2016/08/04

SUOJAKUORTEN JÄÄHYVÄISASU




Mä oon ehkä aiemminkin maininnut, että mä oon niitä ihmisiä (onhan meitä?), jotka toisinaan silittää tavaroita hyvästiksi ja kiittää lempivaatteitaan ennen kuin pistää ne kiertoon. Ja kun niinkin henkilökohtainen tavara, kuin entinen hyvin palvellut iphone suojakuorineen lähti seuraavalle käyttäjälle, saatoin jopa vähän halatakkin. Siis ihan pikasesti vaan. Ei kyyneleitä. Suojakuoretkin oli tässä tapauksessa vähän, no, normaalisuojakuoria läheisemmät, kun ne olivat ne ristipistokuoret joihin kirjoin ruusun neljä vuotta sitten "väliaikaiseksi kuvaksi". Ja sen samaisen ruusunhan mä siitä nyt purin.

Mutta siis! Nyt kun puhelin suojakuorineen matkasi siis kaverini perheelle, kirjoin suojakuoriin uuden kuvan jonka veikkasin sopivan vähän paremmin uuden omistajansa, kolmasluokkalaisen pojan, makuun. Ja kun kerta tein kaaviot, niin ajattelin että laitan ne nyt tännekin. 



Mulla oli kirjontamalliksi nuo kaksi vaihtoehtoa,  mutta en osannut sanoa olisko tuo valosapeli ollut riittävän tunnistettava, joten päädyin tekstiin. Nuo kirjontamallit on nyt siis tehty vain kuvankäsittelyohjelmalla, eikä ruudukkokaan näy näköjään aivan kunnolla. Mutta jos joku just nyt sattumalta etsii tuon kokoista Darth Vaderin kuvaa kirjottavaksi, niin ehkä tästä on jotain apua.

Ja ai että muuten rassaa, että kirjoin tuon Darth Vaderin aavistuksen liian vasempaan reunaan! Argh! No, mieluinen se kuitenkin kuulemma oli!

-hanne

2 kommenttia:

  1. Hienot!
    Saakohan noita kirjottavia, reikäisiä kuoria vielä jostain?
    Muutama vuosi sitten niitä muistan olleen ainakin Tigerissa reilustikin, mutta nyt en taas muista nähneeni. Olisi aika hienoa kirjoja jotain yhtä makeeta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kiitti! Joo, no, siis Tigerissä ja Hemtexissä on ollut ristipistokuoria, mutta ne oli semmosta pehmeetä silikonimaista muovia ja ristipistoreijät tosi harvakseltaan. Eli kuvan pitää koostua huomattavasti vähemmistä pistoista kuin tässä suojakuoressa. Tän tilasin aikoinaan jostain etsystä, en enää muista kauppaa, mutta mun mielestä tää: https://www.etsy.com/listing/115870896/iphone-5-cross-stitch-case-cross-stitch?ref=shop_home_active_1 on vastaava. Se on huomattavasti jämäkämpää muovia ja nuo ristipistoja varten olevat reiät on tiheesti ja niitä on paljon.

      Poista