Sivut

2013/08/28

BETONIA [osa 3.]

 
Siten kuulkaas vielä viimeinen kuvapläjäys betonipäivän jutuista, ja muutenkin kesän lopuista betonituotoksista. Näköjään tämä kesän alussa päälle puskeva betonikuume alkaa olla yhtä vakavaa, kuin joka syksyinen neuloosi! Ängen nyt nämä kaikki tähän samaan postaukseen, voimia toverit! Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tämä postaus sisältää mun lyhyellä matematiikalla laskettuna yli 11 000 sanaa. Tiedoksi vain.




Tämä kulhon muotteina toimi kaksi lasista jälkiruokakulhoa. Toinen (ulompi muotti) oli tasapintainen, toinen (sisämuotti) taas ulkopinnaltaan kohokuvioinen, josta syntyi betonikulhon sisäpinnan kuviointi. Huono puoli tällaisen sisämuotin käytössä oli se, että sitähän ei irti saanut, kuin vain hajottamalla. Mutta tuo kuvioitu pinta on ihana.

Viimeistelin tällä kertaa kulhon sisäpinnan maalilla. Se samalla kiinnittää betonia, ja estää murtumista. Vetäisin ensin kulhoon pohjamaaliksi valkoisen spraymaalin. Se ehkä toi tuolle toiselle maalille paremman pohjan, mutta ois tuo varmaan onnistunut ilmankin...Toisena, peittävämpänä maalina toimi valkoinen emalimaali. 




Ohjeen tähän alustaan löysin täältä. Tästä tuli ihan ok, ja ajattelin että se toimisi näppärästi pannunalusena...mutta mutta...Halusin testata miten matta spraylakka toimisi betonin pinnassa. Suunnittelin laittavani lakkaa betonikelloon, ja halusinkin ensin testata vaikuttaako se betonin väriin (vaikuttaa se vähän, ja jätti myös pinnan hieman kiiltäväksi vaikka mattalakka olikin...en laittanut siis kelloon). Testasin siis lakkaa tähän, ja mitäs ajattelette, voiko tällaiselle lakkapinnalle laskea kuumia kattiloita? No ei voi ei. Mutta eipä tämä tullut mieleen ennen lakkausta. Meinasin jo nakata tämänä ei-enää-käyttökelpoisen pannunalusen metikköön, vaan äiti sitten kekkasinkin, että tämä voisi toimia myös kynttilän alusena. Hyvä äiti!




Tämä on sitten taas nuppivastaavan, Minnan tekeleitä. Se on siis maljakko, tehty samoilla muoteilla joilla tein vuosi sitten oman, kissan kestävän maljakkoni. Myös Minnan maljakko on osoittanut kuulemma kissankestäväksi pystyssä pysymisen osalta, mutta maljakko on kuitenkin joutunut evakkoon, sillä toinen kissoista yrittää nuolla(!?) sitä koko ajan. Hmm? Betoniraukkautta ilmassa ehkä sielläkin?

*****

Ja ei betonipäivää ilman muutamia epäonnistuneita betonitöitä. Tällä kerralla voidaan puhua aika monestakin muutamasta. Suurinosa jäi nyt kuvaamatta, mutta voitte kuvitella kuinka hyödyllinen on betonikello, josta tuli liian paksu kellokoneiston tapille, tai tuoli jonka istun on halki. Tai kynttilänjalkayritelmä, jonka sisällä on korkin pala (korkin oli tarkoitus tehdä kynttilänjalkaan aukko kynttilää varten, ei irrota ja upota keskelle betonia..).


Tämä oli vähän harmillinen juttu. Muotti oli superhieno, ja me odotettiin siltä paljon. Mutta muotin materiaali reagoikin yllättäen betonin kanssa, jonka seurauksena valmiissa työssä oli tuollainen lila pinta. No, värjäytynyt pinta olisi voinut olla ihan sievä vähän tasaisempana, mutta värisävy vaihtelee laidasta laitaan ja lisäksi harmillisesti betoni osin murtui noiden harjanteiden päältä.




Kokeiltiin myös pitsin käyttöä betonitöissä. Näissä kuvissa pitsi on vielä paikallaan havainnollistamassa, kuinka joillain tekijöistä (Minnalla) pitsi asettui kauniisti suoraan ja sille kohtaa kuin pitkin.




Ja toisilla taas (mulla) pitsi asettui kaikesta säätämisestä huolimatta vinoon. Totesinpa myös oman pitsityöni osalta, että betonitöissä vielä suurempiaukkoinen pitsi tekisi hienompaa jälkeä.




Betonitöissä usein tavattu no-ei-kyllä-tullu-ny-aivan-sellainen-kun-meinasin -ilme. Ensi viikolla alkaa koulu (jee!), saapa nähdä kuinka tutuksi tämä ilme siellä tulee.

-hanne

28 kommenttia:

  1. Repesin nauruun tossa viimeisen kuvan kohdalla! anteeksi! taitaa väsymys painaa liikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tai sitten se ei ehkä vaan ole ihan kauhean älykkään näköinen kuva :D

      Poista
  2. Vastaava ilme on mullakin just päällä, oon tehnyt Koko Päivän punottua pannunalustaa, eikä onnistu itkemälläkään.. Mur! Montaa betonijuttua oot ehtinyt kokeileen, hienoa! Ja mukavaa koulunaloitusta :)

    Sokru
    sokerimursu.blogspot.fi 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, tsemppiä! Joskus kyllä sattuu käsiin semmosia projekteja että mikään ei onnistu, vaikkei työssä ehkä ees olisi mitään ihmeellisen haastavaa. Ne pitää sitten laittaa ehkä hetkeksi sivuun ja valaa vaikka välillä betonia ;) Kiitos!

      Poista
  3. Noi on niiiiiiiiiiin ihanan näkösiä! Koskakoha saan itteei niskasta kii ja kokeilen :D

    VastaaPoista
  4. Mun betoniope sanoi kannustavasti, -en nyt muista ihan tarkkaan millä sanoin-, mutta jotenkin siihen tyyliin, että betonitöiden kuuluukin olla rouheita eikä kauneusvirheistä saa välittää! :) Koskahan saisin aikaiseksi postata omista betonitöistä, kuvatkin on jo otettu, mutta ei vaan muka ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, viisaita sanoja betoniopelta :) Vitsi, postaa pian, ois hauska nähä muidenkin töitä :)

      Poista
  5. Tuo kynttilän alunen on huippu hieno :)

    VastaaPoista
  6. Voi ihania betonijuttuja! Voi jos kaikkea ehtisi tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä...mulla on monta neuletyötä jonossa näiden takia, mutta ehkä nyt on sitten niiden vuoro :)

      Poista
  7. Pitsit vinossa tai ei, mutta aivan mahtavia juttuja nämä ovat silti! Himottaisi itsekin kokeilla, mutta oon päättänyt, etten saa aloittaa uusia harrastuksia ennen kuin on enemmän tilaa niille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! Ihan hyvä päätös tavallaan, betonityöt varsinkin on näitä vähän enemmän tilaavieviä harrastuksia...sekä tekemisen että tuotosten puolesta!

      Poista
  8. Upeita on! Ja vaikka vaihtelevan lila oli kirjattu "epäonnistuneiden" joukkoon, niin minusta se on aivan todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva ehkä vähän hämää, katoin itekkin että mites se nyt noin kivalle tuossa kuvassa näyttääkään... :D Luonossa se oli jotenkin huonolla tavalla levottomampi.

      Poista
  9. Heiii hienoja betonijuttuja. Itse en ole sillä vielä touhunnut, mutta nyt inspiroiduin! Lila "epäonnistunut" on äärimmäisen hieno juuri tuollaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Just tohon ylemmäs vastailin, että tuo kuva nyt kyllä jotenkin hämää, koska ei se ihan noin hieno luonnossa ollut :D

      Poista
  10. Upeita! No mitä pienistä, käsityön jälki ainakin näkyy hah! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, esim. siinä tuolissa, minkä istuimesta puuttuu puolet, käsityön jälki näkyy aivan erityisen hyvin ;)

      Poista
  11. Hienoja töitä ja kauniisti otettuja kuvia. Itsekin olen nyt loppukesästä intoutunut tekemään betonitöitä uudestaan, pitänee minun kokeilla vielä tuota pitsijuttua. Paistinpannut on muuten hyviä muotteja myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos vinkistä, ei oo kyllä tullut mieleenkään käyttää paistinpannuja tai muutenkaan kattiloita, mutta totta, ovat varmasti aivan mainioita muotteja! Laitanpa vinkin korvan taakse :)

      Poista
  12. Mä kyllä tykkään tuosta illaksi värjääntyneestä työstä :) Muutkin ovat todella hienoja!

    VastaaPoista
  13. Betonityöt ovat varmasti kyllä haastavia, mutta toisaalta sitten onnistuessaan myös palkitsevia :) Tälle syksylle olisi monta ideaa betonihommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä aivan totta :) Ja mä pidän myös siitä, että betonitöissä lopputuloksen näkee vasta sitten ihan lopuksi, aiemmin ei voi yhtään tietää että miten työ onnistuu :) Hei tuu vinkkaamaan, jos laitat blogiin töitä näytille!

      Poista