2013/03/08

TERVEHDYS


Hyvää naistenpäivää, te ihanat naiset! Paninpa merkille, että teitä bloggerin kautta blogia seuraavia on jo yli 800! Hurja määrä! Yhä ja ikuisesti oon innoissani jokaisesta teistä, niin googlen, naamakirjan, blogilistan kuin bloglovinin kautta seuraavista. Ja tietty myös kirjanmerkkiläisistä. Muiskista teille!

Mulla vähän tässä kiirettä pitää, niin käsityörintamalla (=vapaa-aikana) kuin työrintamalla, pää surraa niin että sen pysäyttämiseen illalla tarvitaan sopivassa määrin univelkaa ja muutama tiukka ottelu Sanajahtia. Käsityörintamasta sen verran, että nyt just mun aikaa vie mukavat yhteistyökuviot, niistä lisää enemmän ehkä loppukuusta! Jee!


Mulla ei ole nyt esitellä teille mitään valmista, mutta laitetaan ilmoille pientä tuntumaa siitä, mitä tässä on ehkä työn alla, ja tartunpas samalla pitkästä aikaa haasteeseen. Mulle on tupsahdellut haasteita ainakin  Silmukan saalistus, Rosmariini, Keltainen tupa ja perunamaa -blogeista sekä Kerästä. Tänkjuu tänkjuu! Tarjolla olisi satunnaisten asioiden ja outojen tapojen kertomista sekä kässäkysymyksiin vastailua. Kun en osannut päättää mihin tarttuisin, tein vähän niin kuin yhdistelmää. Tässä siis satunnaisia ja ehkä vähän outoja asioita.

1) Mulla ei oo koskaan ollut oksennustautia, ei ees lapsena. Pärjään tällä yleensä aika hyvin "mä en oo koskaan" kilpailussa. (Saanko pisteen?)

2) Mun oikea käsi nyrkistyy usein kun mä haukottelen.

3) Tiättekste, kun puhutaan siitä että liikkuminen laukaisee endorfiinituotantoa ja tuo sellaisen hyvän olon tunteen? Mulla tämä toiminto on kyllä harmillisesti epäkunnossa. En pidä liikkumisesta. Liikkumisen jälkeen on tyytyväinen olo vain koska a) olen tyytyväinen itseeni että sain raahattua itteni liikkeelle ja b) liikunta on siltä erää ohi.

4) Mä en pysty pitämään lainkaan silmä-/aurinkolaseja, koska mua alkaa aina kutittamaan ihan sietämättömän paljon tuosta nenänvarren syvennyksestä...miksikä sitä nyt sanotaan?

5) Mä olen kosketusallerginen lehmille, saan siis ihottumaa niihin kohtiin ihoa, joilla kosketan lehmää. Huomasin tämän, kun tein nuorempana lomitushommia vanhempieni navetassa. Olin samaan aikaan ottamassa kissaa, ja halusin varmistua etten ole altistunut kissoillekin. Soitinkin siis terkkariin (tuolloin Turkuun) ja sanoin että haluaisin allergiatesteihin, koska tiedän olevani ainakin lehmälle allerginen. Linjan päässä oli syvä hiljaisuus, ja sitten hoitaja tokaisi "Missä sä oot lehmiä nähnyt?". Kyllä, todella, olen näitä esihistoriallisia ja sukupuuttoon kuolleita otuksia päässyt museossa silittämään, ja siinä tämän allergian huomasin. Huoh.

Mukavaa viikonloppua!!
-hanne

29 kommenttia:

  1. "Missä sä oot lehmiä nähnyt?" Tsih :D Repesin! Me heitetään miehen kanssa "Oon määkin mettässä käyny" -vitsiä erinäisissäkin tilanteissa, kun itse olen kaupunkilainen ja mies on kasvanut maalla. Tosin tämä superfiksu maalainen väitti joskus kivenkovaan, ettei kiiltomatoja eikä pihkamikkoja ole olemassa. Eikä ehkä se oikea latinankielinen nimitys, mutta sain lopulta vakuuttuneeksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli mullakin vähän naurus pidättelemistä luurin toisessa päässä...Kuinka niin me ollaan luonnosta vieraantuneita? Mut joo, toisaalta, esim. tämä maalainen inhoaa ja kammoaa ihan loputtomiin kaikkia pieniä öttiäisötökkähämähäkkejä, vaikka kuinka olisin mettäs kasvanut. Enkä oo muuten kuullukkaan Pihkamikoista :)

      Poista
    2. Ei ole muuten Googlekaan kuullut... Jäi sen verran kaivelemaan, että etsin oikean nimityksen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tukkimiehentäi
      Tykkää pihkasta ja hirsitaloista. Ilmankos meidän mökillä oli niitä paljon ja siitä ehkä lempinimikin. :)

      Poista
    3. Mä jo aattelin että mulla taas aukkoja maalaissivistyksessä(kin) :) Tuo ällöttävä öttiäinen näyttää kyllä tutulta, joskaan en kyllä olisi osannut sitä nimetä. Kuka tykkää pihkasta!! Hämärä eläin!

      Poista
  2. Ihania outoja tapoja ja juttuja :)

    Ja jos saan vähän viilata pilkkua niin blogini nimi on "Silmukan saalistus" ei "Silmukan saalistaja" ;) Mutta eipä tuolla väliä. Kiitos jokatapauksessa kun mainitsit minut tekstissäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou! :) Sori, mä meinasin eka kirjoittaa teidän nimillä "sen ja sen ja sen blogeista.." ja sit sun nimi olikin jäänyt tuohon muotoon, korjasin, koska pitäähän sen nyt oikein olla :) Kiitti vielä hauskasta haasteesta!

      Poista
    2. Ole hyvä :) Ja kiitos korjauksesta :)

      Poista
  3. Haha. Missä sä oot lehmiä nähnyt?? :D Repesin. Mutta samalla järkytyin, koska on oikeesti olemassa ihmisiä jotka ei oo koskaan nähny lehmiä. :O nimim. vien lapseni heti ensi kesänä maalle lehmiä tapaamaan! ;)

    VastaaPoista
  4. Kohta kolme NIIN pätee mun kohdalla myös... en tähän päivään mennessä vielä oo löytänyt sitä kaikkien hehkuttamaa mieletöntä hyvää fiilistä jonka liikkuminen saa aikaan. Liikkumisesta tulee hiki, ei hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistit kyllä täydellisesti! Totta, hiki! Niinpä! Tää on kyllä suurimman luokan huijausta :D

      Poista
  5. Kohta kolme - samaa mieltä. Uiskentelen ja hiihdän, koska kuulemma ihminen kuolee muuten ennen aikojaan sydänkohtaukseen tms, mutta endorfiinipaukku on posahtanut päälle tasan yhden kerran uinnin jälkeen! Se oli kyllä hjuva fiilis, mutta tapahtui ehkä kolme vuotta sitten. Toista kertaa odotellessa... Ehkä meillä toisilla on korkeampi resistanssi tässä asiassa.

    Lehmä? Voiko niitä siis koskea? Eiks sitä varten oo ne ropotit? ;-D

    solveig

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä tunnista ehkä sitä yhtäkään kertaa..Voi voi. Pitää perustaa joku antiurheiluseura :)

      Ja juu, lehmiin koskeminen käsin on niin last season! :D

      Poista
  6. Olen niin monta kertaa anoen vilkuillut seinäkelloa jumppatunnilla, että eipä kolmoseen lisättävää... ;) Onneksi kohta (aurinko, hei, lämmitä jo!) alkaa fillarikausi taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoin! Sen vuoksi suosinkin (kun joskus mielenhäiriössä hankin salikortin) aina vain puolen tunnin jumppia...Fillarointikaan ei oo sitä mieluisinta, mutta se on kuiteski sen verta kätevä kulkemismuoto että sitä tulee jonkin verran harrastettua :)

      Poista
  7. Tervehdys! Olen aina välillä tänne eksynyt aina jotain kiertotietä, nyt päätin lisätä lukulistalle, kun löydän itseni täältä aina uudestaan ja uudestaan :) kiitos inspiroivasta tekstistä ja ihanista kuvista ja ideoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellurei Maria! Onpas tosi kiva kuulla :) Toivottavasti viihdyt :)

      Poista
  8. haittaako sua jos tuntemattomat lukee sun blogiA?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellurei!
      Enpäs taida tuntea blogini lukijoista kuin pienen pienen murto-osan, eli ei laisinkaan haittaa :) Blogi on julkiseksi tarkoitettu ja kirjoitan sitä silleen että otan sen kirjoittaessa huomioon :)

      Poista
  9. Kannattais muute varmaa kokeilla tota Fimo massaa ! Minulla on iso kasa kotona herkullisia kakkuja, donitseja, ja muita herkkuja kaula ja korvakoruina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää laittaa korvan taa jos joskus innostuisin kokeilemaan :) Oon kyllä noita tuon tyyppisiä koruja joskus ihastellutkin esim. Hand made with love -blogissa :) http://shimauuuma.blogspot.fi/

      Poista
  10. 1) Todella outoa. Piste! 2) :D Kiitos tästä tiedosta. 3) Tiietään! Ihan mieletön fiilis! + lisäksi sun kohdat a ja b 4) Joo mulla on joskus tää sama! Etenkin normirillien kanssa, tiiän sen pöllön kihelmöinnin. 5) Ööö. Terkkarille piste sarjassa "en ole koskaan nähnyt lehmää livenä".

    Kivoja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1) Eikös! En silti valita ;) 2) ole hyvä, se onkin tärkeää tietää 3) voi ei. Mä oon niin kateellinen! 4) Oi, kiva kuulla, kovin lohdullista :) 5) :D Aivan!

      Kiitos <3

      Poista
  11. Kiitos mukavasta illan loppukevennyksestä tuon listan merkeissä. Pystyin itse aika kauan "en ole koskaan" kisassa vetoomaan siihen etten ikinä ole nähnyt bondleffaa, kunnes päätin etten voi missata legendaa. Katsoin elämäni ensimmäistä bondleffaa, kun yhtäkkiä ymmärsin, että olen nähnyt sen saman leffan jo 15 vuotta sitten... Sinne meni. Mutta lehmät ei oo vieraita ;) ps. Kiitos kivasta blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Aika uskomatonta olis jos ois onnistunut välttämään bondit kokonaisuudessaan! Palautitko sitten kaikki ne pisteet jotka olit tolla vuosien varrella saanut? :D

      Ja kiitos, kiva kuulla, tai siis ole hyvä :)

      Poista
  12. Ihanaa, kun löytyy muitakin, jotka karsastavat liikuntaa. Joskus nuorempana tuli liikuttuakin, mutta joka kerta huomasin miettiväni, että millä tekosyyllä voisi lintsata. Olisi kyllä kiva, jos liikunnasta saisi sen kuuluisan hyvänolontunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja sitten tuo liikunta olisi kuitenkin harmillisen suositeltavaa. Mikähän se on se geeni tai palanen mikä meiltä antiliikkujilta puuttuu?

      Poista