2015/03/19

VAUNUN VARUSTELUA







Jos tämmönen kotinyhjääjä ja sohvalla jumittaja niinku mä saa vauvan, ni pitää yrittää kaikin tavoin madaltaa tuota kotioven kynnystä ulkomaailmaan, ettei tapahdu totaalista jämähtämistä. Näppärät ja toimivat vaunut onkin kyllä yks varsin oleellinen kynnyksen madaltaja, ainakin mulle! Että niihin kyllä suosittelen panostamista! Meidän vaunut on Brio Smilet pehmeällä kantokopalla ja hoitolaukkuna on Skip Hop Duo Delux. Molemmat ovat ainakin täällä Helsingissä toimineet paremmin kun hyvin!

Mutta vielä mukavempaa on vaunuttelu, kun muutkin lisähärpäkkeet on semmoset mistä ite pitää! 2014 äitiyspakkauksen Aappa-apinat jakanee mielipiteitä, osa pitää niistä kovasti, osa (esim. mä) taas vähemmän kovasti. Siispä muutoin niin mainio makuupussi sai uuden kuosin. 





Siellä hän torkkuu!

Makuupussin kankaaksi valikoitui Marimekon ihana Siirtolapuutarha. Pussin päällystys vaati vähän aikaa ja näpräystä, mutta ei ole mitenkään ylivoimainen projekti kuitenkaan. Suosittelen siis, jos yhtään kuosi mietityttää! On nimittäin aikas tosi paljon hauskempi käyttääkin tuota makuupussia, ja epäilemättä nukkuminenkin sujuu oikein makoisasti siirtopuutarhassa. Maan mainiot ohjeet löytyy tähän projektiin löytyy Tosimummon blogista, täältä.










Vaunuverho on sitten toinen kiva projekti vaunujen varusteluun liittyen. Talven pakkasilla ja viimassa verho on ainakin mun mielestä ollut välttämätön, ja aurinkoisemmilla keleillä se toimii myös hyvin aurinkovarjona. Ja ainakin tää meidän jamppa tuntuu nauttivan unillaan myös sen suomasta rauhasta. 

Mun vaunuverhosuunnitelmat loksahti kohdilleen, kun näin koulussa erilahjakkaan opiskelijakaverini suunnittelemaa ja painamaa, aivan ihastuttavaa ruusunalleprinttiä. Se sopi kuin nakutettu tuohon verhoon! Mulla on samaisesta printistä myös narureppu kässäkassikäytössä (koska kässäkassejahan ei voi koskaan olla liikaa), sen voi kurkata instagramista. Reppu on taiteilijan itsensä tekemä, vaunuverhon taas toteutin kiikuttamalla palan kangasta Janitalle painoon ja ompelin verhon sitten Villa & Villan ohjetta mukaillen. Mä tykkään!



Heijastimia en ollut erityisemmin miettinyt, kun vaunuissa on itsessään jo melko hyvät heijastimet, mutta kun vastaan tulee hieno, niin tokihan se piti saada! Tämä ihanainen kettuheijastin on toisen lahjakkaan opiskelijatoverini käsiäalaa. Ja mikäs sen hienompaa, näitä repolaisia saa ostaa muutkin Maker's Marketista, täältä!

Vaunulelut ei oo meillä vielä ihan just ajankohtaisia, sillä tuo meidän Milli nukahtaa vaunuihin oikeastaan samantien kun sen sinne nostaa. Niinpä tuo Liberoamppari riittää nyt toistaiseksi kateltavaksi niiksi muutamiksi hereilläolosekunneiksi. Mutta silti mulla on jemmassa jo pari, oman äitini rakkaudella säästämiä vaunuleluja mun lapsuudesta. Voiko hienompia ollakkaan! Ja testikatselmuksen myötä myös Milli totesi lelut oikein kiinnostaviksi.

Vielä tarkoitus olisi väsätä soittolelu Onni ja Ilonan katselukankaasta tuonne katosta roikkumaan katseltavaksi ja kuunneltavaksi, jahka jostain löydän narullisen soittorasian. Saako niitä jostain, vai onko näppärintä purkaa joku kirpparilöytö?

-hanne

21 kommenttia:

  1. Nuo Smilet on ihanat ja meillä oli ne hankintalistalla, kunnes käytiin testaamassa ja meidän 1,5v tyttö ei meinannut enää sopia kyytiin :/ PItuutta 85,5cm eikä olisi mahtunut nukkumaan enää vaunuissa ja kuomukin oli aika ahdas. Todella harmi, kun muuten olisivat olleet täydelliset. Mutta aivan ihanat varusteet olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siis ratasosionkaan kyytiin? No katotaan millanen käyttöaika meillä noille muodostuu, mut uskoisin että menee vauva-ajan hyvin ja sit varmaan vois hommata jotkut kevyemmät rattaat ehkä...saa nähä. Mutta joo, pieni koko ja näppäryys on kyllä aina sitten jostain pois :/

      Poista
    2. Joo siis tohon ratasosaan ei mahdu nukkumaan ja kun kattoo muiden kuvia niin ei mahdu kunnolla ton kokonen kuomunkaan alle. Mua niin harmitti, ois ollut täydelliset meille muuten! Ois mennyt tuleva vauva tai keskimmäinen molemmat noihin eikä ois tarttenut ku yhdet rattaat tuplien lisäksi ja noissa oli maailman paras tavarakori! Kateltiin sit noi Bumbleriden Indie nelosia, kun ne on tilavammat, muuten melko samanoloiset :) Kun kovin matkiksia ei voi ostaa että pääsee sit soratielläkin! :)

      Poista
  2. Nää on niin söpösiä kaikki! En kestä. Voitais ottaa bebetreffit joku päivä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! :) Hei treffataan ihmeessä! Nyt mä alan jo uskaltaa ihan mukavasti liikahdella täältä, eikä meillä oo toistaiseksi mitään ihmeempiä kiinteitä menoja, joten kaikki tuuletusretket on tervetulleita!

      Poista
  3. Ihanat kaikki! Vaunuverhossa on kyllä kaunis painokuvio. Aina yhtä ilahduttavaa nähdä, miten lahjakkaita ihmisiä onkaan olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja aivan samaa mieltä, ja hauskinta että toi kokokin on aivan täydellinen vaunuverhoon! Tästä sais ihan bisneksen aikaan!

      Poista
  4. Lovely. that´s very cool baby car!

    VastaaPoista
  5. Hyvin varustellut vaunut! Olen samaa mieltä, makuupussia on kivempi käyttää kun kuosi on mieleinen :) Mie päälystin meidän pussin viime keväänä keltasiella retrokankaalla, kylläpä nyt harmittaa kun 10 kk täyttänyt vauva ei enää siihen mahdu kunnolla. Vaunuverhonkin tein retrokankaasta ihan omasta päästä. Kiitos linkkaamastasi ohjeesta, ensi kesäksi täytyy tietenkin saada uusi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon jo valmiiksi surrut että kun noita ei voi käyttää ikuisesti! :D No pitää tehä lisää lapsia niin pääsee sit uudelleen käyttöön... ;D

      Poista
  6. Ihana kuulla, että vaunuverhon ohjeesta on ollut iloa :) Todella upean ompelit! Ja kaunis makuupussi

    VastaaPoista
  7. Ihanan pirteä makuupussi! Marimekko tunnetusti ei ole mun lemppari, mutta tuossahan kuosi näyttää erittäin hyvältä! Mukavia päiviä vauvan kanssa, täällä muut opiskellaan hikipäässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista! Mä eka ajattelin että toi olis jotenkin liian retro, mutta oon kyllä tykästynyt siihen! Onpa edes jossain kunnolla väriä :) Mukavia koulupäiviä teille, on ollut ajatus tulla sinne käymäänkin tässä lähiaikoina :)

      Poista
  8. Sievät on. Mutta mun on pakko tunnustaa, että vaunuverhoja en tajua. Meille sanoi jo kätilö synnärillä, ettei suosittele ja että jos sellaista nyt käyttääkin, kannattaa ainakin välillä tuikata pää sinne verhon taakse itsekin ja tutkia, että nukkuuko vauva vai onko se pyörtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä trikoo ja puuvilla päästää ilmaa läpi ja eihän se ole tuossa edessä mitenkään ilmatiiviisti :) enemmän mua hirvittäis jos kaikki lumi- ja vesisade menis vauvan naamalle jos ei ole mitään suojaa tuossa! Tosi kiva ois itekin nukkua jossain makuupussissa taivasalla lumen sataessa naamalle :) Kyllähän tuolta reunoilta ilma kiertää ja harsoa tai vilttiähän siinä pidettiin aikana ennen vaunuverhoja. Enemmän kai se viltti bloggaa ilmaa. En oo kuullut ketään, kenen vauva ois pökrännyt vaunuihin vaunuverhon takia...

      Poista
    2. Mä itseasiassa mietin aluksi ihan samaa, ja selvitin että mitä materiaalia tuon olis hyvä olla yms. etten tukehduta vauvaa sinne. Mutta ajattelin myös, kuten Laura sanoo, että tuollainen renkailla ja reunoista auki oleva vaunuverho olis ilmavampi kuin kokonaan eteen levitetty viltti...Nyt tuota käyttäessä käyn kyllä aian välillä (aluksi aika hysteerisenkin usein :D ) tarkistamassa hengityksen, mutta oon kokenut verhon tosi näppäräksi esim. lämmönsäätelyn kanssa päiväunilla. Verholla saa avaamalla/vähän sulkemalla säädettyä sopivaa lämpöä ja liikenteessä se tosiaan suojaa sekä tuulelta/tuiskulta että myös meteliltä ja valoilta.

      Mutta ymmärrän siis myös tuon turvallisuusnäkökulman, ainahan se on hyvä olla mahdollisimman varovainen! Että itse kyllä suosin luonnonkuituja juurikin ja sit ihan tarkistelua. Mutta oon tosiaan kokenut verhon sit muuten tosi tarpeellisena ja näppäränä :)

      Poista
  9. Hienosti tuunattu - siirtolapuutarhakuosi sopii kyllä moneen juttuun!
    Ihanat nuo sun vauva-aikaiset helistimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista ja samaa mieltä, sekä siirtopuutarhasta että helistimistä :D

      Poista
  10. Heippa! Löysin blogiisi ja VAU mikä löytö!! Liityn heti lukijaksi! Ihania käsintehtyjä juttuja, niitä rakastan..♥ Jos vain haluat niin käy vierailulla blogissani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja lukijaksi saa alkaa :) Ihanaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista