2018/01/07

LÄMMINTÄ KÄTTÄ JA PUHTAAT PÖYDÄT



Tämä oli ensin hyvää joulua -postaus, sitten välipäiväpostaus, sitten uudenvuoden postaus ja nyt on tammikuutakin menty jo viikko! Hups vaan! Syytän kaikkea sitä joulusuklaan määrää! No, napsin lopulta joulukuvat postauksen raakileesta pois, heh, ja esittelenkin vain nämä kaksi käsityöllistä hurahdusta, ommellut lapaset ja kestorätit!

Tänä vuonna itsetehdyt lahjat jäi ihan muutamiin pieniin juttuihin, mutta haittaako se, jos ne on näin ihania! Kukkakuosilliset, ommellut lapaset ehti olla vuodenpäivät To do -listalla, mutta kun saatiin tietää, että meidän isompi poikanen siirtyy joulun jälkeen isojen ryhmään(!!) päiväkodissa, hylkäsin aiemmat kestorättilahjasuunnitelmat ja halusin ennemmin antaa hoitajille lämpimän kädenpuristuksen kuluneesta puolesta toista vuodesta.




Olin siis jo aiemmin suunnitellut ompelevani lapaset nimen omaan kukkakuosista. Jotenkin mua viehätti ajatus että talvellakin saa upottaa kätensä kukkasiin. Ja ihanimmat kukkakuosit löytyy ehdottomasti Nuppu Printiltä! Kipaisinkin vielä ainakin toistaiseksi Helsingistä löytyvään Kuusi Colleciveen kukkakaupoille. Mukaan valkkasin mustavalkoista Sydäntalvea joustokollarina. Vuoriksi leikkein jo aiemmin Kangaskapinasta hankkimaani tummanharmaata merinovillaa. 

Niin ja kaavana käytin Tehtaamo -blogin superhyvää lapaskaavaa! Resoria vielä ranteeseen ja Kismet "kiitos" tekstillä lapasten väliin mukaan. Näistä tuli kerrassaan ihanat! Tätä Sydäntalvea jäi vielä semmoinen pieni palanen, että saan siitä ehkä itellenikin samanlaiset, jahka ehtisin taas ompelukoneen ääreen.

Ja sen verran tosiaan innostuin näistä, että kun aiemmin suunntitelemani lahja veljen vaimolle meni puihin, hyödynsin vielä uudelleen Kuusen tarjontaa ja ostin toistakin Nupun kuosia, tällä kertaa harmaata Kanervaa trikoisena. Näistä tuli, jos mahdollista, jotenkin vieläkin ihastuttavammat lapaset! Mukaan ompelin vielä tuollaisen kaulurin/tuubihuivin, ja sekä lapasissa että tuubihuivissa on merinovillavuori.


Toisena juttuna sitten nämä ommellut kestorätit, olkoonkin että oon vuosia jäljessä tämän villityksen kanssa!

Mutta siis, ennen kun saatiin tietää päiväkodin ryhmänvaihdosta, olin tosiaan alustavasti suunnitellut ompelevani hoitajille muutamat kestorätit muistamiseksi. Ja koska olin jo hankkinut vähän materiaalejakin näihin, ompelinkin muutamat rätit pieniksi joulukukkasiksi. Osaan näistä kokeilin ottaa pojatkin mukaan tekemiseen siten, että pienemmän poikasen jaloilla painettiin rätteihin sydän ja isompi poikanen askarteli puuvärien ja paperileikkureiden kanssa rätteihin vyötteet. Tämä kyseinen on mummalle viety rätti.

Kuosipuoli on Verson puodin Satukumpua joustofroteisena ja nurjapuoli on bambutrikoota Myllymuksuilta. Näistäkin tuli tosi kivat! Harjoituskappale jäi omaan käyttöön ja oon tykännyt siitä sen verran, että suunnittelin surauttelevani näitä jonkin verran varastoonkin, nämä nimittäin syntyy nopsasti ja on kiva pikkuvieminen jokaiselle, joka joskus pyyhkii pöytiä tai pölyjä. Ja ihania kuosejahan on rajattomasti, joten näistä saa vaikka minkälaisia! Nämäkin siis ehdottomasti jatkoon!



Nyt mulla on työnalla muuten pitkästä aikaa neulehommia, akuuttiin tarpeeseen! Joulusuklaatkin on jo syöty, joten yritän saada blogiinkin asti ne, jahka valmistuvat. Tsau!

-hanne

5 kommenttia:

  1. Ihan superkivoja nuo lapaset! Pitääpä laittaa to do-listalle kun merinoakin just ostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä yritän saada aikaiseksi vielä omatkin kappaleet :D

      Poista
    2. Mä tein heti ekat Itelle - tietty! :D

      Poista
  2. Kaikki on kivat ja nätit mutta toi Kanerva-setti on tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään kans siitä kovasti! Aivan ihana kuosi ja värimaailma!

      Poista