2013/11/10

TAIKALANKAA


 
Tein just innoissani itselleni nuo kosketusnäyttölapaset, ja ajattelin niillä ratkokeeni isojakin ongelmia omassa elämässäni...ja olikohan seuraava päivä, kun löysin Etsyn syövereistä lankaa, jolla voi tehdä muutamalla pistolla mistä tahansa sormikkaasta/lapasesta älykännykkäkäyttöisen! Pakko oli tilata ja kokeilla. Ei tuo nyt ihan sormenpään lailla toimi (ja tykkään edelleen enemmän mun lapasista), mutta toimii kuitenkin. Aikamoista.

Mä ostin omat lankani täältä, mutta muitakin myyjiä näyttää löytyvän. Hakusanaksi vaan "conductive thread". Lanka on suht edullista (no, joskaan ei tietenkään metrimäärään nähden...), värejä löytyy jonkun verran ja postisetä toi langan muutaman päivän viiveellä.




Ja hei, haluan vielä täälläkin huudella, kun en kuitenkaan enää alkavalla viikolla ehdi...Oottehan kaikki laittaneet korvan taakse että ensi viikonloppuna 15.-17.11 on Suomen kädentaidot -messut Tampereella? Mä oon menossa innoissani paikalle, toista kertaa. Nyt meen messuilemaan kahdeksi päiväksi, koska viime kerralla aika ja kiertelykestävyys meinasi loppua kesken. Siellä on kuitenkin kolmen(!!) hallin verran nähtävää. 

Onpa niin kiva mennä! JeeJeeJee!

-hanne

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tilasin itekkin heti kun löysin. Aika näppärää matskua kyllä!

      Poista
  2. Aivan mahtavaa! Juuri viime viikolla yritin omatoimisesti etsiä tätä lankaa netistä, muttei onnannut. Nyt laitan lankaa pikaisesti tilaukseen ja alan tuunailemaan sormikkaita joulua ajatellen. Olisko muita hyviä (ja nopeita) joululahjavinkkejä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, sattui siis hyvään saumaan!
      Sieltä se joulu kieltämättä vauhdilla lähenee, että pitäis kyllä pistää todella mietintämyssypäähän joululahjojen osalta...heh :) Jos jotain keksin, niin tännepä sen heti pian laitan :D

      Poista
  3. No johan nyt jotakin, kaikkee ne keksii! Mut kyl tuo lapanenkin on hieno ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikkea ne keksivät! Mutta en silti lapasistani luovu, ja on tuolla pilkistävällä sormenpäällä kuitenkin mun mielestä helpompi käyttää näyttöä...Mutta nytpä saa kaikki (muutkin) hanskat/lapaset toimimaan :)

      Poista
  4. Tosi kivat tähtöset olit niihin ommellut. Ensimmäistä kertaa oon pakkautumassa junaan kohti käsityömessuja lauantaina. Odotan innolla mitä kivaa sieltä löytyy. Tosin päivän reissu junalla on aika raskas eikä päivässä varmasti ehdi tai jaksa kaikkea nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ja siellä sitten nähdään, mä oon pe ja la paikalla :) Tulee varmaan raskas päivä ehkä junailuineen, mutta varmasti tosi antoisa! Varaat vaan hyvät kengät mukaan :)

      Poista
  5. Täytyy laittaa hankintaan tuota lankaa. Ja messuille minäkin menossa :)

    VastaaPoista
  6. Onpa fiksua, että tuota lankaa voi käyttää vain sormiin eikä tarvitse muualle tuhlata :) Tolla tyylillähän vois tuunata jotkut valmiit sormikkaat, musta kun ei sellaisia neulomaan taida olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja mulla meni noihin kahteen sormeen ihan vaan tosi pieni pätkä, että sinänsä riittoisaa lankaa. Mä ainaskin ajattelin tuunata tosiaan parit muutkin vanhat hanskat/lapaset :)

      Poista
  7. Oho! Täytyypä katella tollasta lankaa. Tosin tykkään enemmän lapasista kuin sormikkaista, eikä taida ihan niissä toimia… ;)

    Löysin blogisi jokin aika sitten, kun googlailin virkkausohjeita. Olenkin sitten lumihiutalepannunalusen ohjeella tehnyt jo melkoisen kasan hiutaleita, tosin ihan tavallisesta langasta. Osan ajattelin tärkätä, niin niistä saa hyviä joulukoristeita. :) Osasta teen varmaankin pinssejä.

    Kiitos, blogisi on kyllä mieletön, ja ihanan kaunis ulkoasultaan, kun monesti käsityöblogit saattavat olla vähän sellaista ihme tilpehööriä täynnä! Meikä arvostaa yksinkertaisuutta ja laadukkaita kuvia. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon miettinyt just, että toimiskohan tää lapasessa...ainakin oikea kohta pitäis miettiä tarkasti ja tehä ehkä vähän isompi alue....pitää kokeilla joskus :)

      Ja kiitos tosi paljon, ihana kuulla <3 Mää yritän pitää simppelinä, sopii mulle hyvin, heh heh :D Nuo lumihiutaleet on kyllä ollut munkin suosikkeja...pitää keksiä jotain uutta, kun alkaa olla kaikki sukulaiset ja tuttavat jo lumihiutaloitu :D

      Poista