2017/12/01

KAHDEN KAUPAN KOKOISET KÄSSÄMESSUT




Mukavaa joulukuun ensimmäistä!! Perinteikkäästi mä en järjestä joulukalenteria, heh, mutta monet muut blogit ja kaupat onneksi järjestää! Mutta semmonen jouluinen menovinkki mulla ois kuitenkin jakaa teille näin joulukuun kunniaksi!

Mä nimittäin vietin tiistaina mukavat pari tuntia ikäänkuin käsityömessuilla, mutta ilman niitä messuja ja ihan Helsingin keskustassa. Ei muuta kuin vauva, vaunut, kamera ja lompakko mukaan, metrolla Kaisaniemeen ja sieltä muutama kortteli Senaatintorille ja Katariinan kadulle. Sieltä löytyy sekä Kuusi Collective että MadeBy Helsinki. Ensimmäinen pitää sisällään kuusi kangaskauppaa ja jälkimmäisestä löytyy ne messuilta tutut inspiroivat käsityöt. Eikä tuosta pitkä olisi Taito Shoppiinkaan (Eteläesplanadi 4), jos lankojakin tarvitsee. Ja jos mukana on lapsia niin tuossa saman kadun kulmassa on myös Lasten kaupunki, vierailun arvoinen sekin!

Mä piirsin teille ihan kartan Kaisaniemestä metrolta (tai Eurokankaalta, heh), kun ite ainakin jotenkin hahmotin mielessäni että kaupat olisi jotenkin kauempana tai hankalamman matkan päässä:




Ensin menin "messuillani" Kuuseen. Kuusi on siis yhtäkuin Käpynen, Paapii, Nuppu, Ikasyr, Vanja Sea ja Ommellinen. Kuusesta löytyy sekä näiden kuuden kaupan valmistuotantoa että sitten niitä kankaita. Aah! Ihania kankaita! Ja pakalta! Löytyy kyllä joitakin valmispalojakin, mutta suurelta osin kankaat ovat nimen omaan pakalla, josta voi ostaa haluamaansa herkkua haluamansa määrän. Kuusi onkin siis ihan kauppa, eikä niinkään messulaari taikka popup.

Erihuippua on myös se, että kankaiden ja vaatteiden lisäksi Kuusessa on myös työpiste, josta löytyy peitetikkikone, ompelukone ja kaksi saumuria. Näitä saa käyttää aina jos Kuusessa ei ole meneillään pajaa. Niin ja siis siellä on tosiaan pajojakin! Tähän mennessä on pidetty jo ainakin pipopaja ja joulukoristepaja, eilen taisi olla tonttulakkipaja ja huhujen mukaan tulossa on vielä esim. Nuppumekkopaja. Ja muitakin juttuja on jo suunnitteilla.

Itse haahuilin Kuusessa kuin messuilla ikään, varmaan ainakin tunnin, hipelöin ehkä joka kangasta ja ostinkin lopulta pitkän mietinnän jälkeen kankaan poikien jouluvaatteita ajatellen. Jututin Kuusen mukavia yrittäjiä ja istahdin vielä työpisteelleenkin ruokkimaan vauvaa. Kuusi oli ihana! Ai ja sinne tosiaan pääsee hyvin vaunuillakin, kunhan pujahtaa vaan juuri ennen Katariinankadun sisäänkäyntiä talojen sisäpihalle. Kuusen ainoa huono puoli on se, että se on paikallaan vain tammikuun 10. päivään asti. Että jos meinaa käydä, niin nyt on sen aika!





Kuusesta siirryin tien yli ja muutaman metrin Senaatintorille päin, kohti MadeBy Helsinki -kauppaa. Nyt täytyy nolona myöntää, että vaikka kyseinen kauppa on ollut paikallaan jo kolme vuotta, kuulin siitä kunnolla vasta nyt, kun (itsekkin kaupassa tuotteitaan myyvä) opiskelukaverini vinkkasi firmasta. MadeBy Helsinki pitää siis sisällään kotimaisten pienyrittäjien hienouksia, siis niitä käsitöitä, mitä messuillakin tosiaan aina ihastelee. Lisäksi liikkeessä on ihanan kutsuva työpajanurkkaus, jossa järjestetään pajoja ja jossa voi kaupassa käydessään myös hetkeksi istahtaa kahvikupposelle ja neulomaan.

Tällä hetkellä työpajanurkkausta koristaa aikamoinen määrä villasukka, sillä meneillään on MadeBy Hope -keräys jossa kerätään villasukkia jouluksi vähävaraisille tai kriisin kokeneille perheille. Sukkia voi muuten aina jouluun asti toimittaa liikkeeseen, ja myös paikanpäälle voi mennä neulomaan omista tai siellä tarjolla olevista langoista! Nytkin pöydällä oli yhdet sukat, joita seuraava tekijä sai jatkaa.

Niin ja kuumaakin kuumepi vink vink vielä, tänä viikonloppuna 1.-3.12 samaisessa työpajanurkkauksessa on käynnissä ilmainen omatoimipaja, jossa voi käydä askartelemassa tämän vuoden jouluhitiksi muodostuneen tontun oven!





MadeBy Helsingin mielenkiintoiseksi tekee mun mielestä ehkä erityisesti se, että se ei oo oikeastaan vain kauppa, vaan siellä on tosiaan ohjattuja pajoja, tilaa pysähtyä vähän kässäilemään ja on siellä pieni kahvilakin! Mukavaa on myös se, että liikkeessä myyjinä toimii vuorotellen tekijät itse. Niin ja valikoimaa kyllä löytyy kupista saippuan, vaatteiden ja korujen kautta heijastimiin asti ja eteenpäin. Tänne (tai putiikin verkkokauppaan) vois mun mielestä hyvin mennä ratkomaan ongelmaa "mitä lahjaksi ihmiselle jolla on jo kaikkea".


Noh niin tulikohan hehkutettua niinkuin käsityömessuja konsanaan, heh! Mutta kun oli vaan kerrassaan niin mukava reissu, matkaan lähdin vähän extempore, ihan vaan tavallisena marraskuisena tiistain, ja sitten sainkin tehdä kunnon kässäsukelluksen! Ja jotenkin sitä myös kauheasti toivoisi että tällaisia kivijalkakauppoja oikeasti säilyisi tarjolla. Onhan se juu näppärää kotisohvalta klikkailla ajatuksella harkiten ostoksia, mutta ihan eri fiilikseen kyllä pääsee kun saa oikeasti pikkasen sivellä poskea vasten ihanaa neulosta tai tutkia paikan päällä taitavien tekijöiden kättenjälkiä.

Kohta, siis kai jo huomenna?? Senaatintorilla starttaa muuten perinteiset Tuomaan markkinat, silloin (tai siis siellä käydessä) ainakin kannattaa eksyä torilta pari askelta Katariinan kadulle päin piipahtamaan näissä kahdessa kivassa putiikissa! 

-hanne

2 kommenttia:

  1. Kävin nuo katsomassa mutta kuvia en ottanut niin en sitt kertonut blogissa näistä, ajattelin ett pitää mennä uudestaan. Mutta nyt: Tää sun postaus on niiiiin hyvä, että kun seuraavan blogipostauksen teen niin laitan tänne linkin. Mitenkään en pysty näin hyvin kertomaan näistä upeista paikoista. Kyll nämä on ihan Must käydä jos aihe vähääkään kiinnostaa.
    Hyvää joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kovasti!! Kiva kuulla :) Hyvää alkanutta joulukuuta sinnekin :)

      Poista