Sivut

2014/10/04

TAIDEPÖKSYT



Mulla oli keväällä koulussa monta kivaa tekniikkakurssia, mm. kankaanpainantaa ja kirjontaa. Pitääkin tehdä niistä yhteenveto tännekin! Nerokkuudella varustettu luokkatoverini pisti tuolloin tarkasti talteen kankaanpainannan kurssin "suttupaperinsa", siis sen kankaanpalasen, johon testaili pensselillä kaikkia sekoittamiaan sävyjä. Ja voi kuulkaas siitä kankaasta syntyi hienouksia sitten hieman myöhemmin kirjonnan kurssilla, kun suttukankaan väriläiskät täydentyivät ja muotoutuivat helmillä, käsinkirjonnalla ja konekirjonnalla!

Ja minähän terävänä tyttönä tunnistan kyllä pöllittävät ideat!



Keväällä sitten "painoinkin" palasen kangasta sutimalla siihen pensselillä pitkin ja poikin sävyjä toisensa perään, silleen suttupaperihenkeen, pieni vauvahaave mielessäni. Hieman pitkäpiimäisesti edennyt housujen ompelu taas valmistui vihdoin eilen. Kirjonnat jätin nyt näistä varsin räyhäkkäistä pöksyistä vähemmälle, mutta yksi pieni sydän tuolla pepun puolella vaati kuitenkin ääriviivat.  

Housujen kaavoina on Ottobre Design 3/2013 Summer Sea -housut, lahkeita vaan taisin hieman näissä pidentää. Kangas on Eurokankaasta hamstrattua puuvillaista collegea, jonka nurja puoli on ihanan pehmeäksi harjattu. Kangasväreinä toimii Emo-tuotannon Emo-painoemulsiota, johon sekoittelin sattumanvaraisesti eri saman firman väripigmenttejä.  

-hanne

24 kommenttia:

  1. Aika raikkaat! Tee ihmeessä se yhteenveto myös tänne. Kiva nähdä erilaisia tekniikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista! Pitää ottaa asiaksi tehdä! Varsinkin kirjontakurssilla sai kokeilla monia juttuja!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Heh, kiitos, aika tuollaiset, öh, värikkäät, mutta somat joo :D

      Poista
  3. oi vitsit, miten pirteät!! :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava idea! Ihanan raikkaat pöksyt, tuo malli on sopiva kankaan kuosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä mietin jossain kohtaa, että oisko pitänyt olla vähän kapeemmat, ei olisi niin pellehousut, mutta onhan noi nyt aika pirtsakat :D

      Poista
  5. Iloista iloiselle odotuksen kohteelle :) Ihana tuo yksittäinen merkattu sydän!
    Nuo passais sitten vähän vanhempanakin, kun sormivärit alkaa olla innostuksen kohteena - tai jos meette värikylpykurssille vaimikäsenytonkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :)
      No itseasiassa mun ihan eka ajatus olikin kankaasta, joka näyttäis vähän siltä että lapsi on päässyt ite sotkemaan väreillä :D Ehkä sitten vähän vanhempana (kun ei mee enää koko ajan kaikki suuhun...) annan painaa itse omat kankaat housuihinsa :)

      Poista
  6. Mageet! Saankohan/ joudunkohan tehdä perässä.

    VastaaPoista
  7. Onpas hauskat pökät! Ompelitko nuo omeplukoneella vai saumurilla? Itsekin haluaisin tehdä tuon mallisia pökiä helmikuun tulokkaalle, mutta mulla on vaan ompelukone ja sitäkään en osaa käyttää kovinkaan hyvin... Huippu lähtökohdat siis... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tein saumurilla, lähinnä nuo resorit on saumurilla jotenkin näppärämmin huoliteltavissa, mutta kyllä tuo ompelukoneellakin onnistuisi. Vaatisi vaan semmoisen sopivan joustavan tikin koneesta, niin hyvä tulee! Että ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan :)

      Poista
  8. Ihanat! Miten manio idea! Ja niin kaunis lopputulos. Toivottavasti vauvahaaveesi toteutuvat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Ja vauvahaaveet ovat siis jo hyvällä matkaa kohti konkretisoitumista, ensi vuoden alkupuolella pitäisi housujen käyttäjän putkahtaa maailmaan :)

      Poista
  9. Onpa hauskat pökät! Yksinkertaiset ideat ovat usein niitä parhaimpia. Tämän toteutan, jos vuosia kestäneet vauvahaaveet saadaan täälläkin joskus maailmassa onnelliseen päätökseen.

    Iloa odotusaikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja aivan valtavasti onnea, tsemppiä ja voimia teille vauvahaaveiden toteutukseen!!

      Poista
  10. Voi hyvän tähen että on hienot pöksyt! Kiva että käyttäjäkin on jo tuloillaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Toivottavasti tuleva käyttäjäkin pitää niistä ;)

      Poista
  11. Hauska idea ja lapset tunnetusti sotkevat ruualla yms. niin näissä pökissä ei heti lika näy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no se mullakin oli vähän mielessä :D Valmiiksi sotkuiset housut :)

      Poista