2016/08/20

PÄIVÄKOTIVAATTEITA + NOSH KIDS AW16/17





Päiväkodin alku lähenee, ja ihan kuin kotona oltaisiin tähän asti oltu ilman vaatteita, oli tietenkin nyt valtava tarve päiväkotivaatteiden ompeluun. Mutta housuista suurin osa oli kyllä ihan tosissaan jäämässä pieneksi ja eikä paitoja ole koskaan taaperolla liikaa. Niin ja lempilakkikin oli jäämässä pieneksi. Että ihan kokonaan tässä ei nyt ollut kyse vaan hermostuneen äidin terapeuttisesta toiminnasta. Mutta joo, ehkä vähän sitäkin.

Päiväkotivaatteiden ja äidin hermojen työstön mahdollisti NOSH tarjoamalla taas mahdollisuuden ennakkonäppituntuman ottamiseen syksyn lasten malliston uutuuskankaisiin. Mallistosta löytyi sekä tuttuja kuoseja ja materiaaleja uusissa väreissä että kokonaan uusia kuosia. Ja mähän sitten halusin tietenkin kokeilla vähän kaikkea.

Alaosia varten valkkailin kangasta, josta ei niin lika heti näkyisi ja joka kestäisi vähän vauhdikkaampaakin leikkiä. Mukaan tarttui siis vanhaa suosikkia, farkkucollegea navyna ja mustana. Ja sitten myös ehdottomasti taas pippuricollegea, johon kovasti mielistyin viime kevään kokeilussa. Havittelelin kuumeisesti sinivihreää pippuricollegea, mutta blogikollegat olivat vikkeläsormisempia klikkareita! Nappasin kuitenkin samaista väriä raitaisena. Ja sitten vielä vähän sinivihreää jerseytä. Ja Jokke tykästyi uuteen Myrsky -kuosiin, niin vielä sitäkin sinisenä joustocollegena. No nyt on!



Ja eikun työhön. Ompelupöydälle varasin nokkelana tyttönä vielä suikaleen puuvillanauhaa, jota ajattelin lisätä jokaisessa vaatteessa johonkin saumaan, niin saisin nimikoitua vaatteet. Suunnitelmissa oli tehdä perusvaatetta, pienin lisäyksin taas. Farkkucollegehousuissa on kaavassa pohjalla Ottobren Felaxed fit koossa 86, mutta tein aika paljon muutoksia: Kaventelin kaavaa, mustiin levensin taskuja ja poistin keskisauman, sinisiin taas tein vinovalesepaluksen. Pippuricollegehousuissa halusin kokeilla uusimman lasten Ottobrelehden 4/16 Sweat & Merino -housukaavaa, mutta se oli kyllä niin leveä mun makuun, että saumuroin reippaalla kädellä senttejä pois. Lisäsin raitahousuihin vielä taakse taskun sinisestä pippuricollegesta.

Myrskypaidan pidin simppelinä. Kaavana on tässäkin 4/2016 Ottobren kokeilu, Lil' Bear -kaava, joka osoittautui varsin kivaksi kaavaksi! Samoin kangas itse osoittautui aivan huipuksi! Joustocollege on laadultaan taattua Noshia ja kuosi toimii vaateessa paljon kivemmin kuin ajattelin! Kyllä se Jokke vaan aina tietää! Resorit on Noshin navyn väristä resoria omista varastoista. Toisen paidan taustalla on taas paljon muokkauksia. Tää on lisäksi vähän tämmönen Mainio apinointi, mutta ai että siitä tuli kiva! Olkoonkin, että valkoinen ei ole ehkä paras väri taaperon paitaan. 

Tarkoitus oli tehdä vielä pippuricollegestakin paita, kangashan on superylimega leveää, joten tuosta 50cm palasta saan housujen lisäksi tosiaan paidankin. Mutta meillä on kuitenkin koossa 86 jo useampikin paita valmiiksi ja osa 80 kokoisistakin mahtuu yhä, joten päätin nyt kuitenkin jättää loppukankaan vielä odottamaan. 

Ja lakki! Siitä tuli kerrassaan ihana! Kaavat piirtelin salaa viime kevään ja vähän viileämpien kesäpäivien aivan lempparihatusta. Alkuperäinen lakki on Punaisen Norsun ihana minilippis, joka on nyt jäämässä pieneksi. Suurentelin vähän kaavaa (korvalappusia vähän liikaakin...) ja hyvä tuli! Niin ja lakin kangas on myös tuota mustaa farkkucollegea.




Ai niin. Ja arvatkaa nuuten moneenko näihin kuudesta vaatekappaleesta muistin ommellessa lisätä sen nimikointia varten olevan kangassuikaleen? Yhteen. Huoh.

-hanne

19 kommenttia:

  1. Ihastuttavan reippaita käyttövaatteita pienillä jipoilla. Ja pippuricollege on vaan niin ihanaa. Itsekin jäin nuolemaan näppejäni monen kankaan osalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja se on ihanaa, haluisin sitä navya vielä enemmän!
      Mä oon niin hidas suunniteleen/päättään mitä teen että, no, oon liian hidas :D

      Poista
  2. Tosi kivoja vaatteita ja etenkin tuo lakki on aivan huikea! Taaperot on niin suloisia, voi että!

    Kaikki mahdollinen tsemppi päiväkodin aloitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi lakki on kyllä ihana, ja taaperot kans :D
      Ja kiitos, kaikki tsempitykset tarvitaan!

      Poista
  3. Niin söpösiä! Voi päiväkoti... Hyvin se menee ❤️

    VastaaPoista
  4. Tosi suloisia vaatteita, olet niin taitava!

    VastaaPoista
  5. Ihania vaatteita, tosi kivoja :). Valkoisen varjelua ajatellen Martoilla on aivan ylivertainen tahranpoisto-ohjeisto, http://www.martat.fi/kodinhoito/tahranpoisto/tekstiilit/ . Mulla on nelivuotias, helposti omiin ajatuksiinsa unohtuva = tahra-altis poikanen ja annan ihan huoletta hänen käyttää kahta valkopohjasta lempipaitaansa päikyssä. Ei mun pesujen jäljiltä oo ollu tahran häivähdystäkään vaatteissa noilla ohjeilla.

    Tsemppiä päiväkodin alotukseen, se huolettaaihan jokasta äitiä ja kuitenkin useimmat lapset voi siellä loppupeleissä hyvin, ammattikasvattajien hoidossa, kaverien ja virikkeiden keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hei kiitos linkkivinkistä! Mä oon aika huono ylipäätänsä tarhanpoistossa, nakkaan aina vaan koneeseen ja toivon parasta :D Pitääpä ottaa talteen tuo sivusto!
      Ja kiitos tsempityksestä <3 Näinhän se on, ja yleisesti ottaen oon päiväkotien puolesta puhuja. Mut toi oma on vaan niin pieni <3 :D

      Poista
  6. Kiitos kangaskatsauksesta, näistä saa hyviä vinkkejä ostoslistan miettimiseen. Noshin lookbookit kun on sitten vaan heidän malleilla, kiva nähdä muitakin ideoita :) Pilvicollegea ainakin on saatava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait vinkkejä :) Näitä Noshin kankaita on kyllä aina mukava työstää, ja mä en ainakaan oo vielä kertaakaan pettynyt laatuun :) Toi pilvikollari on kyllä ihana, simppeli ja sit kuitenkin jotain vähän muuta kuin vaan yksivärinen :)

      Poista
  7. Voi nyt mun on viimein tehtävä omalle pojalle tuollanen hattu, näyttää ihan älyttömän ihanalta! Ei puutu kuin kaavojen teko...
    NinnA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä aivan ihana malli! Mun mielestä on hyvä saada vähä korvia suojattua. Intoa kaavojen piirtoon! :)

      Poista
    2. Valmista tuli:)
      http://nuttunainen.blogspot.fi/
      NinnA

      Poista
  8. Ihania vaatteita pojalle! :) Itselläkin oottaa tuo sama housukaava(myös muokkailtuna) toteutusta. Olin valinnut samoja kankaitakin housujen ompeluun. Inspiraatiota ja pitkää pinnaa vielä odottelen, kun nuo koneet on viime aikoina temppuilleet. Haaveilen ihan uusista tuliteristä... :D

    VastaaPoista
  9. Teillä on kyllä tyylikäs tarhalainen! Ihania vaatteita, kaunista kädenjälkeä ja on nuo NOSHin kankaatkin aika kivoja :).

    VastaaPoista
  10. Ihania vaatteita ja niin reippaan oloinen pikku tarhalainen :)
    http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Prymiltä saa nimikointiin valkoista puuvillanauhaa, jossa on liima toisella puolella. Silittämällä kiinnittyvä.
    Itse toisinaan vahvistan päät muutamalla tikillä, mutta makuasia.
    Kurahousuihin ja sen sellaisiin suosittelen nimikointiin apteekista saatavaa ruskeaa "laastari"teippiä. Siis sellaista melko kapeaa, ruskean kangaslaastarin näköistä teippiä rullassa. Pysyy hyvin kiinni, mutta saa lopulta myös irti repäistyä, kun vaatteiden on aika lähteä kiertoon. Toimii vahvana myös vaikka saappaan varsissa.

    VastaaPoista