomaan rätille ryhtiä. Saisinpa samalla tavalla itseenikin ryhtiä. Vielä olisi nääs viikko töitä jäljellä ennen LOMAA ja tämä kämppä pitäisi saada lyöntiin ennen lomille lähtöä. Mulle on nimittäin äiti opettanut, että aina pitää siivota ennen lomaa. Silleen on sitten kivempi palata takas kotiin. Totta, totta!

Suunnitelmissa on myös vielä lankainventaario, jonka tarkoitus on paitsi saada langat järjestykseen, myös muistuttaa mua, miksi en tarvi just nyt enää yhtään lisää lankaa. Multa loppuu tunnit vuorokaudesta! Esimerkiksi nyt jo pari viikkoa selaimen välilehdessä auki ollut Titityyn sivun ei-lainkaan-houkutteleva The Uncommon Thread:n Merino Lace lanka on mulle täysin tarpeeton. Ehdottomasti on, enkä mitenkään päin aio ostaa sitä itselleni kesäloman kunniaksi. Ehei, en aio.

-hanne

18 kommenttia:

  1. Onpa nätti kuvio! Ja taas tekis mieli lankakaupoille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, nää on vaarallisia nää uudet nätit kuviot :D

      Poista
  2. Mullekin äiti opetti noin, ja niinhän se on. Äidit on viisaita ;) Täällä on vaan pienimuotoinen kaaos kun muutto häämöttää... Mukavaa lomanodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ne äidit on, sais vaan sen saman siivousinnon ittelleen...Toivottavasti teidän muuttopäiväksi sattuu joku vähän vähemmän hiostava päivä kuin mitä tää päivä on ollut! Mukavaa muuttoa!

      Poista
  3. Voi kuule, vaaleanpunainen Wettex on tavis - tämä on poikkeuksellisen hieno!

    VastaaPoista
  4. Todella kiva "tiskirätti" ja ihana väri! Tykkään tosipaljon juuri tollaisista arkipäivän piristyksistä!

    Tervetuloa blogiini, minullakin on tee-se-itse juttuja jne.! ♥ Ihanaa hellepäivää! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mähän oon itseasiassa joskus eksynytkin sun blogiin, pitääpäs tulla taas vierailulle :)

      Poista
  5. Kiehtova kuvio! Allekirjoitan äitisi opetuksen, itse noudatan aina samaa taktiikkaa, jopa viikonloppureissuille lähtiessäni. Mukavaa loman odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, ihailtavaa innokkuutta, jaksaisinpa itekki viikonloppureissuillekin siivota! Tämäkin meinaa tehdä tiukkaa, ja nyt me ollaan sentäs matkalla varmaan parisen viikkoakin! :D Kiitos!

      Poista
  6. Kivan näköinen tiskirätti.
    Osaisikohan minäkin ... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä kyllä, perussilmukoilla syntyy ja Youtubesta löytää vielä oikein tekovideoitakin jos tuntuu hankalalle :)

      Poista
  7. Mä tein äsken omani tuolla ohjeella. Miksi siinä kolmannessa kierroksessa neulotaan ensin 2 oikein; silloin toisesta reunasta tulee erilainen, muuten sama kuvio joka toisella kierroksella. Rätistäni tuli vähän erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh! Voi ei, anteeksi, mää moneen otteeseen säädin copy+paste meiningillä tuon tekstin sijoittelua, ja näköjään mulla on jossain kohtaan lipsahtanut 2. kerroksen alusta pois eka lause!!! :(

      Korjasin sen nyt tuonne ylös...eli joka toinen kierros pitäisi siis neuloa 1 s oikein ja sitten 1 s neulomatta, joka toinen kierros taas 2 s oikein ja sitten 1 s neulomatta. Tuolloin tuo neulomatta nostettu asettuu aina vuorokerroksin hieman eri kohtaan. Toivottavasti rätti on kuitenkin muuten käyttis :) Ja kiitos tiedosta, enpä mä olisi tuota virhettä tuolla itse huomannut..Niin ja olit kyllä ihan supernopea!

      Poista
  8. Lomalla on aikaa :) Eipä mitään, se on vain tiskirätti ;) Tein sitten toisen oikealla ohjeella ja kyllä siitä tuli tosi nätti. Kiitos vielä ohjeesta!

    VastaaPoista
  9. pitkän selailun jälkeen löysin tämän. Muistin että jossain oli kiva tiskirätti ohje ja en luovuttanut vaikka ukkonen taitaa iskeä päälle.

    VastaaPoista