2017/07/30

KOTIUTUMISVAATTEET VALMIINA, VAUVA VIELÄ PUUTTUU






Luulitte varmaan että oon täällä jo vauvahuuruissa, vaan ei, enpä vielä! Vielä joitakin päiviä tai viikkoja...luulisin? Ehkä? Tämä on jännää aikaa kun vauva voi tulla huomenna tai sitten voipi vierähtää vielä melkein neljäkin viikkoa! Mutta siis, me ollaan nautittu kesälomasta niin, että en oo blogin ääreen ehtinyt pysähtyä! Kässähommia oon kuitenkin jonkin verran ehtinyt tehdä, ja parit ohjeistuksetkin oon kirjoitellut ja kuvannut muistikortille talteen odottelemaan. 

Mutta nyt pikasemmin ilmoille ensin kotiutumisvaatesetti vauvalle jonka eilen tein (hih) valmiiksi! kaikki koossa about 56 tai vähän päälle. Mä oon päättänyt, etten kauheasti nyt ompele vaatteita ihan pienimmässä koossa, kun ne menee niin vähän aikaa ja meillä on esikoisen jäljiltä kuitenkin aika riittävä pino vaatteita valmiiksi...Mutta kotiutumisvaatteisiin halusin kuitenkin vähän panostaa, ja toki kaikki nämä jäävät sitten käyttöön, niin pitkäksi aikaa kuin vaan nyt mahtuvat.





Kevyt trikoojumpsuit syntyi muokaten 4/12 Ottobren jumpsuit kaavaa aika reippaasti (mm. kaventelin koko pukua ja lisäsin pituutta vähän joka mittaan). Kankaaksi valkkasin ihanan ihana Curious Cumulus -kankaan vanhemmasta Story of Roon mallistosta, jota tuli just sopivasti pieni erä myyntiin. Samoin hupun vuori Gray Drip Drop, on Roo clothingin tuotantoa. Sitä jäikin onneksi varastoon pieni pala josta saan vielä jotain muutakin. Mä tykkään tuollaisista tuon pisaran tyyppisistä kankaista, joissa on omaa jujua, mutta jotka on kuitenkin tosi helppo yhdistellä sekä muihin kuoseihin, että yksivärisiin kankaisiin. 


Jumpsuittiin väkersin vielä yksityiskohdiksi kaksiväriset resorit ja lisäksi vaihdoin vetskarin vetimen violetiksi. Kokeilin ensimmäistä kertaa ommella myös kääntöhihat, kun törmäsin AnnaKooKoo -blogin just hyvän simppeliin ohjeistukseen kääntöhihan ompeluun. Luulin että se olisi vaikeaa, mutta eipä ei ollutkaan! Mähän oon siis aatellut, että tätä koleaa kesää seuraa tietenkin pitkä ja lämmin syksy, jolloin tällainen kevyt trikoojumppis onkin sitten just hyvä päiväunille ja vaunulenkeille! 





Bodya en jaksanut ommella, siinä siinä nyt oikaisin. Halusin kuitenkin vähän tuunata kaupan versiota, joten aplikoin bodyyn Curious Cumulus -kankaasta yhden pilven, joka mätsäsi kohtalaisen kivasti väreiltään tuohon Vimman Merenpoika Letti -kankaaseen. Housujen kaava on niin monen kaavan, valmisvaatteet ja vapaan saumuroinnin tulos, että siihen en osaa kaavaa nimetä, mutta toivotaan että ovat jalassa kivat. Vähän isot ehkä, mutta mahtuupa tovin. Lisäksi ompsaisin vielä tuollaiset ohuet tumput, joita Poikasella käytin aikanaan aika pitkäänkin, kun tyyppi oli sen verran kova huitomaan ja raapimaan. Niihin otin mallia vähän äitiyspakkauksen tumpuista.



Semmonen suloinen setti siis syntyi! Mukaan sairaalakassiin pakkaan tietenkin vielä sukat ja Ruskovillan silkkimyssyn sekä varmuuden vuoksi sukkahousut, peiton, äitini neuloman villatakin ja villasukat koska no, suomen kesä.  

Katotaan ehdinkö palaamaan vielä linjoille ennen vauvaa! Jaiks!

-hanne

4 kommenttia:

  1. No kyllä noissa kelpaa vauvan kotiin saapua! Voimia loppuodotukseen! ♡

    VastaaPoista
  2. Supersöpöt vaatteet pikkuiselle! Tsempit viime metreille, toivottavasti pian pääsette ju vauvaa nuuskuttamaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä tässä enää pitäisi mennä kuin reilu viikko maksimissaan. Jänniä aikoja eletään :)

      Poista