2015/04/16

LAULUPEITTO




Tää vauva-aika on kyllä vaan aika erilaista kun mikään muu aika aiemmin. Ei, tämä ei tullut meille varsinaisesti yllätyksenä, oltiin sen verran aiheeseen paneuduttu että "kaikki mullistuu" oli ihan odotuksissa, mutta silti jotenkin huvittaa, että ne muutokset näkyy ihan pienissäkin jutuissa. Esimerkkinä nyt vaikka laulaminen. Kyllä me aiemminkin paljon lauleskeltiin, mutta nyt vauvan myötä lauluteemat on kyllä vähintäänkin värittynyt. Esim. Jokke tossa kuuluu juuri pesevän Milliä säestäen pesemistä "pylly pestään pylly pestään jee jee jee" laululla. Muita aina yhtä toimivia lauluteemoja pyllyn pesun lisäksi on Millin söpöys ja mussukkuus, imuroinnin merkityksen selostus sekä nukkumisen tärkeys. Mut lauletaan me välillä ihan oikeaitakin lauluja! Repertuoosi ei ehkä ole iso, mutta koko ajan laajentuva, kiitos lahjaksi saadun Kultaisen lastenlaulukirjan.

Tein tuossa jokin aika sitten Millille köllöttelypeiton ja halusin Tiinan innoittamana kirjoa peittoon jotain vähän muistoksikin. Tuolla oikeassa alakulmassa rapinalelun alla on kirjottuna Millin kokonimi ja syntymäaika, mutta jotain muutakin piti saada. Tovin mietittyäni päädyin kirjomaan otteita meidän ainakin tämän hetken suosikkilauluista. Aivan mainio päätös! Tästä tuli nimittäin todellinen korvamatomatto! Siihen kun istahtaa, niin alkaa välittömästi pyörimään päässä joku näistä kappaleista, kun sen sanat sattuu silmiin. Veikkaan, että ko. ominaisuus alkaa rasittaa jonkun ajan päästä, mutta nyt tällä hetkellä, ja näillä imetysaivoilla, on ihan jees ettei tarvi kauheesti miettiä että mitäs mä nyt laulaisin.


Ite matosta sen verran, että kangas on fb-kirpputorilta bongattu edukas pala Marimekon Kivet -kangasta, toinen puoli Eurokankaasta haettua vaaleanharmaata puuvillaa ja välissä on pehmikkeenä vanua. Peiton koko on noin 120x120cm.

Ja sitten "tunnetko tämän laulun" -tehtävä:

1. Kyllä vauvaa naurattaa
2. Hän lauleli kauniita laulujaan
3. Kotiluolaan näytän sulle tien
4. Suojassas suo mun olla
5. Perhonen korvanlehdellä
6. Sunnuntaina suukon antaa






Tästä tuli aika ihana, että mätsää sen puolesta hyvin käyttäjäänsä!   

-hanne

48 kommenttia:

  1. Järkyttävän hieno idea! Mukavaa vauva-aikaa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! On tää kyllä ollut aikas mukavaa ainakin tähän asti :)

      Poista
  2. Ihana, ihana, ihana. Peitto ja vauveli, :)

    VastaaPoista
  3. No onko ihan mahtavana ihana!!! <3 Mä haluun nyt vauvan ihan vaan jo sen vuoksi, että voin värkätä sille samanlaisen! :D :D :D

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule! Eihän siinä sitten kun vaan hommiin! ;)

      Poista
  4. Ihan mahtava peitto, ihan mahtava idea. Laulaminen on hyväksi ihmiselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Laulaminen on kyllä todella juurikin sitä!

      Poista
  5. Voi, miten uskomattoman ihana idea ja miten upea toteutus! Ite keksityt laulut on parhaita! Kaikki ei sellaistakaan osaa. Voi, kuinka oivia kohtia lauluista olet vielä peittoon löytänyt! Mun on ehkä pakko kokeilla tehdä tämmöinen itse, vaikkei vauvaa oo näköpiirissä laisinkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo mä oon aina miettinyt että laulaako kaikki semmosia hetken lauluja, sanoittaen lauluja sen mukaan mitä mieleen tulee. Meillä se on kyllä se suosituin laulumuoto :D Ja oli hauskaa miettiä että mitkä pätkä lauluista kirjaan, jotain söpöä, tietty :) Jos vauvaa ei oo tiedossa, niin miten olis vaikka sohvatyyny lempilaulun sanoin? :)

      Poista
  6. Onpas ihana peitto! Noita lauluja meilläkin täällä on luriteltu, tosin usein omilla sanoilla, kun ei oikeita muisteta ;) Minäkin tein omalle nyyttiselleni köllöttelypeiton raskausaikana, käyppä kurkkaamassa: http://elakepaiviaodotellessa.blogspot.fi/2014/12/kollottelypeitto-nyytille.html
    Ihmeellistä ja ihanaa tämä vauva-arki kyllä on. Kässäilyjä ja näpertelyjä ei vaan ehdi vauvan ihasteluilta tekemään. Noh, niitä ehtii sitten taas, kun vauva on isompi, eikä täysimetys sido niin kovin ja tee päästä höttöä. Nyt keskityn vaan ihailemaan omaa mussukkaani kaikkina hetkinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja voi hurja kun oli hieno toi sun peitto <3 oot jaksanut kunnolla värkätä!
      Ja totta, aika on kyllä rajallisempaa, mutta toisaalta ihastelu on vähintäänkin yhtä tärkeää. Mutta nyt kun tuo on vähän jo isompi ja päikkäreillä on jonkinlainen rytmi, osaan vähän paremmin tarttua käsitöihinkin, kun pystyy vähä ennakoimaan että millainen pätkä on milloinkin aikaa tehä töitä :) Ihanaa vauva-arkea teillekin!!

      Poista
  7. Suloinen peitto ja pieni! Nuo laulujen sanat ovat niin vahvoja, että heti tulee laulu ihanasti mieleen! Muistin juuri, että ostin jostain ystiksestä samaista kangasta jemmaan ja tainnut unohtua. Pitääpä kaivaa kangas ja ompelukone esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja totta, varmaan kun ne on pääosin jo omasta lapsuudesta asti tuttuja, niin nousee jostain tosi syvältä nuo kappaleet ja ovatkin sitten sitkeesti korvamatoina :) Ja toi kangas on kyllä hauska! ei yhtään meidän värinen, mutta sopii tosi kivasti juuri tuohon tarkoitukseen :)

      Poista
  8. Voi että miten ihana idea ja kaunis peitto!
    Meilläkin laulellaan pikkuiselle, vaikkei lauluäänessäni kyllä ole kehumista. Lähinnä juuri itse keksittyjä lauluja vaikkapa vaipanvaihdosta tai muusta yhtä hehkeästä aiheesta. Tunnistin melkein kaikki laulut tuosta peitosta, vain nelonen ei muistunut mieleen..pitäisikin kaivella muistin kätköistä uusia lauluja laulettavaksi pienelle, tässä tuli jo monta hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nelonen on Mua siipeis suojaan kätke, siis virsi, eikä siis ehkä niinkään lastenlaulu :D Vaipanvaihto on just hyvä teema, ja tämä yleisö tuskin pahastuu vähemmän soivasta lauluäänestäkään :D

      Poista
  9. Ihana peitto. Jos laulamisesta tykkää niin suosittelen soivaa laulukirjaa.

    http://kunnaksestakajahtaa.blogspot.fi/2015/01/meilla-lauletaan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos vinkistä! Kävin kattoos, vaikutti aika kivalle!

      Poista
  10. Ihana söpö vauva, ihanalla peitolla ♥

    VastaaPoista
  11. Mielettömän hieno idea - halaus pienelle!

    VastaaPoista
  12. olet kyllä tosi nokkela, jaksavainen ja taitava keksimään kaikenlaisia ideoita toteutettavaksi vaikka vauvakin on kainalossa! wau! iloisia kevät päiviä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, no kiitos <3 Ei kyllä siltä aina arjessa tunnu :D Mukavia kevätpäiviä sinnekin!

      Poista
  13. Aivan ihana! Melkein kaikki laulutkin tunnistin :) Ihana myös matto tuolla peiton alla, oletko tehnyt sen itse? Onko siitä postausta tai esittelisitkö sen jos se on tekemäsi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä hyvä!
      Peitto on itseasiassa Veljekset Keskiseltä (!!) ostettu. Merkki oli semmonen kuin Kaunis koti. Matto on ihan hauska kyllä, joskaan ei mitenkään superlaadukkaan oloinen...mutta ei se kyllä maksanutkaan kuin nelisen kymppiä!

      Poista
  14. Tosi kivasti personoitu (?) peitto, jolla näyttää kokoakin olevan reippaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokoa tosiaan on (lisäsin mitat tonne postaukseenkin kun olin näköjään unohtanut, kiitos muistutuksesta!), 120cmx120cm, mutta kun halusin kokonaiset pallot kuosista :)

      Poista
  15. Tosi ihana idea! ...ja tuosta laulamisesta tuli mieleen, että kyllä se toden totta on muuttunut vauvan myötä. Onneksi laulun sanoja voi tarvittaessa keksiä omasta päästä, kun ei meilläkään tuo lastenlaulurepertuaari ole kovin laaja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onneksi tosiaan vauvoja ei niin haittaa vaikka välillä sanoitukset olis vähä vähemmänkin rimmaavia tai kiehtovia...mulla on ainakin aikas onneton lyriikkamuisti! :)

      Poista
  16. Aivan ihana peitto, tekstit ja kuosi ja värit ja ja... ja tietty tuo vauveli on kaikista söpöin! :)

    VastaaPoista
  17. Voi että, ihan uskomattoman ihana peitto! Laulujen sanojen kirjottuna tuovat siihen niin paljon tunnetta. Ja niin suloinen pikkuinen köllöttelemässä siellä <3. Meilläkin laulettiin (ja lauletaan vieläkin, vaikka lapsi jo 5v) omia höpölauluja eri tilanteista, ne jaksavat vieläkin naurattaa lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Laulun sanat oli kyllä ihan hyvä valinta, kun autavat tosiaan laulujen miettimisessä ja sit jää muistoksi että mitä on laulettu :) Pidetään laulamista yllä! :)

      Poista
  18. Voi miten suloinen ja reippaan näköinen vauveli siellä odottelee mitä äiti seuraavaksi laulaa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vauva on kyllä aikas reipas toveri :)

      Poista
  19. Vau, miten ihana!! Jotain samantyylistä voisin itsekin vauvalle värkkäillä, vaikka kirjominen ei taida kovin hyvin vielä sujuakaan, mutta kenties sitä tällaisen vuoksi jaksaisi väkertää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjominen on kyllä vähän hidasta puuhaa, mutta tein tuota sillen teksti per päivä tahtiin, niin kyllä se sitten lopulta valmistui :) Ja kivasti tuo homma sujuvoitui koko ajan! :)

      Poista
  20. Onpa ihana. Vielä kun osaisi kirjoa tai edes kirjoittaa kauniilla käsialalla. Kelpaa Millin kölliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin oon vähän kriiseillyt kun kynän kanssa mulla on surkea käsiala, ja nytkin piti useamman kerran kirjoittaa malli ennen varsinaista kirjomista, ennen kun olin tyytyväinen. Mut kirjontakäsialaa voi jotenkin erilailla onneksi treenata :)

      Poista
  21. Ihana peitto! Laulut on meillä olleet käteviä myös siinä vaiheessa, kun vauva ei niin digannut pukemista (muskarista opittu pukemislaulu oli ahkerassa käytössä.) Niin ja Soivaa laulukirjaa suosittelen minäkin, meidän Elsa ra-kas-taa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja pitääpä kokeilla laulua pukemisen apuunkin, ei oo nimittäin täällä mitään lempipuuhaa ollenkaan! Pitää todella tutustua tuohon laulukirjaan! :)

      Poista
  22. Voi miten ihana blogi sulla on, juuri löysin! :) Tykätään selkeästi samanlaisesta tyylistä, harmi vaan että mä en osaa itse tehdä mitään. :D Jos tekisit vauvanvaatteita myyntiin niin saattaisin jo olla vararikossa... Saanko udella mistä tuo houkuttelevan näköinen rapinalelu on peräisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos kovasti :D (Ja sori hidas vastaus, huomasin tämän kommentin vasta) Ihan kuule vinkkinä, jos vararikkoon haluat, niin kannattaa facessa liittyä semmoseen ryhmään kuin Ommeltujen vaatteiden kirppis. Siellä liikkuu sekä uusia että käytettyjä itse tehtyjä ihanuuksia ;) Ja rapinalelu on myös oma tekele, mutta kangas on ostettu Onni ja Ilona -nimisestä nettikaupasta. Suosittelen lämmöllä, Onni ja Ilonan jutut oli meidän supersuosikkeja ensimmäiset kuukaudet :)

      Poista