Mutta kuten kuvasta näkyy, nämä on vaatinut vähän tämmöstä tuotekehittelyä, tai enemmänkin värjäystekniikan hiontaa, että saa tuon värin liukumaan, eikä vain töksähtämään. Niin että laitetaan ainakin kolme ekaa harjoittelun piikkiin!
Mut hei, pointtina oli se, että tämäpä vasta on kivaa! Jotenkaan ei ole tullut aiemmin kauheasti näiden värjäystouhujen kanssa puuhailtua. Toki virkatessa voisi raidoittaa väreilläkin, mutta sit pitäis olla kaikkia värejä monta ja voi että on mukamas hankalaa.. Nyt suunnittelmissa on jatkaa tätä ah niin trendikästä liukuväritouhua ehkäpä vessanmatolla, tai miten olis patalaput? Enkä virkatut saunasukat? Tai hei, jos kääntäisi ajatuksen toisinpäin ja ottaiskin värillisen kuteen, jonka liu'uttaisi kloorilla väristä valkoiseksi? Tai miksei ihan tavallisia villasukkiakin voisi liukuvärjätä? Onko joku kokeillut? No, pysytään nyt tälläkertaa vain näissä kuteissa.
ONTELOKUDEKORIN LIUKUVÄRJÄYS
Jos joku muukin harkitsee innostumisen kokeilemista, niin tässä vähän yhteenvetoa tähän astisista kokeiluista. "Tähän astisista" siksi, kun tiiän jo nyt, että ei tämä taida tähän yhteen postaukseen jäädä. Mä kokeilin nyt kahta eri tapaa toteuttaa tuota liukua. Suosittelen tapaa 2. mutta laitetaan molemmat ilmoille. Kokeilin myös kahta eri väriä, molemmat ajavat asiansa.
MATERIAALIT:
- Virkattu kori, esim. tällä ohjeella. Tämän postauksen korit on tehty Lilli-ontelokuteesta (kierrätyspuuvillaa). Seuraavaksi kokeilen trikookuteen värjäystä.
- Ruokasuolaa
- Ämpäri tms. astia värjäystä varten
- Ämpäri tms. astia värjäystä varten
- Käsinvärjäykseen sopiva väri. Kokeilin kahta:
DYLON -väri (saatavilla perus automarketeista).
- Plussat: helppo saatavuus, matala värjäyslämpötila.
- Miinukset: puolet kalliimpi, pidempi värjäysaika, vähän värisävyjä.
- Plussat: paljon värisävyjä, edullisempi, lyhyt värjäysaika.
- Miinukset: löytyy vain askarteluliikkeistä, värjäyslämpötila on korkea.
OHJE:


Tapa 1
Valmistele väri paketista löytyvän ohjeen mukaan. Käytännössä siis keitä vettä, sekoita värijauhe pieneen määrään (noin 1/2 L) kuumaa vettä ja lisää suolaa ohjeen mukaan. Sekoita. Lisää sitten seokseen vielä vettä ohjeen mukaan. Tarkista suositeltava lämpötila. Kastele vielä kori läpikotaisin lämpimässä vedessä.
Kasta sitten kori väriveteen niin syvälle, että väri ulottuu siihen kohtaan, mihin haluat sen korkeimmillaan ulottuvan. Pidä koria vedessä noin 10 sekuntia. Nosta kori ja kaada värivettä jonkin verran pois. Laita kori takaisin väriveteen, anna korin olla värissä pari minuuttia. Nosta kori pois, ja kaada värivettä taas pois. Laita kori takaisin väriveteen, anna sen nyt olla 5-10 minuuttia. Kaada väriä vielä kertaalleen pois, ja anna korin olla värivedessä niin kauan, että värin ohjeessa oleva värjäysaika tulee täyteen (30-45min).
Huutele kori kylmässä vedessä hyvin. HUOM. tässä kohtaa värjätty osio päästää niin paljon väriä, että se tuo sävyä myös värjäämättömään osioon. Huuhtele siis värjätty osio alaspäin, jos haluat välttää valkoisen osion sävyttymisen. Pese sitten kori vielä lämpimässä vedessä, peruspesuaineella (käsin). Suosittelen jättämään kori kuivumaan siten, että värjätty osio on ylhäällä. Tämä lisää ehkä vielä aavistuksen verran liukua.
Tapa 2
Valmistele väri paketista löytyvän ohjeen mukaan. Käytännössä
siis keitä vettä, sekoita värijauhe pieneen määrään (noin 1/2 L) kuumaa
vettä ja lisää suolaa ohjeen mukaan. Sekoita. Lisää sitten seokseen
vielä vettä, mutta noin puolet vähäemmän kuin ohjeessa ohjeistetaan laittamaan. Tarkista suositeltava lämpötila. Kastele vielä kori läpikotaisin lämpimässä vedessä.
Laita värjäysämpäriin värivettä niin vähän, että vain tummimmaksi osioksi haluttava osa jää väriveteen. Anna korin olla näin noin 20 minuuttia. Lisää sitten kuumaa vettä, kunnes värivesi yltää hieman korkeammalle. Anna värjäytyä näin noin 5-10 min. Lisää taas jonkin verran kuumaa vettä, anna värjäytyä noin 2 min. Lisää vielä kerran vettä, anna korin värjääntyä kymmenisen sekuntia.
Huutele kori kylmässä vedessä hyvin. HUOM. tässä kohtaa värjätty osio päästää niin paljon väriä, että se tuo sävyä myös värjäämättömään osioon. Huuhtele siis värjätty osio alaspäin, jos haluat välttää valkoisen osion sävyttymisen. Pese sitten kori vielä
lämpimässä vedessä, peruspesuaineella (käsin). Suosittelen jättämään kori kuivumaan siten, että värjätty osio on ylhäällä. Tämä lisää ehkä vielä aavistuksen verran liukua.
Sittenpä vielä näytteitä koreista ja menetelmäkehittelystä:
KOKEILU NRO 1. / VÄRJÄYSTAPA 1.
(DYLON-väri, Sunflower yellow)
KOKEILU NRO 2. / VÄRJÄYSTAPA 2.
(Deko L batiikkiväri, nro 71 Lemon)
KOKEILU NRO 3. / VÄRJÄYSTAPA 2.
(DEKO L batiikkiväri, nro 102 brilliant red)
Kommentteja vielä...
Tapa 2. oli mun mielestä siis parempi, koska se oli jotenkin siistimpi (ei tarvinnut lotrata sen väriveden kaadon kanssa), lisäksi pelkän veden lisääminen myös kokoajan konkreettisesti muutti värivettä vaaleammaksi ja näin ehkä osaltaa hieman korosti tuota liukuefektiä. Varsinkin tuossa punaisessa korissa se ensimmäinen värierä oli ihan supertumma ja luonnossa väriero näkyykin hieman voimakkaammin.
Vitsit miten ihania!! :)
VastaaPoistaKiitti kiitti :)
PoistaIhan huippuja! Pakko kyllä kokeilla. Kiitos taas aivan mahtavasta postauksesta!
VastaaPoistaTattista! Mun pitää kans kokeilla vielä lisää ;)
PoistaVoi kuinka ihania ja keväisiä!
VastaaPoistaKevättä rinnassa on nämä kyllä kieltämättä tehty!
PoistaSieviä ovat :) Itte oon innostunut ihan vaan ilman liukuilua tehdyistä koreista, olenhan aina epämuodikkaan mattimyöhäinen :)
VastaaPoistaParempi myöhään kuin ei milloinkaan! Varo vaan, nää täyttää nopeesti kodit ja kavereiden korit ;)
PoistaOi miten upeita! :) Ja joo, liukuvärjätyt villasukat oisivat makeet!
VastaaPoistaNo eiks vaan oliskin...pitääpä laittaa listalle!
PoistaKiitos, eipä olekaan mulla pääsiäismaljakkoa ennestään.
VastaaPoistaÄiti tykkää :)
No hyvä! Vaikka kellä oikeastaan on pääsiäismaljakko?? :) No, täältä tulee!
PoistaHienot! Just olenki miettinyt miten tuon vois tehdä parhaiten :D
VastaaPoistakiitti! Mä aattelinkin että onkohan joku muu kokeillut tätä vielä kuinka...tai siis että mitäköhän muita keinoja voisi vielä olla?
PoistaAivan ihania! Varsinkin tuo maljakkoversio! Pitää ehkä kokeilla!
VastaaPoistaMäkin kyllä tykkään siitä, vaikka ehkä onkin sitten aika tilaa vievä maljakko..
PoistaEn voi kuin ihailla kekseliäisyyttäsi / viitseliäisyyttäsi / taitojasi! Olet huippu! :)
VastaaPoistaheh, kiitos kiitos, tässä nyt ehkä vaan yhdistyi kaksi juttua mitkä molemmat on nyt kovasti esillä :)
PoistaOmpas hienoja!
VastaaPoistaJospa sitä itsekin kokeilisi, kun kerran noin hyvät ohjeetkin nyt löytyy.
Kiitos! Tämä oli varsin helppoa hommaa :)
PoistaIhan mielittömän upeita :D Tämän lisään ehdottomasti tämän vuoden Puuhalistalleni ja kokeilen mitä saan aikaan :) Kiitos ohjeesta! :)
VastaaPoistaOllos hyvä! Vau, kuullostaa että sulla on aika pitkä lista, jos se on "tämän vuoden Puuhalista"... :D
PoistaPitkähän se on :D Mutta ei mitenkään kulmat kurtussa tehty, vaan lähinnä olen koonnut kivoja juttuja mitä haluan kokeilla :) jos ei tänävuonna niin sitten ensi vuonna :)
PoistaWau! En kyllä yhtään ihmettele, jos tuohon touhuun jää vähän koukkuun. Tuo värjäystekniikka kuulostaa juuri niin hauskalta ja monimutkaiselta. Satun virkkaamaan juuri ensimmäistä kulhokokeiluani matonkuteesta kasin puikolla, mikä ei oikeastaan ole virkkausta vaan vääntämistä. Aikamoista taiteilua, että saa tuon pohjan edes tasaiseksi, ettei ala vääntyä tai kupruilla. Odotan mielenkiinnolla "seinään" pääsyä!
VastaaPoistaOnnea matkaan! Matonkudehommat on aina vähän säätöä, enpä oo varmaan koskaan voinut tehdä ihan kokonaan ohjeen mukaan, kun tuntuu että aina joku homma vaatii vähän muuntelua...johtuu se sitten mun käsialasta, koukun koosta tai kuteen paksuudesta. Mut vinkkinä, ennen kuin lähdet tekemään seinää, niin höyrytteleppä ja ihan silitäkkin vähän pohjaa silitysraudan kanssa, sillä saa ihmeellisen hyvin kuprut kuriin! Seinät syntyy yleensä sitten vähän helpommin tai siis kupruttomammin :)
PoistaHei kiitos vinkistä! Ajattelin tehdä tästä korin menossa olevalle käsityölle, niin pysyvät langat kurissa eivätkä pyöri lattialla. Katsotaan mitä tulee. Laitan kuvan blogiin jos onnistuu!
PoistaHyvä hyvä! Jään kuulolle!
PoistaTätä täytyy kokeilla! Kiitos hyvistä ohjeista ja vinkeistä. :)
VastaaPoistaOllos hyvä, kiva jos innostavat kokeilemaan :)
PoistaNiin hienoja!! Todella upea idea!! :)
VastaaPoistaKiitos kiitos :)
PoistaVautsi kui hienoja! Mä en ole edelleenkään saanut ensimmäistäkään trikookudetekelettä aikaiseksi. Nämä nähtyäni on ehkä pakko ryhtyä tuumasta toimeen ja samantein liukuvärjätä se vielä. :D Saiskohan noita värejä neonvärisenä... Oioi kun tulis makeet! :)
VastaaPoistaNo niin kyllä tulisi! :) Vähän harmillisen tylsiä oli kyllä nuo DEKOnkin värit, vaikka valinnan varaa löytyikin. Mutta onhan niitä varmasti monia muitakin värejä?
PoistaWAU!
VastaaPoista:)
PoistaVitsi miten hienoja! Pitäiskin ostaa noita väriaineita kun on vähän lasten vaatteita värjäystä odottamassa...
VastaaPoistaMä oon kans suunnitellut että värjäisin esim nuo tylsän väriset pyyhkeet vähä kivoimmiksi. Noi värit on kuitenkin helppoja ja halpoja, mitenköhän en kuitenkaan oikein saa koskaan aikaiseksi? No, ehkäpä nyt näiden innoittamana teenkin vaikka liukuvärjäyksen niihinkin, heh :D
PoistaTosi kivoja, pakkohan tätä on nyt sitten kokeilla.. :)
VastaaPoistaHeh, kiitos ja sori? :D
PoistaHei, pinnasin upean ohjeesi muidenkin nähtäville :)
VastaaPoistaJee, kiitos :)
PoistaVau, upeita!
VastaaPoistaKiitti kiitti :)
PoistaTosi hienoja! Hmm.. Omasta kaapista löytyy tummia kuteita ja kloriittia. Tätä pitää kyllä kokeilla.
VastaaPoistaHei jos ehdit kokeilemaan niin kerro sitten kuinka kävi :) Mäkin kyllä joskus vielä kokeilen, mut katotaan nyt koska sitä ehtisi, vielä olis noita ihan värjekin käyttämäti :)
Poistahauskoja! kivaa vaihtelua :)
VastaaPoistaJee, kiitos :)
PoistaHaa, loistava idea! Tosi pirteät värit :)
VastaaPoistaKiitos! Mulla oli kyllä aika keväinen fiilis kun noita värejä valkkasin :)
PoistaIhania! Mä törmäsin pari viikkoa sitten samanlaisiin liukuvärjäyksiin Pinterestin puolella ja jotenkin ajattelin, että ne on tehty vain eri värisistä kuteista (olenpas tyhmä, nyt näin jälkikäteen ajateltuna) - mutta näinhän se homma toimii! Näitä täytyy joskus kokeilla itsekin..
VastaaPoistaKiitos :) No vitsi kun mä yritin googlailla että oiskos joku tehnyt tämän tyyppisiä, liukuvärjäystä nyt tietenkin näkyy paljon, mutta ois ollut mielenkiintoista nähä miten muut olisi korin värjäyksen toteuttanut. Pitää ehkä vielä tutkailla jos tulisi ne vastaan...vaikka kyllähän nämä kaksi tapaakin tietenkin jo riittää, heh :D Mut on silti aina mielenkiintoista nähä että onks joku muu kekannut jotain supernäppärää mikä ei oo itelle tullu lainkaan mieleen :)
PoistaNo minäpä kaivoin tuon kuvan, mikä kummitteli päässäni. Siinähän tosiaan on tuo ombre tehty eri värisistä kuteista (JEJ, en ookaan niin tyhmä!) ja alun perin siis Pinterestin kautta reitti johti tänne: http://crochetincolor.blogspot.com.au/2012/03/ombre-basket-pattern.html
PoistaTäytyy kuitenkin sanoa, että mielestäni sun ratkaisu vaikuttaa helpommalta ja yksinkertaisemmalta toteuttaa, kun ei tarvi kudetta ostaa joka värissä..
Aa aivan, mäkin oon tainnut tuon nähdä joskus, ehkäpä jopa pinnannut sen. Kiitos kaivamisesta, olis jäänyt muakin muuten mietityttämään :)
PoistaAinakin ajattelisin että tämä mun tekniikka tulee halvemmaksi ja vähemmän tilaa vieväksi, heh heh :D
Ihania!!! Mä en vaan voi tehä enää yhtään koria tms ennenkuin saan isomman kämpän.. bookmarkkeihin pääsee tämä postaus.
VastaaPoistaHeh, tuttu fiilis :) Miten olis kavereiden kämpät? :D
PoistaOot sä vaan huippu!! Kiitos (tästäkin) ohjeesta, täytyy kokeilla! :)
VastaaPoistaou vau, kiitos nyt :)
PoistaOvatpas päheitä! :) Kuulin huhuja, että liukuvärjätyt (tai pikemminkin väritökätyt :D) paidat ovat tulossa taas: esim. tavallisen sini-valko-raitapaidan hihoista ja helmasta 15 cm pinkkiin väriin voisi olla kiva... Tai karmea, mutta idea on silti hauska!
VastaaPoistaKiitos! Kovasti muodissahan nuo tuntuu olevan, kaikki mitkä jotenkin liukuvärjäykseen liittyy :) Mä veikkaisin että voisi olla kiva, ehdottomasti, että ei muutaku kokeilemaan :D
PoistaOn kyllä upeita! Kuulostaa suht helpolta mutta mitenköhän käynee - pakkohan tätä on kokeilla! =)
VastaaPoistaKyllä se mun mielestä kohtuu helppoa oli...vähän pitää vaan etukäteen mittailla kuinka paljon vettä piti lisätä tai kaataa että raidat sai sopivan mittaiseksi :)
PoistaMun oli pakko hätähousuna kokeilla heti, ja unohdin vahingossa kastella mun ikkupikku korini ennen dippausta (teen siis tyylillä 2). No, kävikin niin että kori alkoi (tietenkin) imemään värivettä ylöspäin -> aiheuttaen liukuefektin! Eli annoin korin uiskennella kuivana vähissä vesissä (n. 5cm astian pohjalla) n. 15 min ja sain liukuvärin!
VastaaPoistaEikä! Mahtavaa! Ota kuva ja lähetä tuonne mun mailii?? :D Pitää varmaan kokeilla, jos saatais tapa 3. ;) Mä vaan kilttinä tyttönä kastelin korit. Hyvin mokattu siis :D
PoistaMakee idea! Seuraavaks kun tästä pääsiäisestä on yli päästy niin pitää lähtä metsästään kudetta. Jotain tommosta ihme zpagetti-trikookuitua(?) täältä saksanmaalta pitäis löytyä ainakin yhdestä kaupasta, täytyy käydä tsekkaan. Ensin pitää opetella kuitenkin vissiin virkkaamaan, mutta tässä kai sitä oppii koreja tehdessä... :)
VastaaPoistaOppii oppii! Mutta kantsii kattoa että kuteen materiaali on sellaista että siihen tarttuu kangasvärit, eli ei siis pelkästään keinokuitua :)
PoistaIhan hillittömän hienoja nämä! Ja tosi kiva tuo keltasävyinen kori tulppaanimaljakon "suojuksena". :)
VastaaPoistaKiitti kiitti! Se näytti kyllä kivalle pääsiäispöydässä :)
PoistaVau, olet saanut tosi tasaista jälkeä tehtyä :) Juuri kokeilin yhden paidan liukuvärjäystä eikä se ihan onnistunut näin hyvin. Mutta kiva siitä silti tuli.
VastaaPoistaHeh, kiitos, nämä ovat niin "jämäkkärakenteisia", ettei värjätessä tule kovin raitoja. Kokeilin tässä taannoin myös kassin valkaisemista ja jälki oli ihan toisenmoista...:)
PoistaNo onpa kivat korit!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaOnpas kivoja! Laitappas sitten vessanmatto-ohjetta kans tulemaan. Minul on kudetta odottelemassa, mutten ole oikein löytänyt mitään hauskaa ohjetta juuri kylppärin matoksi.
VastaaPoistaMä laitan, jos saan sen joskus valmiiksi asti :)
PoistaAIvan ihania!! Kiitos loistavasta ohjeesta!
VastaaPoistahttp://omapiilopaikka.blogspot.fi/
Mahtava idea :) Ihania!
VastaaPoistaTattista Laura :)
PoistaJännä tekniikka ja korit on tosi hienoja!
VastaaPoistaKiitos, tykkään kyllä itsekin etenkin tuosta keltaisesta maljakosta :)
Poistaמהמם מחכה להוראות של סריגת שטיח באיקסים
VastaaPoista